Myrskyn silmässä henkisellä merellä

Kirjoitan tätä yhdellä kädellä koska toinen käsi lepää kipsissä. Olin jo jonkin aikaa ounastellut, että pysähtyminen oli tulossa. Olin tavallaan valmistautunut siihenkin, että heitettäisiin eteeni mitä tahansa niin se olisi otettava vastaan sydän auki. Kolme päivää Turkista muuton jälkeen matto liukui jalan alta pois ja lensin koko kehoni painolla ranteen päälle joka murtui neljästä kohtaa. Leikkausta odotellessani mieli kiersi kehää ja kysyi jatkuvasti ’miksi?’ Samaan aikaan sain vahvistuksia monelta suunnalta, että kaikki oli juuri kuten pitikin. Tämäkin tapahtui tarkoituksella, ei pysäyttääkseen minut (vaikka tekihän se myös sen) vaan avatakseen silmäni.

Leikkaus suoritettiin paikallispuudutuksessa ja olin koko ajan tietoinen siitä mitä ympärilläni sekä minussa tapahtuu. Kahden tunnin ajan kuuntelin rauhassa kuinka kirurgi ja hänen apulaisensa tekivät työtään väliverhon takana. Olin hereillä mutta samaan aikaan häilyin rajalla missä ihmeet tapahtuvat. Tunsin kuinka hymy levisi kasvoilleni vain hetkeä ennen kuin kirurgi jäi ihastelemaan juuri tekemäänsä työtä, yksi metallilevyistä oli saatu kiinnittymään oppikirjamaisesti ranteeni luihin. Iloisesti hän pyysi saada ihastella työtään vielä hetken aikaa ennen kuin taideteos piilotettiin ihon alle. Minua nauratti ja samaan aikaan mietin, etteivät nämä minua operoivat ihmiset tienneet lainkaan että huoneessa oli juuri sillä hetkellä paljon näkymättömiä apuvoimia. Olimme laajan piirin keskellä ja ikiaikaiset hahmot ja pyhimykset tekivät työtään meidän kanssamme. Olimme elämän energian äärellä joko tiedostaen sen tai tiedostamattamme. Me muodostimme yhden energian, yhdessä.

ava-sol-0LdF7HN3MFA-unsplash.jpg

Olen opiskellut energiaa ja sen ilmenemistä meissä jo muutaman kymmenen vuoden ajan vaan en vielä aikaisemmin ollut saanut näin selkeää kokemusta energiasta. Tunsin kuinka energia väistyi leikkauksen tieltä, tunnoton käsivarteni lepäsi pöydällä kuin eloton osa minua ja samaan aikaan energia kiertyi spiraalimaiselle rullalle pois päin kämmenestä kohti rintaa mihin se jättäytyi pyörimään leikkauksen ajaksi. Tunsin kosketuksia sormissani sekä ranteessa operaation aikana, mutta tunsin ne käteni energioissa vartaloni yläpuolella enkä siellä missä käsi oikeasti lepäsi leikattavana. Energinen käsivarteni piti kiinni puolikaaren muotoisesta kahvasta joka oli päällystetty nahalla, myöhemmin kahva vaihtui metalliin. Kahva oli suoraan sydämeni yläpuolella.

Nimetön123.png

Olen vasta matkani alussa tämän pysähtymisen seurauksena mutta jo aivan ensimmäinen oppi jonka sain oli suostua katsomaan kohti tulevaa päivää ilman suunnitelmaa. Ei niin, että mitä voin saada tältä päivältä, kuinka voin suorittaa listaamani asiat ja tuntea saaneeni jotain aikaan, vaan pikemminkin mitä voin antaa tälle päivälle? Opettelen pitämään silmät avoinna mahdollisuudelle opastaa, auttaa ja olla läsnä niissä tilanteissa jotka osuvat tielleni. Elämme parhaillaan voimakasta muutosvaihetta, jonka aikana henkinen kasvu saattaa olla räjähdyksenomainen ja raju. Se saattaa jopa hajottaa meitä fyysisesti. Helpoin keino kulkea myrskyn esille nostamien haasteiden läpi on ottaa ne vastaan, riemuita niistä, kohdata ilo ja antaa tilanteiden viitoittaa tietä eteenpäin. Toipuminen ja eheytyminen on nopeampaa kun se tapahtuu valon ja ilon voimalla!

Sat Nam!

Inderjit

 

Viikonloppuna 19.-21.7. kerron lisää energiasta joka virtaa meissä Chakrapolku kurssilla Helsingissä. Tervetuloa!

Kiinni pitävät nurkat ja lentävä tanssi

Aina joogatunnin jälkeen jäämme keskustelemaan oppilaiden kanssa pitkäksi aikaa. Juomme Yogi Teetä ja turisemme. Olen lähdössä pian Alanyasta ja palaamassa Suomeen. Keskustelumme pyöri tämän aiheen ympärillä kun eräs hollantilainen vanhempi nainen kysyi mitä aion tehdä asunnolleni. Vastasin, ettei se ole minun että olen vuokralla siinä. Naisen suu loksahti auki ’Mitä, etkö omista tätä?’ Vastasin etten voisi kuvitella omistavani mitään joka sitoo minua yhteen paikkaan. Kerroin, että minulla on yhdeksän matkalaukkua, kaksi kissaa ja poika jotka otan mukaani kun jatkamme matkaa. Vastaukseksi hän sanoi, ettei voisi kuvitella elävänsä kuten minä elän.

Tällä viikolla norjalainen ystäväni Inger Lise tuli käymään luonani, hän tekee kiinnostavaa työtä näkijänä/lukijana ja olimme sopineet, että hän lukee minulle. Istuimme vastakkain tuoleilla olohuoneessa hän sulki silmänsä ja minä pidin omani auki. Lukeminen toimii niin, että jollakin toisella tajunnan tasolla minä syötän hänelle kuvia, jotka liittyvät aiheeseen josta haluan tietää lisää. Hän kertoo minulle mitä näkee. Joskus ne ovat symboleita ja joskus tarinoita, joita sitten itse tulkitsen. Ensin hän näki minut pienessä huoneessa juoksemassa paikoillani. Nilkkojeni ympärillä oli ohuesta kultalangasta kudotut rihmat jotka pitivät minusta kiinni ja estivät liikkumasta eteenpäin. Nuo rihmat kulkivat huoneen kahteen terävään nurkkaan. Rihmat olivat hentoiset vaikkakin niiden voima oli vahva, ja ne olisi voinut helposti repäistä rikki. En kuitenkaan tehnyt niin koska nurkat edustivat läheisiä, minulla rakkaita ihmisiä joita en halunnut loukata, vaan yritin juosta paikoillani kuten minun kuuluikin heidän järjestelmässään, jotta minua olisi helpompi ymmärtää, lokeroida ja paketoida.

ahmad-odeh-460173-unsplash.jpg

Me määritämme itsemme, otamme roolin ja elämme sen roolin mukaan. Vaan mitä jos meillä onkin monta roolia ja haluamme elää niistä jokaisen, olla monta eri tarinaa yhtä aikaa? Tiedän mitä nuo terävät nurkat ovat omalla kohdallani. Siellä on heitä jotka pelkäävät puolestani koska elän arvaamatonta elämää, mutta siellä on myös heitä jotka haluavat pistää minut yhteen laatikkoon joka määrittää olenko joogaopettaja vai elokuvaohjaaja, vai kenties kirjailija tai yrittäjä. Laatikot ovat olemassa jotta järjestys säilyisi, vaan laatikossakin sisältö voi olla hujan hajan. Minä taas rakastan järjestystä ja olen mielummin monessa laatikossa yhtä aikaa kuin vain yhdessä joka tuppaa menemään sekaisin.

christian-fregnan-776613-unsplash.jpg

Luenta jatkui. Seuraavassa kuvassa irrotin varovaisesti nuo kultaiset rihmat ja ne muuttuivat balettitanssijan kenkien vaaleanpunaisiksi silkkinauhoiksi. Sidoin nauhat nilkkojeni ympärille. Äkkiä hypin iloisena ja leikkimielisenä ympäri vitivalkoista tanssisalia balettitossut aika-ajoin lattian pintaa hipoen, mutta suurimman osan aikaa vietin ilmassa leijuen, tanssien ja vapaana terävistä nurkista.

Mikään tai kukaan ei pidä meistä kiinni kuin me itse. Vapaus on meissä jokaisessa. Kun tunnistamme omat henkilökohtaiset nurkat ja rihmat ja päästämme irti niistä kauneimmistakin kahleista, otamme elämän todella haltuun sellaisena kuin sen haluamme olevan. Silloin on vain itsestämme kiinni mitä pystymme tekemään. Kun rihmat eivät enää sido meitä niin muiden mielipiteillä ei ole merkitystä. On vain onnellinen lentävä tanssi, joka vie meitä eteenpäin yksi Grande Jeté kerrallaan, laatikosta toiseen ilman, että sulkeudumme yhteen meitä määrittävään tarinaan.

Happy Dancing!

Inderjit

 

 

 

Vasara ja naula – henkisyyden työkalut

Täysikuu valvotti minua viime yönä. Tuijotin tuota isoa taivaan kappaletta sälekaihtimen raosta ja mietin aikaisemmin lukemiani Facebook kommentteja. Molemmat liittyivät kundaliinijoogaan, Yogi Bhajaniin ja tiettyihin mantroihin. Vilpittömässä hengessä kirjoitetuissa kysymyksissä pyydettiin neuvoa kuinka taloon juuttuneet henget saadaan lähetetyksi eteenpäin eli löytyisikö siihen kundaliinijoogasta mantraa. Toisessa taas kysyttiin kuinka voisi parhaiten oppia Gurmukhin kieltä, jotta pääsisi syvemmälle mantrojen saloihin. Molemmat kysymykset olivat joogien omilla sivustoilla. Kulutin aikaa lukemalla vastauksia samalla kun kuu piti huolen ettei uni tule. Oli paljon asiallisia vastauksia mutta olin hämmentynyt joidenkin vastausten sävystä. Tunsin kuinka kiukku nousi pintaani niitä lukiessa ja mietin, että hyvänen aika joogit missä on kunnioitus toisianne kohtaan? Vastauksissa nostettiin itseä kaikkitietävän oraakkelin tasolle kun on hetken aikaa asunut Intiassa, tai lukenut Yogi Bhajanista tekstiä joka on yhdellä klikkauksella kenen tahansa saatavilla ja jonka luettuaan voi saada hänestä aivan uudenlaisen kuvan, ei ehkä kovin kiiltävää.

Yritin nukahtaa ja vaikka kuu olikin jo siirtynyt tuijottamaan suoraan jonkun toisen ikkunasta sisään niin nyt minua piti hereillä kiukku. Sitten löysin vastauksen ja kiukkuni alkoi laantua. Mieleeni nousi kuva vasarasta ja naulasta.

tr-veler-671730-unsplash.jpg

Kundaliinijooga on työkalu aivan kuten vasara. Se ei ole päämäärä tai tila joka saavutetaan istumalla hiljaa paikallaan tuntikausia. Kundaliinijooga on vasara, sillä tehdään töitä. Jos minulla on taulu jonka haluan laittaa seinälle ja naula ripustamista varten, niin hankin jostakin vasaran, jonka kanssa hakkaan naulan seinään. Kun saan homman vihdoin tehtyä ja taulu roikkuu mukavasti naulassa ihailen sitä, enkä mieti kuka keksi vasaran? Onko vasaran kehittäjä todellakin tiennyt mitä teki? Vai onko meille vain kerrottu tarinaa vasaran historiasta. En kyseenalaista vasaran voimaa hakatessani naulaa seinään sen vuoksi, etten tunne mistä se on peräisin, miltä vuosisadalta tai vuosituhannelta.

Olen käyttänyt kundaliinijoogaa työkaluna jo lähes 20-vuotta. Olen opettanut lukuisia oppilaita hakkaamaan nauloja seinälle, jotta niihin voisi ripustaa kauniita kuvia katseltavaksi, jotta voisi nauttia elämän kauneudesta. Jos jooga toimii niin ei ole mitään merkitystä sillä mistä se on tullut, kuinka vanha traditio se on, valehteliko Yogi Bhajan oppilailleen? Kenties. Ehkä elettiin aikaa jolloin oppilaat tarvitsivat tarinoita voidakseen omaksua uuden tavan elää? Kenties tarinoiden keksimiseen oli jokin syy?

Absoluuttista totuutta ei ole, on vain tarinoita johon joko päätämme uskoa tai emme usko. Tarinat elävät elämäänsä siitä huolimatta. Niitä kumpuaa lisää jokainen elämän hetki eikä niiden olemassaolo ole riippuvainen meidän uskosta niihin.

anthony-garand-504429-unsplash.jpg

Toivon joogeilta kuten kaikilta muiltakin kunnioitusta sekä toisen arvostusta ja myötätuntoa asioidessamme sosiaalisen sivuston palstoilla. Ja samalla kiitän kuuta siitä, että piti minut hereillä viime yönä jotta voisin tarkentaa itselleni mihin tarinaan minä uskon. Uskon tarinaan jossa rakkaus ja myötätunto ovat läsnä, uskon tarinaan joka auttaa toisia ihmisiä löytämään oman totuutensa tässä kerrostuneessa maailmassamme, uskon tarinaan joka kumpuaa itseni sisältä ymmärtäen samalla, että jokaisella on oma tarinansa jota elää ja jota rakentaa. Uskon toisen tarinan kunnioittamiseen yhtä lailla kuin kunnioitan omaani. Uskon toiseen ihmiseen, hänen kykyynsä olla se joka on, yhtä lailla kun uskon itseeni ja omaan kykyyni olla se joka olen.

Sat Nam!

Ps. Uteliaisuus voitti ja googlasin! Vasara on keksitty 3,3 miljoonaa vuotta sitten ja aikojen saatossa siitä on syntynyt lukuisia variaatioita ennen kuin se on saanut muodon jota me nyt käytämme. Siitä huolimatta vaikka vasara noudattaa yhtä universaalia muotoa sen variaatiot ovat monet aivan kuin joogan eri lajeissa sekä totuuksissa joihin uskomme.

Rakkaudella ja kunnioituksella!

Inderjit

 

Elämä on yhtä yksinkertaista kuin kirjan valitseminen kirjahyllystä

Olen muutaman kuukauden aikana työstänyt seuraavaa kirjaani, jonka aiheena on elämän ja kuoleman selitys. Suurin oivallus, jonka olen kirjoittamieni sivujen aikana saanut on elämän kallisarvoisuus, hetkessä eläminen ja NYT hetken mahdollisuus. Ja mahdollisuuksien lukematon määrä.

Kuinka paljon aikaa käytämmekään aivan turhaan jäpätykseen, valittamiseen, kinaamiseen, kiusaamiseen, mustasukkaisuuteen, riitelyyn ja samaan aikaan kierrämme kehää näiden samojen aiheiden kanssa. Se on ikään kuin tanssi, jonka aloitamme. Ei siinä mitään jos nautimme tanssista emmekä vahingoita sillä ketään, mutta jo pelkästään todellinen nauttiminen vaikeuksista alkaa kääntää tanssin sykettä toiseen suuntaan. Siihen toiseen kehään, jonka voimme valita eli kiittäminen, ylistäminen, arvostus, nauru, nautinto, ilo, hymy ja valo.

ahmad-odeh-734337-unsplash.jpg

Ei kumpikaan näistä ole hyvä tai paha. Kukaan ei tule tuomitsemaan meitä valinnastamme myöhemmin. Koska maailman yksi tehtävä on erilaisuuden kokemus, niin koko systeemi on suunniteltu niin, ettei kahta samanlaista kokemusta ole, kuten ei ole kahta samanlaista lumihiutalettakaan. Erilaisuus on ainoa yhteinen kokemuksemme ja senkin koemme kaikki eri tavalla.

Me etsimme mielenrauhaa, rauhoittumista ja tasapainoa. Etsimme kovasti. Meditoimme, joogaamme, käymme luennoilla, etsimme Jumalaa eri paikoista, etsimme itseämme. Olemme unohtaneet, ettei meidän tarvitse etsiä yhtään mitään koska kaikki on tässä NYT. Emme ole matkalla menossa mihinkään koska olemme jo perillä. Elämä on aikatunneli (Time/Space Reality). Koska aikaa ei ole niin maailma tarjoaa meille työkaluksi kokemuksen ajasta ja sen kulumisesta. Aika on siis vain kokemuksemme tässä tunnelissa matkustettavasta matkasta eli muutoksesta erilaisuuden sisällä.

timo-volz-1536014-unsplash.jpg

Kuljemme tässä aikatunnelissa, jonka seiniä me maalaamme ja kuvitamme yksi ajatus, sana ja teko kerrallaan. Unelmat, toiveet ja jo koetut kokemukset muuttuvat siis tunnelimme seinille tarinoiksi, kuviksi, kirjoiksi. Voimme milloin tahansa palata jo koetun ajatuksen tai teon äärelle. Jos kuvat tai tarinat eivät miellytä, niin meillä on monta suuntaa mihin kääntyä ja ALOITTAA ALUSTA ilman, että lähdemme pois kehosta ja mielestä. Meillä on monta ulottuvuutta apunamme juuri tällä hetkellä. Voimme kulkea eteen ja taakse, molemmille sivuille, ylös ja alas sekä paikallaan ympäri molempiin suuntiin. Siinä on jo neljä ulottuvuutta, lisääkin on mutta niistä ei tarvitse välittää nyt. Joka kerta kun liikahdamme niin katsomme aikatunnelin maalausta hieman eri kulmasta tai silmiimme osuu nide jota emme muistaneet siellä olevankaan.

Vaihtamalla katsantokulmaa huomioimme eri asioita seinien kuvituksessa, tarinoissa. Voimme siis valita katsommeko harmaata vai keltaista ihan samoin kuin kirjastossa voimme valita luemmeko seuraavaksi dekkarin vain romanttisen novellin. Elämä ei ole mitään sen monimutkaisempaa kuin kirjan valitseminen. Jos on tyytymätön ja tuntee, ettei saa kiinni ilosta, niin suunnan voi aina muuttaa. Seuraavan askeleen voi tanssia toiseen suuntaan. Ei ole olemassa mitään muuta kuin NYT ja tällä hetkellä tehty valinta.

ashley-knedler-108482-unsplash.jpg

Mitä sinä valitset? Mitä väriä sinä katselet? Minkälaisia kokemuksia sinä rakennat itsellesi tulevaksi tässä NYT hetkessä?

Jos et tiedä mitä tulisi tehdä niin juo iso lasillinen vettä, istu sen jälkeen paikoillasi muutamasta minuutista 15 minuuttiin ja hengitä pitkään ja syvään. Pidä silmät suljettuina. Älä mieti mitään muuta kuin hengitystä niin suunta alkaa avautua kuin itsestään. Ei ole mitään hätää. Kaikki on hyvin. Olet täydellinen sellaisena kuin olet. Sinun pitää vain muistaa se!

In Love and Light!

Inderjit

www.inderjitkaurkhalsa.com

 

Pieni ihminen suuressa maailmassa

Tänään koin nostalgisen hetken kun ystäväni Facebook seinältä luin Olli Lindhomin kuolleen. Olin 13-vuotias, saman ikäinen kuin oma poikani on nyt, kun kuulin ensimmäisen kerran -yhtyeestä ja heidän juuri ilmestyneestä Varietee levystään. Toivoin levyä joululahjaksi ja kun sain sen muistan miettineeni, että se oli ehkä arvokkain lahja jonka sinä jouluna sain, levy oli maksanut 52 markkaa. Oli vuosi 1983.

Kuuntelin levyn ensimmäistä kappaletta uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Vielä nytkin kun kuulen tuon kappaleen 36-vuoden jälkeen pakenen tunnemuistissa omaan huoneeseeni Somerolle missä haaveilin elämästä ja minkälaiseksi se muodostuisi. Kappaleen sanat totuudesta ja vapaudesta upposivat minuun hyvin syvälle. Jo tuolloin etsin totuutta ja tarkoitusta. Halusin olla vapaa koulusta, vaatimuksista ja vain paeta suoraan kohti elämää, vajota sen syliin ja antaa sen viedä minut tuohon salaperäiseen ja mystiseen totuuteen.

”Pieni ihminen suuressa maailmassa, laulaa lauluaan tukkihumalassa, hän etsii suuressa vankilassa tietään totuuteen. Hän seisoo joukossa miljoonien, hän pelkää kuolemaa ja miettii, miten ihminen nostaisi vapauden patsaan jaloilleen.”

IMG_1365.jpg

Nyt olen täällä maailman laidalla ja katson kohti vuoria joiden solasta valuu sadepilviä kaupunkiin päin. Olen edelleen kiinni totuuden mysteerissä ja kuoleman selityksessä. Tie tasapainoon on teoksistani kaikista lähinnä sitä. n aikojen jälkeen olen oppinut, että meillä jokaisella on oma totuus, jonka perässä juoksemme kukin omalla tavallamme. Ja löydämme sen aina. Kukaan meistä ei lähde maailmasta ennen kuin on siihen valmis ja ennen kuin maailma on valmis päästämään meistä irti. Me sulaudumme maailmaan ja maailma sulautuu meihin. Me olemme maailma, aika ja ikuisuus.

”Hän on jäänyt aina varjoon suurten ihmisten. Hän on taistellut etulinjassa vierellä sankareiden. Joskus suuresta arkistosta hänet esiin kaivetaan. Silloin meidät yhteen sulatetaan.”

Hyvää matkaa Olli Lindholm. Kiitos sanoistasi, jotka kutsuivat ja avasivat minulle tien jota lähdin kulkemaan.

Ilossa, valossa, totuudessa!

Inderjit

Näkemisen taide

Viikonloppuisin ehdin nukkua hieman pidempään ja herään vasta kun luonto minut herättää. Eilen lauantaina päädyin siis parvekkeelle joogaamaan vasta kun aurinko teki nousuaan eli hieman ennen klo 8:00. Olen tehnyt samaa aamu harjoitusta jo pitkään. Meditaation aikana joka kestää noin 15 minuuttia, muistin homeopaattini viestin auringon voimasta näkökyvyn parantajana.

Minulla on ollut silmälasit 10-vuotiaasta lähtien mutta olen aina toivonut voivani nähdä kaiken kirkkaasti ilman apuvälineitä. 15-vuotta sitten ostin Aldous Huxleyn kirjan The Art of Seeing ja toivoin sen olevan vastaus ongelmaani. Vaan en edelleenkään ole edennyt kirjassa alkua pidemmälle vaikka otin sen mukaani jopa tänne Alanyaan.

Sekä Huxley että suomalainen homeopaattini ovat molemmat sitä mieltä, että silmät ovat hyvinkin helposti parannettavissa ja näkökyvyn voi palauttaa mm. auringon suoralla valolla. Nämä ohjeet muistin eilen kesken meditaation ja vaikka meditaationi ohjeissa kehotetaan pitämään silmät suljettuina päätin kyllästää näkökenttäni nousevan auringon voimakkailla säteillä, pidin siis silmäni avoinna.

IMG_0246

Tätä tehdessäni yllätyin kahdesta asiasta jotka aurinko ja valo saivat aikaan. Ensimmäinen oli se kuinka tunsin ilon kohoavan ensin kasvoilleni ja sen jälkeen valuvan jokaiseen soluuni kyllästäen minut tunteella, että kaikki on hyvin, ei ole mitään hätää. Tätä samaa opetan kursseillani missä hengityksen avulla saamme tuon valon lähteen eli sisäisen auringon hehkumaan. Toinen yllättävä ilmiö jonka koin oli auringon varjon tunnistaminen. Aurinko ei heitä varjoa itsensä taakse kuten olemme tottuneet sen tekemään kaikelle muulle vaan auringon varjo on auringossa itsessään, sen sisällä. Tämän voi nähdä kun riittävän pitkään katsoo auringon suuntaan, sen lähelle mutta ei suoraan aurinkoon. Aurinko muuttuu mustaksi palloksi. Valo sisältää varjon, aivan samoin kuin yö sisältää päivän ja suru sisältää ilon.

Tehtävänämme on vastakohtien oikea tuntemus, ensiksi vastakohtina mutta sen jälkeen kokonaisuuden vastakkaisina napoina.’ -Hermann Hesse Lasihelmipeli

Todellinen ymmärrys syntyy kun näemme saman asian kaksi vastakkaista puolta. Meditoidessani oivalsin, että en ymmärtäisi lainkaan mitä on nähdä kaikki kirkkaasti ja selkeästi jos en olisi likinäköinen ja ellei minulla olisi kykyä nähdä epätarkasti. Vähitellen ymmärsin kuinka suuri lahja onkaan kun voi valita nähdäkö tarkasti vai sumeasti. Äkkiä kylvettäessäni silmiä nousevan auringon kirkkaudessa hyväksyin silmäni ja kykyni nähdä kaikki sellaisena kuin ne nyt näen. Ajoittain tarkasti ja toisinaan epätarkasti. En enää halunnutkaan muuttaa näkökykyäni ’paremmaksi’. Koska tuo parempi saattaisi lopulta olla kuitenkin se huonompi vaihtoehto. Hyväksymällä saavutamme ilon tunteen. Hyväksymällä, ongelmat eivät enää ole ongelmia vaan uusia mahdollisuuksia nähdä entistäkin selkeämmin.

IMG_9644.jpg

Näkemisen taide on siis tavassa nähdä se, mikä on itselle totta, eli oma totuus samalla kuitenkin hyväksyen toisen tapa nähdä asiat ja ymmärtää, että ne ovat yhtä paljon totta kuin oma näkemykseni vaikka ero olisi kuinka suuri.

Sat Nam!

Ilossa ja valossa, auringon kylvettäessä meitä viisaudessaan!

Inderjit

Aika – muutoksen mittatikku

Aikaa ei oikeasti ole koska on vain tämä hetki. Menneisyyttä ei enää ole ja voimme siis kertoa siitä minkälaista tarinaa haluamme, tulevaisuuttakaan ei ole ja siksi voimme rakentaa sen juuri sellaiseksi minkälaista tarinaa haluamme elää. On siis vain tarina, jota me elämme juuri tällä hetkellä. Jokainen meistä kirjoittaa oman tarinansa sekä menneisyydestä että tulevaisuudesta. Tuo ohut hetki menneisyyden ja tulevaisuuden välissä virtaa meidän lävitsemme ilman, että milloinkaan saamme sitä kiinni. Todellista viisautta on siis hypätä virran mukaan ja antaa sen uittaa meitä eteenpäin.

Ajan käsite on kuitenkin tärkeä, koska ajan avulla pystymme hahmottamaan sen mitä emme halua ja mitä taas haluamme. Elämä on jatkuvaa spiraalia ylöspäin kohti kotia jossa olemme, josta olemme ja johon matkaamme. Tahto ja toive ovat tärkeät koska ne pitävät meidät liikkeessä ja sysäävät eteenpäin. Kun toivo hiipuu myös tahto taivaltaa kohti korkeuksia hiipuu ja elämä pysähtyy. Vaan ajan saa pysähtymään ainoastaan ilo, onni ja kiitollisuus tässä hetkessä, tästä hetkestä.

natalya-letunova-537492-unsplash.jpg

Vuonna 2004 opetin ensimmäisen joogatuntini Helsingissä. Sitä ennen olin opettanut jo muutaman vuoden ajan Long Islandilla, New Yorkissa. Olin vuokrannut Astangajoogakoulun Eerikinkadun salin ja kutsunut paikalle Teatterikorkeakoulun aikaiset ystäväni. Tuohon aikaan ei ollut Facebookia mutta olin ilmoittanut kurssista meditaatio.fi sivulla ja paikalle saapui myös itselleni tuntemattomia oppilaita, joista kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan kundaliinijoogasta Yogi Bhjanin mukaan. Koko joogalaji oli Suomessa vieras. Aluksi meitä opettajia oli vain muutama. Sadhu Kaur (Taina Isotalo) Tampereella, Jivan Mukta Singh (Chile) ja Sat Darshan Kaur Helsingissä, sekä minä ja Kuldip Singh, joka ajoittain vieraili Suomessa Yhdysvalloista. Merjam Auraskari opetti Tukholmassa ja Irene Hopkins asui Floridassa eikä enää tuolloin opettanut joogaa.

7ef17b5e60b643f69eb4a20e153953d2.jpg

15-vuotta myöhemmin Suomessa on varmasti pitkälle yli sata kundaliinijoogaopettajaa, kouluja löytyy kaikista suurista kaupungeista ja kundaliinijoogaa harjoittavia on tuhansia. Kiitos tästä kuuluu opettajakouluttajille, joista ensimmäisenä aloitti Yoga Lafontaine, sen jälkeen tuli Kehto koulun koulutus ja myöhemmin koulutuksia on tullut niin paljon ympäri Suomen, etten enää pysy laskuissa mukana. Kundaliinijooga on aina ollut hieman marginaalijoogaa ja sen vuoksi tämä hiljainen mutta vakaasti noussut suosio lämmittää sydäntäni.

Nyt asun Alanyassa, Turkissa. Olen oppinut elämään tuossa ajan syleilemässä virrassa ja sen vuoksi irrottautuminen vanhasta ja uuteen tarttuminen ei ollut vaikeaa. Suosittelen kaikille 😉 Täällä kundaliinijooga on aivan vieras käsite kuten aikoinaan se oli myös Suomessa. Jooga ylipäänsä on vasta rantautumassa kaupunkiin ja sen vuoksi tunnen suurta iloa ja tarvetta olla täällä juuri nyt. Ystäväni Minna Rautianen-Cimrinin kanssa olemme avaamassa kaupungin ensimmäistä kundaliinijoogakoulua, samalla myös ensimmäistä virallista joogasalia. Teemme siis historiaa. On jälleen suuri kunnia saada olla aloittamassa jotakin joka tulee muuttamaan niin monen ihmisen elämää ja antamaan suuntaa kulkea sydän auki kohti valoa. Ilossa, rauhassa, rakkaudessa kohti omaa sisäistä viisautta, omaa totuutta.

IMG_0789.jpg

Aikaa ei oikeasti ole, mutta jos en ymmärtäisi sen käsitettä en pystyisi hahmottamaan mitä on ollut, mitä on nyt ja mitä haluan tulevan huomenna. Aika on työkalu mutta se on myös opettaja. Ilman aikaa en voisi verrata spiraalin kerroksia vaan kiertäisin samaa kehää yhä uudestaan ja uudestaan. Nyt kierrän toki samaa kehää mutta aika antaa sille ulottuvuuden. Ulottuvuus taas antaa ymmärryksen muutoksesta.

Tervetuloa helmikuussa avautuvaan joogakouluumme Turkin Alanyaan! Järjestämme täällä kursseja, viikkotunteja sekä opettajakoulutusta yhdessä Yoga Lafontainen kanssa. Ensimmäinen koulutus alkaa marraskuussa 2019.

Lisätietoa kursseistani.

Valossa, ilossa, rakkaudessa!

Inderjit