Muutama vuosi sitten kaikki elämässäni muuttui. Ulkoisesti aluksi ei muuttunut yhtään mikään, mutta sisäinen muutos oli välitön ja se tapahtui yhdessä lähes käsinkosketeltavan voimakkaassa hetkessä. Olin vienyt koulutusoppilaani Alanyan retriitillä Kale-kukkulan huipulle meditoimaan. Tuon meditaation aikana oli kuin jokin olisi loksahtanut vihdoin oikeaan asentoon minussa. Seuraavana yönä näin merkillisen unen, joka oli kuin viesti ja siitä lähti avautuminen aivan uudenlaiselle elämänvaiheelle. Minulta aivan kirjaimellisesti erään kanavoijan kautta (ilman että olin tätä pyytänyt) kysyttiin hyväksynkö tämän uuden suunnan, suostunko siihen? Pelotti vastata mutta tiesin, ettei muuta vaihtoehtoa ollut, joten sanoin KYLLÄ. Ja siitä alkoi muutos.
Aloin opiskella muinaisuutta yhä kiihkeämmin, jokainen askeleeni, jonka otin johti minua Egyptin viisausperinteisiin. Tosin mikään ei kutsunut minua vierailemaan Egyptissä, koska tunsin, että se mitä etsin ei ollut siellä, vaikka tieto kumpusikin siltä suunnalta. Pian huomasin, että askeleeni jatkuivat vielä Egyptiä pidemmälle. Ymmärsin, että Egypti oli vain välietappi, minun piti hakea tietoa paljon kauempaa ajassa. Sain kutsun Itä-Suomeen erään meedion luokse. Hän ilmoitti, kuin se olisi aivan selvä ja normaali asia, että kanssani kulkee eräs mesopotamialainen mies, joka eli noin 4000 eaa sekä nainen keski-ajan Tiibetistä. He ohjaavat minua nyt tällä tiellä joten kuuntele ja noudata ohjeita. Itsekseni mietin, että oli kyllä outo viesti! Jos alan vielä kuunnella heidän ohjeitaan niin mihin ihmeeseen oikein päädyn!? Entä talous sitten, minulla on lapsi elätettävänä. Kun kysyin tätä ääneen, sain kuulla, että ”tehtävä on niin iso että sinusta kyllä huolehditaan.”
Tämän jälkeen alkoivat sitten ulkoiset muutokset. Olimme asuneet ahtaasti, joten äkkiä olimmekin muuttamassa juuri siihen taloon mihin olin jo pitkään halunnut, asuntoon missä huoneita oli enemmän kuin tarvitsimme. Enkä siis ollut edes etsinyt asuntoa, koska olin ajatellut ettei minulla ole varaa muuttaa. Nyt eteeni ilmestyi täydellinen asunto kuin tyhjästä. Sitten sain selkeän viestin sulkea omistamani joogakoulun, että minun tulisi tehdä töitä vain tietokoneella hetken aikaa. Kapinoin tätä vastaan ja pitkitin päätöstäni niin pitkälle, että olin jo ajautua taloudelliseen perikatoon, kunnes tein päätökseni lähes pakosta. Silloin, kuin sattuman kaupalla (ei todellakaan mikään sattuma vaan ohjaus) löysin itselleni mentorin nettibisnekseen, edelleenkään edes tietämättäni että tarvitsen sellaisen. Yhtäkkiä bisnekseni lähti nousukiitoon ja pystyin nostamaan itselleni palkkaa enemmän kuin olin voinut edes haaveilla. Minusta siis todella pidettiin huolta.
Ja nyt olen jälleen erään tien päässä ja uuden polun alussa. Jos tämän hetkinen tie on ollut kiitotie, jota olen kulkenut kaikkien kanssa yhdessä niin seuraava onkin sitten kapea polku. Polku, jolle voin ottaa mukaani vain kourallisen matkalaisia aina kerralla. Tämä siksi, että tieto, jota saan jakaa, tulee olemaan niin arvokas ja vaatii minun täydellistä läsnäoloani kyseisten matkalaisten seurassa. Polulle ei mahdu kovin montaa yhtä aikaa ainakaan näin aluksi. Myöhemmin ehkä.
Ja se, mikä johti minut tämän kiitotien loppuun ja kapean polun alkuun kiteytyi Karahan Tepen kalliolla, kun minulle annettiin jotakin, mikä vielä asettuu minuun tullakseen sitten tietona ulos kun on sen aika. Ja koska olen hyvin maanläheinen (kyllä, kaikesta edellisestä huolimatta!) ja epäilen aina ensimmäisenä kaikkea mikä tuntuu ”epänormaalilta” niin minulle on nyt annettu näitä merkkejä useampia. Yhdestä jo kirjoitin viime blogissani Lintu tuo viestin. Vaan se kaikista ihmeellisin tarina on vielä kertomatta…
Olin hiljattain kuuntelemassa luentoa, missä puhuttiin sielun pimeästä yöstä. Kesken luennon ystäväni kumartui puoleeni ja kysyi olinko minä koskaan kokenut sellaista. Vastasin nopeasti ei, en ole. Vastaus tuli niin nopeasti että lähdin heti analysoimaan sitä mitä olin sanonut. Miksi kielsin jotain mikä oli niin ilmeisen totta ja että olin varmasti kokenut sen lukuisia kertoja?
Teen aina aamuisin 21-minuutin meditaation, joka usein muuttuu mietiskelyksi, toisinaan jopa kaikkeuden kiittämiseksi tai unelmoinniksi. Miksi milloinkin. Tuona kyseisenä aamuna luennon jälkeen mieleeni nousi edellispäivän kysymys sielun pimeästä yöstä. Kenties olin nukkunut huonosti tai edellisen illan keskustelut olivat jääneet kaivertamaan mieltäni, mutta nyt aamulla tunsin vajoavani johonkin syvään onkaloon, kuin maan koloon, tai kuivan kaivon pohjalle. Kyyneleet valuivat pitkin poskia. Annoin surun tulla, se oli osittain omaani, mutta siinä oli paljon muutakin, kuin olisin surrut jotakin itseäni paljon laajempaa.
Aluksi pyristelin vastaan, taistelin etten putoaisi, mutta lopulta annoin periksi. Annoin itseni pudota. Näin miten kapea kaivo ikäänkuin nielaisi minut. Putosin sen pohjalle ja tunsin kylmän maan allani hieman kosteana, epämiellyttävänä. Vaikka koin tunteeni voimakkaana ja tietoisesti annoin tunteelle lisää tulta, niin samaan aikaan koin itseni tarkkailijana. Oli kuin olisin katsellut itseäni kuopan suulta, maanpinnan tasolta, kuin antaen itseni kärsiä ja kärvistellä. Muistan miettineeni, että antaa tuon nyt kokea tuokin tunne niin pitkään kuin sen pitää. Sitten kun on aika vedän hänet sieltä ylös. Olin siis kahdessa paikassa yhtäaikaa. Sieluni koki pimeyttä mutta tietoisuuteni muisti, että pimeys on vain hetken oire. Valo elää minussa ja se on perimmäinen totuuteni.
Joitain viikkoja myöhemmin palasin jälleen tuohon samaan ajatukseen sielun pimeästä yöstä. Mietin omaa henkistä kasvuani ja niitä etappeja, joita olen matkallani koskettanut. Äkkiä oivalsin, että vaikka sielun pimeä yö näyttäytyy hetkittäin elämässäni edelleen, niin jopa sekin on oma valintani. Voin valita värjötellä tunteen kourissa kaivon mutaisella pohjalla tai voin valita vetää itseni ylös, takaisin maan pinnalle ja valon vierelle. Kuinka helpottavaa onkaan kun ymmärtää, ettei mikään tunne tai hetki ole pysyvä, vaan kaikki on ihan koko ajan jatkuvaa muutoksen virtaa.
Se, että nykyään pystyn näkemään asian näin. Pystyn luottamaan valoon itsessäni ja rakkauden tunteeseen, joka on jatkuvaa, on vaatinut työtä. Se on vaatinut monta epätoivoista kierrosta kaivon pohjalla. On tarvinnut luottaa, että vielä löytyy keino nousta takaisin ylös. Luottaminen vaatii mielen rohkeutta kohdata itsensä ja hyväksyä vallitseva tilanne. Hyväksyä se, että juuri nyt maailma näyttää harmaalta, kaamos jatkuu, mikään ei liiku eteenpäin, eikä valoa tule miltään suunnalta. Tämän hyväksyminen avaa mielen kohti toivoa. Kun toivon tunne meissä aktivoituu se sytyttää luovuuden kipinän. Luovuus lähtee rakentamaan uusia maailmoja ideoiden seuratessa toisiaan ja kun omanvoiman tunne aktivoituu me pystymme viemään minkä tahansa idean läpi ja toteuttaa näin itseämme. Pystymme jättämään jäljen maailmaan, jos niin haluamme. Ja löydämme keinon nostaa itsemme ylös pohjalta.
Kyseisenä aamuna annoin itseni virua kaivon pohjalla tunteeni vallassa ja kokea inhimillisyyttä, ihmisyyttä, nauttien hetken aikaa tuosta vallitsevasta pimeydestä, kuitenkin tietäen, että se toinen osa minua tarkkailee ja puntaroi, odottaa ja kun aika on kypsä, se tietää milloin tuo onneton on hyvä vetää takaisin ylös, pois tuosta alhosta. Sielun pimeä yö ei suinkaan ole jotakin, mitä pelätä tai välttää. Se on korkeamman viisauden keino ohjata meitä eteenpäin silloin, kun olemme hävittäneet itsemme kartalla. Sielun pimeä yö palauttaa meidät itseemme, joudumme kokemaan ja tuntemaan, olemaan itsellemme läsnä. Kysymään itseltämme, mitä minä oikeasti halua. Jos tämä on sitä mitä en halua, niin mitä sitten haluan? Tuo kysymys on TOIVON ensimmäinen askel.
Kaikille joihin kaamos nyt vaikuttaa muistutuksena, että jo kuukauden kuluttua käännymme kohti valoa, uutta kevättä ja kesää.
Kehittämäni Energy Activation menetelmä on myös loistava apu sielun pimeän yön selättämiseen varjotyöskentelyn avulla.
Käsittääkseni olen ainoa suomalainen, joka on asunut Yogi Bhajanin New Mexicon Espanolaan Yhdysvalloissa, lähelle Santa Fe’n kaupunkia perustamassa joogayhteisössä. Marraskuussa 2004 vietin siellä vajaan kuukauden muutamia viikkoja Yogi Bhajanin kuoleman jälkeen ja tammikuussa 2005 muutimme sinne vuodeksi. Poikamme syntyi siellä. Yhteisö ei ollut kovin iso, joten helposti oppi tuntemaan lähes jokaisen, joka päivittäin liikkui ashramin alueella. Suurin osa meistä asui omissa taloissamme hieman kauempana ja kävi päivittäin töissä jossakin Yogi Bhajanin perustamista yrityksistä. Minä olin töissä Akal Security turvallisuusyrityksen henkilöstöosastolla. Syy, miksi tästä nyt kirjoitan, on HBO Maxilla parhaillaan pyörivä dokumenttielokuva Breath of Fire. Olet saattanut jo nähdä sen. Myönnän, olen asunut yhteisössä, joka nyttemmin on leimattu kultiksi. Siellä asuessani en tosin tunnistanut sitä sellaiseksi, johtuen monestakin syystä. Ehkä suurin syy oli, että yhteisön tai kultin johtaja oli juuri kuollut ja yhteisö etsi kovasti uutta johtajaa tai suuntaa. Johtajuuskilpailu oli kova parrakkaiden, turbaanipäisten miesten välillä. Moni 70-luvun alun joogasuuntaus on ryvettynyt johtajiensa toiminnan vuoksi. Tämä uusi dokumenttielokuva todistaa, ettei kundaliinijoogakaan ole tältä säästynyt.
Nyt on kulunut neljä ja puoli vuotta siitä, kun Premkan eli Pamela Dysonin kirja White Bird in a Golden Cage – My Life With Yogi Bhajan ilmestyi. Tilasin kirjan heti, koska siitä oli Facebook ryhmässä kohuttu ja halusin tietää mistä oikein oli kysymys. En lähde tässä avaamaan tuota kirjaa sen enempää mutta kehotan tutustumaan siihen, jos syväluotaus Yogi Bhajanin luoman yhteisön tai kultin alkuaikoihin kiinnostaa. Kirja on ensimmäinen kerta, kun syytökset Yogi Bhajanin toimia kohtaan nostettiin päivänvaloon. Kirjassa ne kuitenkin esitettiin hyvin hienovaraisesti, annettiin vihjeitä mutta mistään ei vielä puhuttu niin suoraan kuin mitä Breath of Fire dokumentissa tehdään.
Pian kirjan lukemisen jälkeen otin yhteyttä tuttuuni Espanolassa. Hän oli työskennellyt yhtenä Yogi Bhajanin lakimiehenä useita vuosikymmeniä. Hän oli siis tätä varsinaista sisäpiiriä. Zoom keskustelumme aikana hän kielsi tienneensä mistään asiattomuuksista liittyen Yogijiin. Halusin uskoa häntä, mutta osa minusta ei taipunut tuohon uskoon. Olin itse jo hiljalleen alkanut erkaantua Yogi Bhajanin opeista. En siitä syystä, että epäilin häntä vaan siksi, että koin hänen oppiensa olevan kahlitut. Henkisyyttä ei voi kahlita, jooga on osa evoluutiota aivan kuin kaikki muukin. Vaikka kolme kertaa minut kutsuttiin Yogi Bhajanin luoman kundaliinijoogan opettajakouluttajaksi niin yhtä monta kertaa lopulta kieltäydyin, vaikka kaikilla kerroilla olin jo lähes kirjoittamassa papereita alle. En pystynyt etenemään siinä. Halusin pitää vapauteni opettajana. Nuo paperit allekirjoittamalla olisin sitoutunut opettamaan vain sitä mitä Yogi Bhajan oli opettanut. Näin jo tuolloin katon, jonka läpi halusin puskea.
Vain hieman ennen Premka -kirjan ilmestymistä tammikuussa 2020 opetuksiani oli kyseenalaistettu KRI:n eli Kundalini Yoga Research Instituten taholta, jonka Yogi Bhajan oli perustanut. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Olin jo useaa vuotta aikaisemmin jättänyt turbaanin mukana koko yhteisön, KRI:n ja IKYTA:n eli International Kundalini Yoga Teacher’s Association.
Vuoden aikana, jonka Espanolassa asuimme omat suuret odotukseni pyhästä, henkisestä yhteisöstä romuttuivat täysin. Kokemuksistani siellä kirjoitin jo vuonna 2021 ilmestyneessä kirjassani Aikamatka-sielun reissukirja (Viisas elämä). Olen lapsesta asti ollut herkkä lukemaan energioita. Ensimmäinen seva eli selfless service -työ yhteisössä, jonka saimme tehtäväksemme, oli järjestää Yogi Bhajanin henkilökohtaisia tavaroita museota varten. Ne oli sullottu erinäisiin metallikaappeihin trailerin eli liikuteltavan talon sisuksiin. Työ olisi kestänyt viikkoja mutta jo ensimmäisten tuntien aikana ahdistuin niin etten pystynyt olemaan samassa tilassa tavaroiden kanssa. Olin raskauteni alkuvaiheessa ja huonoon oloon vedoten sain luistettua tehtävästä. Tunne oli epämiellyttävä ja ahdistava. En ymmärtänyt miksi tunsin niin, miksi en pystynyt olemaan tässä tilassa, vaikka olin saanut kunniatehtävän käsitellä mestarin vaatteita sekä tavaroita, jopa sänky, jossa hän oli kuollut oli tuossa talossa.
HBO Maxin dokumenttisarja Breath of Fire avaa yhdysvaltalaisen, nyt jo edesmenneen nuoren joogaopettajan, RaMa joogakoulun perustaneen Guru Jagatin tarinaa. Samalla Yogi Bhajanin oppilaat ja lähipiiri pääsevät ääneen dokumentissa. Asuessani New Mexicossa tutustuin myös sarjan kolmannessa jaksossa puhuneeseen Yogi Bhajanin naisoppilaaseen, joka oli kuulunut mestarin lähipiiriin. Hän tuntui aina hieman etäiseltä jopa hieman ylimieliseltä ja usein mietin miksi hän ei päästä lähelle. En tosin tiennyt kuinka valtavaa haavaa hän kantoi kehossaan ja muistoissaan. Yogi Bhajan oli jättänyt hänelle yhden tärkeimmistä tehtävistä yhteisössämme, liittyen White Tantric joogaan eli valkoisen tantran meditaatiopäiviin ja niiden jatkumoon Yogi Bhajanin kuoleman jälkeen. Siitä huolimatta minkä aseman hän oli yhteisössä saanut, hän puhuu dokumentissa sielunsa auki. En ole vielä tätä ennen kuullut kenenkään puhuvan näin suoraan Yogi Bhajanin teoista, en edes Premkan kirjassa, hyväksikäytöstä sekä kaikesta salailusta mikä siihen on liittynyt. Jos aikaisemmin olen pystynyt hieman epäillen sivuuttamaan kyseisiä tarinoita, niin nyt en enää voi. Tässä puhui ihminen, jolle oma opettajani oli minut esitellyt kauan aikaa sitten ja kehottanut ystävystymään koska siitä olisi minulle tulevaisuudessa hyötyä.
Nähtyäni tuon jakson ymmärrän paremmin omaa kokemustani, ja syrjään vetäytymistäni, kun asuimme yhteisössä. Nyt ymmärrän myös sen, miksi minulle on ollut tärkeää pysyttäytyä järjestön ja kommuunin ulkopuolella. En ole enää opettanut Yogi Bhajanin oppeja viimeisten lähes 10-vuoden aikana. Chakrapolku® kirjan myötä siirryin jo hiljalleen opettamaan kundaliinijoogaa omalla tavallani. Käytän edelleen Yogi Bhajanin luomia harjoitussarjoja, mutta vain sen vuoksi, että olen tehnyt niitä itse 25-vuoden ajan ja kokenut niiden tehon. Se, että Yogi Bhajan olisi paljastanut Intian salaiset opit ensimmäistä kertaa lännessä, ei pidä paikkansa. On totta, ja tutkimukset todistavat, että hän loi koko systeemin itse kuin kollaasina eri viisausperinteistä sekä sikhismistä. En tiedä miksi hän ajoitti kundaliinijoogan perinteen 5000 vuoden päähän, mutta todellisuudessa se yltää vuoteen 1968. Tämäkään tosiasia ei silti tarkoita, että koko joogamuoto olisi huono. Sitä se ei ole. Kundaliinijoogan teho on huikea. Olen saanut sen itse todistaa omassa henkisessä kehityksessäni.
Oli mielenkiintoinen ajoitus, että juuri sinä vuonna, kun aloin pitämään omaa opettajakoulutustani eli tammikuussa 2020, niin heti helmikuussa Premkan kirja julkaistiin ja samalla koulutukseni kyseenalaistajat Yogi Bhajanin yhteisöjen taholta tipahtivat kuin kirput takista. Olen saanut pitää koulutustani rauhassa ja se jatkuu edelleen, koko ajan kehittyen, kuten sen kuuluukin.
Kundaliinijooga ei ole Yogi Bhajan ja ehkä sen vuoksi halusin kirjoittaa tästä aiheesta. Toisin kuin HBO Max dokumentti antaa ymmärtää, kundaliinijoogaa ei voi henkilöidä yhteen ihmiseen. Yogi Bhajan kehitti oman suuntauksensa, joka ryvettyi pahasti hänen henkilönsä ja ihmisyytensä varjojen vuoksi. Toivon, että nyt kun asia on nostettu päivänvaloon kaikki asianosaiset saavat heille kuuluvan huomion, lohdun ja mitä ikinä he tarvitsevatkaan, jotta paraneminen ja toipuminen voi alkaa.
Olen kiitollinen siitä, että löysin aikoinani kundaliinijoogan, se on muuttanut elämäni täysin. Itseensä tyytymättömästä ja pelokkaasta nuoresta naisesta on joogan myötä kehkeytynyt arvostava ja lähes peloton aikuinen. Olen kiitollinen kaikista tuhansista oppilaista ja opettajista, joita olen saanut opettaa sekä kouluttaa Suomessa ja maailmalla. Olen kiitollinen ystävistä, joiden kanssa edelleen käymme läpi sitä, mitä ympärillämme tapahtui Espanolassa, kun siellä turbaanit päässä ja hunnut heiluen liihottelimme kuin enkelit. Olen kiitollinen jokaisesta kokemuksesta oman matkani varrella, koska ne ovat tuoneet minut tähän, olen se, joka nyt olen koska olen nähnyt, kokenut ja elänyt. Vain varjojen kautta ymmärrämme valon merkityksen. Vain valon avulla pääsemme lopulta varjoistamme eroon.
Meitä kundaliinijoogan opettajia on Suomessa jo satoja. Hyvin harva edes meistä opettajista on täysin tietoinen Yogi Bhajanin ympärillä kuohuvasta tapahtumien sarjasta. Toivon, ettei ketään opettajista tuomittaisi sen vuoksi että ovat osa kundaliinijoogan opettajakuntaa. Joogamuotona tämä on arvokas ja näiden 25-vuoden aikana, kun olen itse ollut osa tätä maailmaa, olen nähnyt, kuullut ja kokenut niin monta tarinaa missä henkinen eheytys on tapahtunut. Omat opetukseni ovat jo edenneet melko lailla eri suuntaan kuin mitä Yogi Bhajan opetti, mutta ytimenä on edelleen se sama, joka minua aikoinaan kiehtoi tässä joogamuodossa, eli fyysisen kehon varjojen läpi sukeltaminen energiakehotietoisuuteen ja aina kohti omaa sydäntä, sielua ja valoa, joka meissä jokaisessa hehkuu. Totuuden etsintä jatkuu ♡
Mervi Enqvist (Inderjit Kaur Khalsa)
kirjailija, joogaopettaja ja kouluttaja, elokuvaohjaaja
Törmäsin sattumalta vanhaan kuvaan, joka otettiin kun oli 15-vuotta nuorempi. Heitin screenille sen viereen uusimman selfien ja jäin pohtimaan KASVUA. Mitä se todella on?
Ensimmäinen reaktioni kun katsoin näitä kahta kuvaa vierekkäin oli:
”voi tyttö, tyttö.”
Kuin äiti olisi katsonut lastaan lempein silmin ja miettinyt, voi kunpa tietäisit. 39-vuotiaana olin mielestäni hieman liian paksu joka kohdasta, vääränlainen. En nähnyt kauneuttani. Peilistä ei koskaan katsonut kaunotar vaan jollakin tavalla outo ilmestys, joka oli pakotettu tähän kehoon. Kehoon, joka oli aina hieman epätäydellinen.
Nyt kun katson itseäni 39-vuotiaana näen todellisen kaunottaren, vaan miksi en nähnyt häntä tuolloin? Luin alituiseen Vogue lehtiä, muistan ahmineeni lehdistä jokaisen sanan. Olin juuri palannut takaisin usean vuoden joogatripiltä, joka jatkui yhä, mutta nyt se ei enää näkynyt minusta ulospäin. Turbaanikangas oli viikattu siististi pois, ja hiukset oli leikattu ensimmäistä kertaa lähes kymmeneen vuoteen. Vaatteina oli jälleen farkut ja pusero, ei enää intialainen valkoinen paitahame, löysät, vyötäröstä nauhoitetut housut ja turbaanin päällä tuulessa lentävä huntu.
Hieman aikaisemmin olin päässyt melko uuden joogalehden, Anandan kanteen, ja kun näin kuvan, juoksin suoraan lähimpään Life kauppaan ja ostin 100€:lla Dr. Hauschkan meikkejä. En ollut käyttänyt meikkiä seitsemään vuoteen.
Opettelin uudelleen olemaan nainen raskauden, synnytyksen ja lapsen ensimmäisten vuosien jälkeen. Myös paluumuutto seitsemän Yhdysvalloissa asutun vuoden jälkeen oli jättänyt minuun omat sisäiset haavansa. Opettelin siis uudelleen OLEMAAN minä.
Nykyään meitä jo kannustetaan olemaan se, joka olemme, mutta 15-vuotta sitten meille piireettiin median ja elokuvien kautta kuva, jollainen tulisi olla. Kenties sama pätee edelleen mutta nyt olen jo hypännyt pois siitä villistä pyörästä. Voguet ovat jääneet menneisyyteen ja useimmiten minut näkee lukemassa historiaa tai jotakin kohottavaa kirjallisuutta.
Kasvu tapahtuu mielessä. Se heittää meitä ääripäästä toiseen, jotta tasapaino jossakin kohtaa löytyisi. Kasvu on sitä, kun opimme näkemään oman ytimen, siivoamaan tieltä varjoja, jotka sumentavat kykyämme elää täyttä elämää juuri NYT. Kasvu on sitä, että keskitymme ulkoisten asioiden sijaan sisäiseen maailmaan. Siihen kuka minä olen näiden vaatteiden, ihoni, elimistöni alla, omassa ytimessä, SYDÄMESSÄNI.
Matka sydämeen on ainoa järkevä matka jonka elämän aikana teemme. Tosin matkat Italiaan, Australiaan, Japaniin tai Kilpisjärvelle voivat toimia ohjaajina kohti omaa sydäntä. Kunhan tuolloinkin kuljemme ensin sisäistä matkaa jota peilaamme ulkomaailmaa vasten.
Minulla on sinulle tehtävä: Asetu tänään hetkeksi peilin eteen ja katso itseäsi suoraan silmiin, näe oma kauneutesi tai komeutesi. Katso kuinka syvälle pääset silmiesi kautta. Huomaatko muutoksen, joka sinussa tapahtuu juuri tällä hetkellä?
Näetkö kuinka kaunis sinä olet?
Aiheeseen liittyvät verkkokurssit, kehittämäni Energy Activation menetelmä (EAM):
Vietin muutaman päivän saaressa. Nautin auringosta, puhdistavasta sateesta ja sain kaksi kiinnostavaa vierasta iholleni, tuo aikakautemme vitsaus, punkit. Ne olivat tosin ystävällisiä joten selviydyin vähällä. Mökin emäntä ohjasi minut sivuun jo heti tullessa ja osoitti järeää lapiota. ”Täällä on nykyään käärmeitä, jos näet sellaisen kumauta tuolla ja heitä sivuun.” En vastannut mitään, tuijotin vain lapiota miettien kuinka voisin koskaan riistää hengen käärmeeltä, kun en pysty tappamaan edes hyttystä ja punkinkin kanssa pidän juttutuokion ennen kuin irrotan sen ihostani!!
Käärmeitä ei onneksi tullut vastaan saaristopäivien aikana mutta se sai minut jälleen kerran pohtimaan kysymystä, josta olen jo kirjoittanut ja joka on opetukseni keskiössä eli käärmeet ja kundaliini. Tänä aamuna luin Paul Bruntonin teosta A Search in Secret Egypt ja hänen tarinaansa omasta kokemuksestaan käärmeiden lumoajana. Osuin mielenkiintoiseen väittämään, joka soi soluissani ja pakotti minut jälleen avautumaan tästä aiheesta myös sinulle tämän blogin välityksellä.
”Several times when looking into a copra’s eyes, I received occasionally an uncanny and indescribable feeling that there was behind them an intelligence which was almost human.”
”The Egyptians pictured an evil serpent, as well as a good one. The former was generally drawn crawling, the latter upright.”
”The serpent offers a perfect symbol of the energizing creative Force of the Supreme Spirit who created the Universe, and of creation itself. The Pharaohs wore the figure of a hooded serpent in the front of their headdress, as a symbol of their claimed divine descent.”
Kundaliini on kuvattu käärmeenä viimeiset sata vuotta. Kun tekoälylle antaa kehotuksen piirtää kundaliini niin se piirtää aivan poikkeuksetta käärmeen ja chakrat. Tämä väärinymmärrys on iskostunut niin syvälle kollektiiviseen tajuntaamme, että olemme yhdistäneet kundaliinin käärmevoimaan. VAIKKA KUNDALIINILLA EI OLE MITÄÄN MUUTA TEKEMISTÄ KÄÄRMEEN KANSSA KUIN SYMBOLINEN MERKITYS. Arthur Avalon oli ensimmäinen, joka avasi kundaliini- ja chakratietoutta läntiselle maailmalle kirjassaan Serpent Power. Kirjan kanteen oli piirretty omaa häntäänsä tavoitteleva käärme. Nimi ja kuva tekivät tehtävänsä, ja nyt kun puhumme kundaliinista ensimmäinen mitä tulee mieleen on tuo mystinen, pelottava käärme.
Once and for all… KUNDALIINI ON MEISSÄ ELÄVÄ VALO ENERGIA, SE ON PYHÄ HENKI, JOKA SYTYTTÄÄ ELÄMÄN KÄYNTIIN, PITÄÄ SITÄ YLLÄ JA KUN ON SEN AIKA SE AUTTAA MEITÄ VETÄYTYMÄÄN ELÄMÄN KIERROSTA!
Kundaliinia ei voi herättää, koska sillä on oma tahtonsa. Se herää tai aktivoituu kun on sen aika, eikä siihen voi kukaan meistä vaikuttaa! Emme voi tehdä sitä itse, eikä kukaan toinen voi tehdä sitä meille. Vanhoissa alkuperäisissä teksteissä kundaliinista ja tantrasta tästä aktivoitumisen hetkestä käytetään sanaa suoristua. Kundaliini suoristuu, aktivoituu uudelleen ja herättää meidän sisäisen valon. Kun tämä tapahtuu me täytymme rakkaudella, sellaisella valovoimalla, mille ei ole minkäänlaista sanastoa, kuvastoa tai tapaa ilmentää sitä. Se on pyhä tietoisuus totuudesta!
Kundaliini aloittaa luomisprosessin hedelmöitymisen hetkellä ja jatkaa sitä noin seitsemän vuotta. Sitten se vetäytyy, EI SELKÄRANGAN JUUREEN VAAN SYDÄMEEN!! On toinen yleinen väärinkäsitys, että kundaliini lepäilisi spiraaliin kiertyneenä kuin käärme selkärangan juuressa. Ei, vaan se on kiertyneenä sydämen ympärille, kuin sitä hellien, vartioiden. Ja kun kundaliini suoristuu, sielun valo syttyy ja loistaa, usein jopa häikäisee meistä ulospäin. Jos emme ole tälle prosessille valmiita, niin se voi tuntua shokilta koska koko olemuksemme muuttuu. Voimme kokea, että meiltä lähtee järki. Tavallaan lähteekin koska totuus meissä syttyy ja se heittää järjen ylle varjon. Meistä tulee vihdoin se todellinen ihmisluomus joksi olemme syntyneet.
Kundaliinijoogan tehtävä ei siis ole HERÄTTÄÄ kundaliinia meissä vaan VALMISTAA meidän kolmiosainen keho-mieli-sielu kokonaisuus ottamaan vastaan kundaliinin suoristuminen ilman shokkia. Tämän vuoksi me joogaamme, jotta olemme valmiita. Samalla keho pysyy joustavana. Kun keho on joustava mielikin joustaa. Kun mieli joustaa niin kundaliinin suoristuminen on ylevöittävä kokemus ilman pelkoa. Jos mieli on jäykkä, kokemus ohjaa meidät suoraan pelon reitille.
Heräämisiä tapahtuu nyt paljon, koska elämme aikaa, joka ohjaa meitä voimalla ja vauhdilla kohti ihmiskunnan seuraavaa vaihetta. Valon ja rakkauden aikakautta.
Käärme on ikiaikainen symboli. Siinä elää molemmat sekä pyhyys että pahuus. Energisesti se on kiertyneenä sydämen ympärille kuin kundaliini ja auttaa meitä tekemään päätöksen elämän suunnasta, kuljemmeko alaspäin kohti matelevaa varjojen väylää vai suuntaammeko ylöspäin kohti valaisevaa aurinkoa. Kumpikaan valinta ei ole oikea tai väärä, mutta lopputulema on aina valinnan mukainen. Se on käärmeen opetus meille. Käärme kantaa symbolisesti mukanaan tietoa ja totuutta, mutta yhtä lailla pahuutta ja väärinymmärrystä.
Kumpaan sinä tartut? Kumman sinä valitset, se ratkaisee!
Moni joogakoulu tarjoaa oppilaiden käyttöön joogamattoja, peittoja, blogeja sekä muuta joogatunnin aikana mahdollisesti tarvittavaa välineistöä. Se on hyvää palvelua, mutta tiesitkö ettei välineiden ensisijainen tarkoitus ole lainkaan palvella? Välineet ovat testi!
Jokainen opettaja tietää, ettei ole mitään sen turhauttavampaa kuin nähdä ettei oppilas etene. Opettajan tehtävä on auttaa oppilasta edistymään, jos niin ei tapahdu opettaja kokee, ettei hän ole kyennyt hoitamaan tehtäväänsä kuten olisi pitänyt.
Vaan kuinka joogatunnilla voi parhaiten seurata oppilaan edistyneisyyttä? Ei suinkaan katsomalla kuinka täydellisesti oppilaan keho venyy määrättyihin asanoihin. Ei, koska kuka tahansa saa kehonsa taipumaan asanaan kuin asanaan jos oikein kovasti harjoittaa kehoa. Testi on paljon asanoita haastavampi.
Jooga on tietoisuus harjoitus. Edistynyt joogi tarkkailee jatkuvasti ympäristöään. Kun hän saapuu joogasalille hän tekee huomioita, hän elää siinä hetkessä. Hän näkee, kuulee, kokee. Kun hän saapuu joogaväline alueelle, hän tekee merkinnän mieleensä siitä, kuinka peitot on tällä salilla asetettu hyllyille, kuinka blogit on järjestetty, entä joogamatot. Kun tunti on ohitse edistynyt joogi tietää täsmälleen kuinka peitot viikataan, minkälaisiin pinoihin blogit palautetaan ja miten joogamatot rullataan. Näin hän osoittaa kunnioitusta tilalle, jossa sai harjoitella, opettajalle, joka välitti opetukset, sekä opetuksille, jotka ohjaavat häntä kohti mielen-kehon ja hengen tasapainoa.
Seuraavan kerran, kun menet mille tahansa joogasalille muista että sinua testataan. Sinun edistyneisyytesi joogan polulla näkyy siinä, kuinka huolella ja tietoisesti osaat viikata peittosi kuten se kuuluu tehdä juuri siellä missä olet. Sinua testataan, oletko edistynyt jooga-vuosiesi aikana. Kuinka tietoisuutesi on laajentunut siitä, kun ensimmäisen kerran saavuit salille?
Tiedän, että opettajakoulutusoppilaani naureskelevat tätä lukiessaan, koska minulta ei irtoa yksikään jooginen opetus ennen kuin oppilas osaa viikata peiton niin kuin se meillä viikataan. Tämä herättää usein aluksi närkästystä, mutta yksikään koulutusryhmä ei ole koskaan jättänyt tavaroitaan hujan-hajan ja tiedän, että he vievät tämän tietoisuusharjoituksen mukanaan kaikkiin joogasaleihin missä ikinä opettavat.
Minulla oli kunnia olla opettajan kisälli usean vuoden ajan ennen kuin menin varsinaiseen opettajakoulutukseen Yhdysvalloissa. Tämä on nykypäivänä harvinaisempaa. Oma opettajani piti huolen, että ensin ymmärrän minkä lahjan hän on minulle opetuksillaan antamassa. Hän tarkisti olenko opetuksien arvoinen. Minäkin siis siivosin tieni näihin henkisiin oppeihin, joita nyt itse saan jakaa.
Aloitan tammikuussa seuraavan opettajakoulutuksen. Ensi vuonna sen rakenne on uusi. Alkuvuodesta tapaamme useammin ja loppuvuodesta hieman väljemmin. Teemme kaksi retriittiä, yhden pohjoiseen, Kuusamoon ja toisen etelään, Kreetalle. Koulutus on kokemuspohjainen, se ei missään nimessä ole helppo, mutta se mitä koulutus antaa on korvaamatonta. Se muuttaa elämäsi. Ja opit todellakin elämään tietoisesti jokaisessa hetkessä, jos haluat. Opit myös viikkaamaan peitot saumasta saumaan. Ja jos joku kysyy sinulta mitä on kundaliini, niin tiedät täsmälleen kuinka siihen vastataan, koska olet kokenut sen itsessäsi 🙂
Mervi Enqvist (Inderjit Kaur Khalsa) 