Seitsemännen chakran harjoitukset ovat todella intensiiviset, olemme nyt korkeamman tietoisuuden alueella ymmärtäen, että kaikki mikä on, on YKSI. Vaikka olenkin kehittänyt Chakrapolun ja opettanut sitä jo yli viiden vuoden ajan sadoille oppilaille niin aina, kun olen itse hypännyt polulle niin olen päässyt vain viidenteen chakraan asti. Kun selaan päiväkirjojani taaksepäin niin siellä on lukuisia puita joiden väritys päättyy juurikin viidenteen chakraan. Vaatii todellista sitoutumista luovia polku aivan loppuun asti siitä syystä, että kuudes sekä seitsemäs chakra ovat niin abstrakteja, näiden teemojen käsittely vaatii juuri tuota kolmannen chakran voimaa ja tahtoa. Tämä taitaa olla itsellenikin ensimmäinen kerta Chakrapolku -kirjan kirjoittamisen jälkeen kun olen näin pitkällä. Ja kenties juuri sen vuoksi päätin aloittaa tämän blogin. En siis soimaa itseäni, vaan mielenkiinnolla otan haasteen vastaan. Koska tein omasta polustani julkisen en voi jättää sitä kesken 🙂
Teen joogaharjoituksen aina aamulla kuten tänäänkin. Harjoitusta tehdessäni ykseyden teema alkoi pyöriä mielessäni. Me olemme kaikki yhtä. Olemme saman energian ilmentymää, erilaisessa paketissa, kulkien jokainen omaa tietään. Olemme täällä toinen toista varten. Vaan miksi tämä unohtuu niin usein?
Puhuimme eilen ystäväni kanssa siitä, kuinka turkkilaiset ovat ikään kuin syntyneet auttamaan, ja istuvat sen vuoksi hienosti palveluammatteihin. Todellisuudessa meistä jokainen on syntynyt auttamaan toista, palvelemaan toista, olemaan toiselle läsnä tarvittaessa, on sitten kyse presidentistä tai kerjäläisestä. Jokainen on lähtökohtaisesti samalla viivalla, tullen maailmaan kokemaan elämän eri kulmasta, mutta meille kaikille on yhteistä se, että rakennamme maailmaa yhdessä, pelaamme tätä maailman peliä yhdessä, ja jokainen jonka kohtaamme on se sitten ihminen, puu, kasvi tai eläin on jollakin tavalla olemassa meitä varten, meidän opettajanamme. Aivan samoin kuin jokainen meistä on olemassa tuota toista varten opettamassa hänelle jotakin.
”If you can’t see God in all, you can’t see God at all.” – Yogi Bhajan
Seitsemäs cahkra opettaa, että me olemme YKSI. Energia on rajaton. Me rakennumme samasta energiasta ja elementeistä. Jokainen täällä on tärkeällä paikalla, jokainen täällä on itse itsensä luoja, Jumala, hallitsija. Maailma opettaa meitä luomaan ja hallitsemaan itseämme rakkaudella, myötätunnolla ja oikeudenmukaisuudella. Jos ajattelumme suuntaa siihen, kuinka voisin saada irti mahdollisimman suuren hyödyn toisesta ihmisestä, niin silloin olemme eksyneet polulta. Tuo ikuisesti kapeneva polku johtaa kohti pimeyttä. Kun ajattelemme kuinka taas voisin auttaa tuota toista, mitä voisin oppia häneltä, niin silloin olemme valon tiellä, etenemme kohti omaa parasta mahdollista tulevaisuutta.
Elämme aikaa jolloin salaisuudet paljastuvat, menneisyyden väärinkäytökset nousevat esille ja saattavat asettua meille esteeksi. On siis todellista viisautta olla rakentamatta itselleen esteitä. Kun toimimme aina rakkaudesta, auttamisen tahdosta, myötätunnosta ja oikeudenmukaisuudesta käsin, pysymme valon polulla ja valo on se, mikä lakaisee esteet pois tieltämme.
Valossa, ilossa tänä rajattomuuden päivänä.
t. Inderjit
TULEVAT CHAKRAPOLKU, SEKÄ TIE TASAPAINOON -KURSSIT:
8-päivän Chakrapolku verkkokurssina 39€ (käytössäsi 14 päivää)
8-viikon Chakrapolku verkkokurssina 149€ (käytössäsi 6kk)
7-päivän Chakrapolku Alanyassa 29.12.-5.1.2019. Hinta: 704€ tai 809€ (oma huone)
3-päivän Chakrapolku Helsingissä 18.-20.1.2019. Hinta: 185€.
3-päivän Tie tasapainoon kurssi Helsingissä 9.-11.11.2018. Hinta: 185€.
3-päivän Tie tasapainoon kurssi Helsingissä 25.-27.1.2019. Hinta 185€.