Päivä 6/13 – Chakrapolku

Puhdistautuminen vie aikaa, voiman uudelleen löytäminen vie sekin aikaa. Oman totuuden oivaltaminen se vasta aikaa vievää onkin. Tänään on intuition päivä ja sen vuoksi intuitiivisesti tunnen, että minun pitää tänään kirjoittaa pienestä opetuksesta jonka Netflix tarjosi minulle eilen. Katselin uutta sarjaa, jossa ollut kohtaus sopi eilisen päivän totuus teemaan niin hyvin, että ymmärsin oitis miksi aloin katsoa sarjaa juuri eilen. Sarjan yhdessä kohtauksessa oli vesilasi. Se oli aivan tavallinen lasi yhdelle, mutta toiselle se tuntui pomppivan pöydän pinnassa, liikkuvan sitä pitkin ja vesi lasissa värähtelevän kuin alkava myrsky meren pinnalla. Mieheltä kysyttiin, tiedätkö mikä on totta? Hän väitti tietävänsä, vaikka yhtä aikaa tiesi mihin totuuteen hänen haluttiin uskovan. Hän siis salasi oman totuutensa, jotta olisi hyväksytty.

IMG_7750

Vakaa vesilasi oli totta yhdelle, hyppelevä vesilasi oli totta toiselle. Miksi siis toinen määritellään todeksi ja toinen harhaksi, vaikka molemmat ovat totta kokijalleen? Mitä jos hyväksyisimme molemmat totuudet? Hyväksyisimme erilaisuuden, kunnioittaisimme sekä vakaata, että pöydän pinnassa hyppelevää vesilasia. Molemmat voisivat jakaa oman kiinnostavan kokemuksensa lasista ja molemmat kuulisivat mielenkiinnolla miltä maailma näyttää ja tuntuu toisen vinkkelistä. Jos näin olisi, niin kenties tuo olisi askel rauhaan, oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon. Ehkäpä juuri tätä kohti me olemme menossa? Voisimme jättää taakse kiistat, vihan, väärinkohtelun ja väärinymmärryksen, sekä pakottamiseen yhteen ainoaan totuuteen. Jokainen täällä etsii yhteyttä toiseen. Kuuntelemalla ja iloitsemalla erilaisuudesta tuo yhteys voisi löytyä.

Tänään on aika tarkastella intuitiota ja siinä samassa omaa mieltä. Mieli toimii kolmella tavalla, ensin se suojelee meitä vaaroilta, sitten se rohkaisee kulkemaan eteenpäin ja kolmanneksi se liikuttaa meitä juuri niin kuin meille on parhaaksi. Intuitio on hyvin nopea kehollinen tunne ennen kuin mieli alkaa spekuloida eri vaihtoehtojen parissa. Intuitio kertoo meille jos jokin uusi asia joko tuntuu hyvältä tai pahalta. Intuitio ei koskaan puhu meille sanoin, vaan kehollisena tunteena joka menee ohitse alle sekunnissa. Jos mieli on kaaoksessa, eli emme tiedä mihin totuuteen uskoa, emme tällöin voi olla varmoja onko vesilasi paikallaan vai liikkeessä, onko minun kokemukseni lasista oikea vai väärä, niin silloin mielen väittelyt käyvät voimakkaina ja ylitilassa, emmekä huomaa tuota intuition lyhyttä viestiä.

IMG_7738

Meditaatio on työkalu tähän. Meditaatio auttaa hiljentämään kaoottisen mielen, joka pelkää tai käyttäytyy uhkarohkeasti. Kun annamme mielen rauhassa ensin varoittaa, sitten suostutella ja sen jälkeen odotamme kunnes mieli on vakaa ja tiedämme mitä oikeasti haluamme. Kun vasta silloin toimimme, niin etenemme juuri siihen suuntaan mihin intuitio oli ohjannut meitä jo heti ensimmäisestä sekunnista lähtien. Jos mieli on meditatiivinen niin reaktiomme saattaa olla hyvin nopea, jos taas mieli on kaaoksessa niin vastauksen löytämiseen voi mennä jopa vuosia. Meditaation ja intuition avulla etenemme elämässä omaan oikeaan suuntaan nopeasti.

Hyvää meditaation ja intuitiivisen tietämisen päivää!

t. Inderjit

 

TULEVAT CHAKRAPOLKU, SEKÄ TIE TASAPAINOON -KURSSIT:

8-päivän Chakrapolku verkkokurssina 39€ (käytössäsi 14 päivää)

8-viikon Chakrapolku verkkokurssina 149€ (käytössäsi 6kk)

7-päivän Chakrapolku Alanyassa 29.12.-5.1.2019. Hinta: 704€ tai 809€ (oma huone)

3-päivän Chakrapolku Helsingissä 18.-20.1.2019. Hinta: 185€.

3-päivän Tie tasapainoon kurssi Helsingissä 9.-11.11.2018. Hinta: 185€.

3-päivän Tie tasapainoon kurssi Helsingissä 25.-27.1.2019. Hinta 185€.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s