Päivä 10/13 – Tie tasapainoon

Kuudennen chakran eli intuition päivänä viime viikolla, kerroin mielen sekä intuition toiminnasta. Mieli toimii kolmessa vaiheessa (suojellen, rohkaisten sekä meditatiiviisesti) ja intuitio antaa kehollisen viestin jo ennen kuin mieli lähtee hoitamaan omaa tonttiaan prosessissa. Nyt en siis puhu siitä vaikka tämän päivän teema onkin MIELI vaan kerron mitä eilen tapahtui.

Eilen opin odottamaan. Aikaa ei todellisuudessa ole, on vain peräkkäisiä tapahtumia. Kuten vesi virtaa kivikkoisen uoman läpi ja löytää mahdollisimman helpon ja mukavan reitin itselleen kulkea, niin samoin meidän ihmisten tulisi elää ja KÄYTTÄÄ ajan käsitettä, eikä niin että annamme ajan käyttää meitä. Teemme suunnitelmia, ja kun jotakin yllättävää tapahtuu ja suunnitelmat muuttuvat niin vihastumme koska olimme suunnitelleet jotain aivan muuta. Kun kiukuttelemme ja olemme vihaisia niin eteemme kasvaa esteitä, ovet sulkeutuvat ja lopulta saamme kiukutella aivan yksin. Jos opettelemme virtaamaan kuten vesi, etsien iloa sieltäkin missä se ei välittömästi näy, niin esteet poistuvat, ovet avautuvat ja elämä on paljon mukavampaa.

fullsizeoutput_d1

Eilen oli maanantai, kuukauden ensimmäinen päivä ja minulla oli asiaa pankkiin. Kun astuin ovesta sisään huomasin, että monella muullakin oli pankkiasioita juuri eilen. Otin vuoronumerolapun jossa luki, että olen vuorossa yhdentenätoista. Pankin vahtimestari tarjosi minulle tuolin ja siirsi sen sellaiseen paikkaan mistä näkisin hyvin vaihtuvat numerot. Ystävällistä. Hän asettui jutustelemaan kanssani ja keskustelimme hetken aikaa englannin ja turkin sekoitusta. Kun olin odottanut puoli tuntia ja huomannut, että numerosarjoja taululla kiersi viisi muutakin kuin ne jotka alkoivat 17… kuten omani, ja että minun numerosarjastani vasta kolme oli päässyt kassalle asti, niin tämä ystävällinen vahtimestari kysyi jos ottaisin kupin teetä. Miksi ei. Hän soitti yhden puhelun ja pian eteeni tuotiin turkkilainen lasinen chai-kuppi pienellä lautasella. Siemailin kuumaa teetä ja katsoin ympärilleni, meitä odottajia oli lukuisia ja uusia tuli sisään koko ajan. Huomasin, että monella meistä oli teekuppi edessä ja pitkin pankin käytäviä oli kerääntynyt pieniä jutusteluryhmiä. Kaikilla tuntui olevan hyvä meininki. Jos joku tuli nostelemaan käsiään pankin aulaan ja kääntymään kiukkuisesti kannoillaan valittaen jonoista, niin me rauhalliset odottelijat katsoimme toisiamme iloisesti hymähdellen, kuin kollektiivisen yhteisymmärryksen johtamina. Naureskelimme, ettei tuolla henkilöllä tainnut olla yhtä paljon kärsivällisyyttä kuin meillä. Lopulta 75 min odottelun jälkeen taululla kilahti ja välkehti minun numeroni. Iloisesti hyppäsin tuolilta ylös, kiitin vahtimestaria teestä, joka reippaalla äänellä huikkasi kassan suuntaan GELIYOR (tulossa). Hän vielä kätteli minua ja ohjasi eteenpäin. Odotus palkittu, olin vihdoin kassalla!

ba376256717aa7e5e3f3a0c15f30fdb6

Tuon 75 minuutin aikana sain olla rauhassa, se oli aikaa itselleni, sain pohdiskella asioita, tarkkailla ihmisiä, nauttia pienistä inhimillisistä hetkistä ympärilläni, jotka usein kiireessä jäävät huomaamatta. Odottaminen antoi minulla arvokkaan lahjan, aikaa! Oli minullakin suunnitelmia, mutta annoin niiden jäädä odottamaan myöhempää hetkeä.

Kun pääsin kotiin olin todella hyvällä tuulella hienon päivän jälkeen. Avasin sähköpostit ja siellä oli viesti eräältä asiakkaalta, joka oli tilannut Voiman tie kirjani. Ensimmäisen lähetetyn kappaleen posti oli kadottanut, kun tämä tuli tietoomme olimme välittömästi postittaneet uuden kappaleen kirjaa, jotta asiakas saisi sen mahdollisimman pian. Olin myös ystävällisesti pahoitellut tapahtunutta ja sanonut, että jos kadonnut kirja koskaan löytää perille, niin hän saa pitää sen ja antaa vaikka jollekin lahjaksi. Posti oli lähtenyt liikkeelle perjantaina mutta eilen, maanantaina kirja ei vielä ollut saapunut tilaajalle joten sähköpostissa uhattiin hälyttää poliisit perääni koska kirjan odottelun kanssa oli tuskailtu nyt riittävän pitkään. Tottakai minulla nousivat karvat pystyyn, mutta sain ne onneksi äkkiä laantumaan kun mietin, miten arvokkaan opetuksen sainkaan tästä.

zac-ong-445807-unsplash

Jokainen päättää itse mitä ajallaan tekee, jos haluaa kylvää hämärän siemeniä ja myöhemmin niittää hämärää satoa, niin se on oma valinta, niin saa jokainen halutessaan tehdä.  Jos taas haluaa kylvää valoa ympärilleen, kasvattaa iloa muissa, sekä kiitollisuutta ja luoda samalla itselleen uusia mahdollisuuksia niin sekin on oma valinta. Myös niin saa halutessaan tehdä! Voimme siis valita käytämmekö mieltä työkalunamme vai annammeko mielen käyttää meitä.

Maailmankaikkeus on neutraali, se antaa juuri sitä mitä siltä tilataan.

Nauti tänään ajasta, jonka odottaminen sinulle antaa, saatat nähdä ja kokea jotain yllättävää, joka vie sinua eteenpäin siihen suuntaan mihin haluatkin kulkea, vaikka se ei heti aluksi siltä näyttäisikään.

Ihanaa mielenhallinnan päivää!

t. Inderjit

TULEVAT CHAKRAPOLKU, SEKÄ TIE TASAPAINOON -KURSSIT:

8-päivän Chakrapolku verkkokurssina 39€ (käytössäsi 14 päivää)

8-viikon Chakrapolku verkkokurssina 149€ (käytössäsi 6kk)

7-päivän Chakrapolku Alanyassa 29.12.-5.1.2019. Hinta: 704€ tai 809€ (oma huone)

3-päivän Chakrapolku Helsingissä 18.-20.1.2019. Hinta: 185€.

3-päivän Tie tasapainoon kurssi Helsingissä 9.-11.11.2018. Hinta: 185€.

3-päivän Tie tasapainoon kurssi Helsingissä 25.-27.1.2019. Hinta 185€.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s