Sääntöihin kahlittu vapaus

Tänä aamuna meditoidessa avasin hetkeksi silmäni ja näin kuinka kaksivuotias Turkista mukana tuotu kissa istui vierelläni ruhtinaallisesti kuin patsas silmät suljettuina, kuin meditoiden hänkin. Ajatuksissani kuljin siihen hetkeen, kun hän oli vastasyntynyt pieni kissanpentu ja availi ensimmäisen kerran silmiään neljän sisaruksensa kanssa Alanyalaisen hotellin suojissa. Kuinka he varttuivat juoksennellen pitkin hotellin pihaa ja uima-altaan reunaa vapaina, emon antaessa heidän juosta. Kun he kasvoivat he alkoivat laajentaa reviiriään ja kävivät öisin naapuri hotellien pihoilla palaten kuitenkin aina kotiin, omaan viiden tähden ympäristöön Sunprime C-Loungen hyväksyvään huomaan. Kuinka kaunis ja erityinen hänen syntymätarinansa onkaan. Ja nyt hän asuu Suomessa, rakastettuna perheenjäsenenä ihmetellen lumihiutaleita, jotka tuikkivat kadun yllä roikkuvan lampun valokeilassa. Hänenkin nimensä on Lumi.

Vapaus, sen tuntee todella vasta kun sen menettää. Edes ennen nykyistä tilannettamme kaikkine rajoituksineen kissat eivät olisi saaneet kulkea vapaina Helsingin kaduilla, saatikka synnyttää poikasia hotellin alakertaan, missä heistä olisi kaikeinlisäksi huolehdittu kuin omista. Vapaus on elämän virta, joka kulkee kauttamme, jota kuljetamme ja jossa kuljemme. Kiellot estävät tuon virran. Ymmärrän toki, että hygienian vuoksi kissat eivät voi vaellella kaduilla ja käydä synnyttämässä Scandian aulassa. Mutta onko kielloista tullut meille niin normaali asia, että olemme antaneet samalla pois osan perusoikeuksistamme joihin kuuluu vapaus? Vapaus päättää itse missä kuljemme, milloin kuljemme, keiden kanssa kuljemme ja mihin pysähdymme lepäämään tai jopa synnyttämään.

Kissat ovat menettäneet vapauden elää kaupungeissa ulkona, tiheissä taajamissa. Myös meidät ihmiset on sidottu sääntöihin joiden tarkoitus on suojella meitä, vaan suojella miltä? Mitä me oikeasti pelkäämme? Miltä meitä halutaan suojella? Kuka meitä suojelee? Tarvitsemmeko me todella niin paljon holhousta kuin mitä meidän annetaan ymmärtää? ”Ahkera äiti kasvattaa laiskoja lapsia”. Jos lapsi ei opi tuntemaan itseään, kuinka pitää itse huoli itsestään, niin onko vanhempi silloin tehnyt tehtävänsä vai onko hän liiallisella kontrollilla vienyt lapselta voiman toteuttaa itseään, oppia omien virheidensä kautta? Kun kissat opiskelevat elämää he riehuvat toistensa kimpussa, mittaavat voimiaan painien keskenään. Emo katsoo vieressä ja antaa lapsosten riehua, kyllä ne oppivat kukin omalla ajallaan.

Aamuisen meditaationi lopputulema olikin se, ettei meitä kansalaisia tarvitsisi niin kovasti holhota. Meille pitäisi opettaa kunnioitusta toisia kohtaan, rakkautta elämää kohtaan ja viisautta löytää oma tie. Meille tulisi antaa vapaus tehdä itse omat virheemme ja elää pelottomasti läpi elämän. Pelon lietsominen ei tee meistä kuuliaisia, viime kädessä se tekee meistä kapinallisia. Me olemme yhtä vapaita kuin hotellin uima-altaan reunalla leikkivät kulkukissat. Hetkellisesti saatamme suostua holhoukseen, suostua pelkäämään, mutta lopulta siihenkin kyllästyy ja silloin kutsuu vapaus hinnalla millä hyvänsä.


Uudessa kirjassani Aikamatka – sielun reissukirja (Viisas Elämä, 2021) pohdin pelkoa, mitä se viime kädessä on? Onko kuoleman pelko kaiken pelon taustalla? Miksi me pelkäämme kuolemaa? Jos tietäisimme mitä kuolema oikeasti on, väistyisikö pelko silloin?


Kirja ilmestyy 22.2. Sen voi tilata ennakkoon täältä: https://holvi.com/shop/kundaliinijoogakoulu/product/a80a867e88a4fc37b5b6b4d9620ccf72/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s