kiitotien loppu ja kapean polun alku

Muutama vuosi sitten kaikki elämässäni muuttui. Ulkoisesti aluksi ei muuttunut yhtään mikään, mutta sisäinen muutos oli välitön ja se tapahtui yhdessä lähes käsinkosketeltavan voimakkaassa hetkessä. Olin vienyt koulutusoppilaani Alanyan retriitillä Kale-kukkulan huipulle meditoimaan. Tuon meditaation aikana oli kuin jokin olisi loksahtanut vihdoin oikeaan asentoon minussa. Seuraavana yönä näin merkillisen unen, joka oli kuin viesti ja siitä lähti avautuminen aivan uudenlaiselle elämänvaiheelle. Minulta aivan kirjaimellisesti erään kanavoijan kautta (ilman että olin tätä pyytänyt) kysyttiin hyväksynkö tämän uuden suunnan, suostunko siihen? Pelotti vastata mutta tiesin, ettei muuta vaihtoehtoa ollut, joten sanoin KYLLÄ. Ja siitä alkoi muutos.

Aloin opiskella muinaisuutta yhä kiihkeämmin, jokainen askeleeni, jonka otin johti minua Egyptin viisausperinteisiin. Tosin mikään ei kutsunut minua vierailemaan Egyptissä, koska tunsin, että se mitä etsin ei ollut siellä, vaikka tieto kumpusikin siltä suunnalta. Pian huomasin, että askeleeni jatkuivat vielä Egyptiä pidemmälle. Ymmärsin, että Egypti oli vain välietappi, minun piti hakea tietoa paljon kauempaa ajassa. Sain kutsun Itä-Suomeen erään meedion luokse. Hän ilmoitti, kuin se olisi aivan selvä ja normaali asia, että kanssani kulkee eräs mesopotamialainen mies, joka eli noin 4000 eaa sekä nainen keski-ajan Tiibetistä. He ohjaavat minua nyt tällä tiellä joten kuuntele ja noudata ohjeita. Itsekseni mietin, että oli kyllä outo viesti! Jos alan vielä kuunnella heidän ohjeitaan niin mihin ihmeeseen oikein päädyn!? Entä talous sitten, minulla on lapsi elätettävänä. Kun kysyin tätä ääneen, sain kuulla, että ”tehtävä on niin iso että sinusta kyllä huolehditaan.”

Tämän jälkeen alkoivat sitten ulkoiset muutokset. Olimme asuneet ahtaasti, joten äkkiä olimmekin muuttamassa juuri siihen taloon mihin olin jo pitkään halunnut, asuntoon missä huoneita oli enemmän kuin tarvitsimme. Enkä siis ollut edes etsinyt asuntoa, koska olin ajatellut ettei minulla ole varaa muuttaa. Nyt eteeni ilmestyi täydellinen asunto kuin tyhjästä. Sitten sain selkeän viestin sulkea omistamani joogakoulun, että minun tulisi tehdä töitä vain tietokoneella hetken aikaa. Kapinoin tätä vastaan ja pitkitin päätöstäni niin pitkälle, että olin jo ajautua taloudelliseen perikatoon, kunnes tein päätökseni lähes pakosta. Silloin, kuin sattuman kaupalla (ei todellakaan mikään sattuma vaan ohjaus) löysin itselleni mentorin nettibisnekseen, edelleenkään edes tietämättäni että tarvitsen sellaisen. Yhtäkkiä bisnekseni lähti nousukiitoon ja pystyin nostamaan itselleni palkkaa enemmän kuin olin voinut edes haaveilla. Minusta siis todella pidettiin huolta.

Ja nyt olen jälleen erään tien päässä ja uuden polun alussa. Jos tämän hetkinen tie on ollut kiitotie, jota olen kulkenut kaikkien kanssa yhdessä niin seuraava onkin sitten kapea polku. Polku, jolle voin ottaa mukaani vain kourallisen matkalaisia aina kerralla. Tämä siksi, että tieto, jota saan jakaa, tulee olemaan niin arvokas ja vaatii minun täydellistä läsnäoloani kyseisten matkalaisten seurassa. Polulle ei mahdu kovin montaa yhtä aikaa ainakaan näin aluksi. Myöhemmin ehkä.

Ja se, mikä johti minut tämän kiitotien loppuun ja kapean polun alkuun kiteytyi Karahan Tepen kalliolla, kun minulle annettiin jotakin, mikä vielä asettuu minuun tullakseen sitten tietona ulos kun on sen aika. Ja koska olen hyvin maanläheinen (kyllä, kaikesta edellisestä huolimatta!) ja epäilen aina ensimmäisenä kaikkea mikä tuntuu ”epänormaalilta” niin minulle on nyt annettu näitä merkkejä useampia. Yhdestä jo kirjoitin viime blogissani Lintu tuo viestin. Vaan se kaikista ihmeellisin tarina on vielä kertomatta…