Mytologinen käärme ja DNA

Viikonloppuna sain tilaisuuden osallistua piiriin, missä me henkiset opettajat jaoimme opetuksia toisillemme ja opimme samalla toisiltamme. Se oli ainutlaatuinen kokemus. Jo joitain päiviä aikaisemmin olin saanut viestin meditaatiossa, että viikonlopun aikana minulle annetaan tietoa käärmeen muodossa. Tämä johti tietysti siihen, että Nuuksion metsissä kävelin aluksi kengät tiiviisti jalassa, jottei tuo mystinen viesti tulisi ainakaan käärmeen pistoksena. Jo aikaisemmin olin laiturilla hypähtänyt ilmaan, kun huomasin jalkojeni juuressa kerälle kiertyneen käärmeen, joka olikin linnunpelätti. Viesti lopulta saapui mutta ei fyysisen käärmeen vaan mytologisen käärmeen muodossa.

Tänä aamuna avasin summanmutikassa pöydälle unohtuneen kirjan, joka avautui kohdasta, missä kaksipäinen käärme kurkottaa ylös maasta ja vieressä luki:

”The cosmic serpent, provider of attributes.”

Suomennettuna ”Kosminen käärme, joka antaa ominaisuudet.” Viime viikolla jo kirjoitin käärmeestä liittyen kundaliiniin, joten olkoon tämä kirjoitus jatkoa edelliselle.

Jo muinaisessa Egyptissä, käärmettä on kuvattu toisinaan kaksipäisenä, joskus taas niin että se kävelee ihmisen jaloilla tai että sillä on siivet, joilla se lentää. Meidän ajassamme symbolit otetaan usein kirjaimellisesti. 1700-luvulta alkanut tieteen vallankumous on osaltaan ajanut meitä ajattelemaan niin, että kaikki mikä on, on perustuttava aistein havaittavaan todellisuuteen. Se mikä jää sen ulkopuolelle ajatellaan monesti olevan harhaa. Muinaisina aikoina asiat ilmaistiin symboleina, jolloin käärme kuvasi kenties syvintä tietoa ja viisautta. Sitä, mihin meidän läntinen ymmärryksemme on yltänyt vasta viime aikoina.

Kuten edellisessä blogissani kirjoitin, kundaliinilla ei ole mitään tekemistä käärmeen kanssa, paitsi että sillä on, mutta se on täysin symbolinen. Käärmeen avulla on kuvattu kahta asiaa, sitä että kundaliini ei ole vain yksi, vaan KAKSI. Alkuperäiset tantriset tekstit puhuvat ala- ja yläkundaliinista.

Kundaliini on meissä elävä valoenergia, joka aktivoituu ensimmäisen kerran hedelmöitymisen yhteydessä. Jopa tiede on todistanut, että tapahtuu valon välähdys kun elämä munasolussa alkaa. Kundaliini on pyhä, elämää rakentava henki. Se aktivoi meissä elämän synnyn, pitää elämää yllä ja auttaa meitä jättämään sen kun aika on. Kun puhun näistä kahdesta kundaliinista, puhun kundaliinivalosta, joka joidenkin vuosien jälkeen asettuu odottamaan sydämen tietämille omaa aikaansa suoristua, sekä alemmasta kundaliinivoimasta, joka jatkaa luomisprosessia lakkaamatta elämän alusta sen päätökseen asti. Kutsumme sitä usein kundaliinienergiaksi. Se on jatkuvassa liikkeessä, sillä ilman tuota liikettä luomisprosessi pysähtyisi. Energia luo todellisuutta kaiken aikaa.

Mutta on myös toinen tapa selittää mytologinen käärme yhteydessä sisäiseen tietoon ja viisauteen. Se on DNA. Tämä visio toistuu Egyptin lisäksi myös Australian sekä Amazonin alkuperäisheimojen keskuudessa. DNA on kuin kaksipäinen käärme.

”Twins are central to life, just as ancient myths indicate, and they are associated with a serpentine form… DNA is the informational molecule of life and its very essence consists in being both single and double, like the mythical serpents.” -Jeremy Darby kirjassa The Cosmic Serpent.

Meidän tutuista, elämää ylläpitävistä elementeistä vesi on se tärkein kun puhumme DNA:sta. Vedellä on muisti. Se, mitä se koskettaa, kiinnittyy vesimolekyyliin tietona. Tieto kantautuu molekyylin mukana eteenpäin. Vesi siis muistaa jokaisen kohtaamisen. Koska vesi on elämän alusta alkaen ollut samaa, muuttaen vain olomuotoaan, se on kiertänyt miljardeja vuosia kaiken elollisen läpi keräten itseensä tietoa. Ja missä tuo tieto nyt asustaa? Sinun soluissasi!

Solumme koostuvat noin 70% vedestä, samoin koko elimistömme sekä maapallon pinta-ala. Sama luku 70 toistuu siis näissä kaikissa kolmessa. Seitsemän taas on henkisesti merkittävä luku, mistä kerron lisää tulevassa blogissani.

Muinais-Egyptin alkemiassa sisäinen elämä syntyy ennen ulkoisia puitteita eli neljää elementtiä tuli, vesi, ilma, maa, jotka lopulta mahdollistavat elämän synnyn. Alkemiassa mainitaan kolme alkuainetta, jotka aktivoituvat ja sytyttävät sisäisen tietoisuuden kipinän, kuin asettaen maapallolle tietoisuuden mahdollisuuden. Nämä ovat elohopea, rikki ja suola. Suola edustaa maallista tietoisuutta, kun taas elohopea edustaa korkeampaa tietoisuutta. Rikki on se, joka yhdistää nämä kaksi. Soluneste on suolaistavettä. DNA taas ui solunesteessä. En avaa tätä sen enempää, mutta haluan että jäät pohtimaan mikä tämän kaiken merkitys on tietoisuutemme kannalta. Ja että miksi henkiset harjoitukset ensimmäisenä kehottavat sinua kääntymään sisäänpäin.

Käärmeen viesti, jonka viikonlopun aikana sain oli henkilökohtainen liittyen työhöni, mutta sitä en myöskään avaa tässä sen enempää. Jääköön tulevan haltuun.

Valossa, ja ikuisessa rakkaudessa,

Mervi

Kundaliinijooga on harjoitus, jonka avulla liikutamme lempeästi meissä elävää luovuuden ja valon energiaa. Hiljalleen se aktivoituu, ajan kanssa, ilman kiirettä. Jos kaipaat lempeää, kehoa ja mieltä aktivoivaa harjoitusta, hermoston voimistamista sekä immuniteetin buustausta, niin tutustu Kundaliinijoogan perusteet verkkokurssiini TÄÄLTÄ.

Lähteitä:

The Cosmic Serpent – DNA and the origins of knowledge – Jeremy Darby (W&N, 1995)

The Fire of Creation, J.J. Van Der Leeuw (1925)

Veden mysteeri, Johanna Blomqvist (Viisas elämä, 2023)

Published by

Tuntematon's avatar

Mervi Enqvist

Olen kirjailija, kundaliinijoogaopettaja sekä kouluttaja, elokuvaohjaaja ja näyttelijä. Perustin Kundaliinijooga Helsingin vuonna 2015. Nyt koulu on siirtynyt online joogakouluksi.

Jätä kommentti