Päivä 12/13 – Tie tasapainoon – Mervi Enqvist (Inderjit Kaur Khalsa)

Miten voi olla mahdollista, että se mikä on meille kaikista helpointa ja itsestäänselvyys, onkin äkkiä vaikeinta? Se mikä on lähellä, niin siihen kiinnitämme vähiten huomiota. Etsimme elämää toisilta planeetoilta, poraamme jättimäisiä reikiä omaan planeettaamme etisessämme sen kalleuksia, haalimme valtavia omaisuuksia perinnöksi vain tuhotaksemme sillä jälkeläistemme mielenrauhan tai pahimmassa tapauksessa heidän koko elämänsä, yritämme löytää ikuisen nuoruuden salaisuuden pelätessämme vanhenemista ja kuolemaa. Kurkotamme korkealle, kauas, pitkälle ja uumeniin, jatkuvasti pois päin itsestämme ymmärtämättä, että avain kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, tasapainoon ja rauhaan onkin meissä itsessämme!

Asetuin aamulla parvekkeelle joogamatolleni klo 05:20. Aamu oli rauhallinen vain kevyt metallin hetkittäinen kilkatus kuului kortteliimme rakennettavista markkinakojuista, jotka kasvavat kotimme eteen kuin sienet sadeyön jälkeen. Vasta muutama kauppias oli saapunut paikalle, kun aloitin aamujoogani. Aurinko ei vielä yltänyt valaisemaan edes Taurusvuorten taustataivasta ja odottelin rukouskutsua, joka ilmoittaisi aamun ensimmäisestä kajastuksesta. Vaan sitten menivät sähköt. Tämä tapahtuu täällä aika-ajoin ja nautin tuosta lyhyestä hetkestä, kun koko kaupunki on pimeä ja tähdet saavat äkkiä kirkkaan loisteen. Vaikka sähköt pysyvät poikki jopa puolituntia, niin tätä seesteistä valottomuutta kestää vain noin 10 sekuntia ennen kuin talomme sekä naapuritalon generaattorit lähtevät yhtä aikaa raivokkaaseen toimintaan. Meteli moukaroi rauhan hajalle ja vaikka ääni huumasi korviani päätin kuitenkin jäädä parvekkeelle ja joogata siellä loppuun asti.

Ymmärsin nopeasti, että tämäkin tilanne tuli opettamaan minulle jotakin. Tänään teemana on Aura, jota syvä vatsan pohjaan asti yltävä hengitys vahvistaa. Aamuinen joogaharjoitus oli täynnä erilaisia hengitystekniikoita, joten päätin olla välittämättä meteleistä, en päästäisi sitä häiritsemään minua vaan jatkoin. Pian huomasin, että vaikka meteli oli edelleen voimakas, enkä tulihengityksessä edes kuullut oman hengitykseni ääntä saatikka sitten aamun ensimmäistä rukouskutsua, niin tuo meteli ympärilläni ei häirinnyt. En edes huomannut sitä enää.

Hengitys rauhoittaa mielen, hengitys antaa fyysiselle keholle sen tarvitseman voiman, tahdon sekä suunnan, ja hengitys lataa sydämen/sielun tulen täyteen hehkuun niin, että auran ulkopintamme voi loistaa kirkkaasti ulospäin ja pitää samalla turhat, ei-toivotut energiat meistä loitolla.

Meidän ei siis tarvitse etsiä elämää Marsista, eikä rikkauksia maan sydämestä. Riittää kun käännämme huomion hengitykseen, silloin meillä on KAIKKI mitä tarvitsemme. Vastaukset ovat lähellä ei kaukana!