Täysikuu valvotti minua viime yönä. Tuijotin tuota isoa taivaan kappaletta sälekaihtimen raosta ja mietin aikaisemmin lukemiani Facebook kommentteja. Molemmat liittyivät kundaliinijoogaan, Yogi Bhajaniin ja tiettyihin mantroihin. Vilpittömässä hengessä kirjoitetuissa kysymyksissä pyydettiin neuvoa kuinka taloon juuttuneet henget saadaan lähetetyksi eteenpäin eli löytyisikö siihen kundaliinijoogasta mantraa. Toisessa taas kysyttiin kuinka voisi parhaiten oppia Gurmukhin kieltä, jotta pääsisi syvemmälle mantrojen saloihin. Molemmat kysymykset olivat joogien omilla sivustoilla. Kulutin aikaa lukemalla vastauksia samalla kun kuu piti huolen ettei uni tule. Oli paljon asiallisia vastauksia mutta olin hämmentynyt joidenkin vastausten sävystä. Tunsin kuinka kiukku nousi pintaani niitä lukiessa ja mietin, että hyvänen aika joogit missä on kunnioitus toisianne kohtaan? Vastauksissa nostettiin itseä kaikkitietävän oraakkelin tasolle kun on hetken aikaa asunut Intiassa, tai lukenut Yogi Bhajanista tekstiä joka on yhdellä klikkauksella kenen tahansa saatavilla ja jonka luettuaan voi saada hänestä aivan uudenlaisen kuvan, ei ehkä kovin kiiltävää.
Yritin nukahtaa ja vaikka kuu olikin jo siirtynyt tuijottamaan suoraan jonkun toisen ikkunasta sisään niin nyt minua piti hereillä kiukku. Sitten löysin vastauksen ja kiukkuni alkoi laantua. Mieleeni nousi kuva vasarasta ja naulasta.
Kundaliinijooga on työkalu aivan kuten vasara. Se ei ole päämäärä tai tila joka saavutetaan istumalla hiljaa paikallaan tuntikausia. Kundaliinijooga on vasara, sillä tehdään töitä. Jos minulla on taulu jonka haluan laittaa seinälle ja naula ripustamista varten, niin hankin jostakin vasaran, jonka kanssa hakkaan naulan seinään. Kun saan homman vihdoin tehtyä ja taulu roikkuu mukavasti naulassa ihailen sitä, enkä mieti kuka keksi vasaran? Onko vasaran kehittäjä todellakin tiennyt mitä teki? Vai onko meille vain kerrottu tarinaa vasaran historiasta. En kyseenalaista vasaran voimaa hakatessani naulaa seinään sen vuoksi, etten tunne mistä se on peräisin, miltä vuosisadalta tai vuosituhannelta.
Olen käyttänyt kundaliinijoogaa työkaluna jo lähes 20-vuotta. Olen opettanut lukuisia oppilaita hakkaamaan nauloja seinälle, jotta niihin voisi ripustaa kauniita kuvia katseltavaksi, jotta voisi nauttia elämän kauneudesta. Jos jooga toimii niin ei ole mitään merkitystä sillä mistä se on tullut, kuinka vanha traditio se on, valehteliko Yogi Bhajan oppilailleen? Kenties. Ehkä elettiin aikaa jolloin oppilaat tarvitsivat tarinoita voidakseen omaksua uuden tavan elää? Kenties tarinoiden keksimiseen oli jokin syy?
Absoluuttista totuutta ei ole, on vain tarinoita johon joko päätämme uskoa tai emme usko. Tarinat elävät elämäänsä siitä huolimatta. Niitä kumpuaa lisää jokainen elämän hetki eikä niiden olemassaolo ole riippuvainen meidän uskosta niihin.
Toivon joogeilta kuten kaikilta muiltakin kunnioitusta sekä toisen arvostusta ja myötätuntoa asioidessamme sosiaalisen sivuston palstoilla. Ja samalla kiitän kuuta siitä, että piti minut hereillä viime yönä jotta voisin tarkentaa itselleni mihin tarinaan minä uskon. Uskon tarinaan jossa rakkaus ja myötätunto ovat läsnä, uskon tarinaan joka auttaa toisia ihmisiä löytämään oman totuutensa tässä kerrostuneessa maailmassamme, uskon tarinaan joka kumpuaa itseni sisältä ymmärtäen samalla, että jokaisella on oma tarinansa jota elää ja jota rakentaa. Uskon toisen tarinan kunnioittamiseen yhtä lailla kuin kunnioitan omaani. Uskon toiseen ihmiseen, hänen kykyynsä olla se joka on, yhtä lailla kun uskon itseeni ja omaan kykyyni olla se joka olen.
Sat Nam!
Ps. Uteliaisuus voitti ja googlasin! Vasara on keksitty 3,3 miljoonaa vuotta sitten ja aikojen saatossa siitä on syntynyt lukuisia variaatioita ennen kuin se on saanut muodon jota me nyt käytämme. Siitä huolimatta vaikka vasara noudattaa yhtä universaalia muotoa sen variaatiot ovat monet aivan kuin joogan eri lajeissa sekä totuuksissa joihin uskomme.
Rakkaudella ja kunnioituksella!
Inderjit
Mervi Enqvist (Inderjit Kaur Khalsa) 