Huomaamaton vauhti ja toinen kohtaaminen variksen kanssa

Kirjoitan tänään uudesta kohtaamisestani variksen kanssa, joka tapahtui päivälleen 14-vuotta ensimmäisen kohtaamisen jälkeen. Asettuessani tähän kirjoittamaan pysähdyin joka päiväisen ilmestyksen eteen, joka aukenee ikkunani takana. Aurinko hiipii esiin vuoren takaa hiljaa mutta vakaasti. Kolmessakymmenessä sekunnissa se on kokonaan esillä. Vaikka tuntuu, että pysyn aivan paikoillani koko tuon ajan, vaan silti vauhdin on oltava hurja, jotta auringon ilmestyminen tuolla nopeudella on mahdollista. Olemme siis jatkuvassa liikkeessä tässä maailmankaikkeudessa, jonka laajuus tai pienuus on meille käsittämätön. Yksi isoin haaste elämässä on pysähtyä tämän vauhdin keskellä. Carlos Castaneda jo aikoinaan kirjoitti kirjoissaan, että meidän tärkein tehtävämme on saada aika pysähtymään. Sitä me harjoittelemme kun joogaamme. Kuinka pysäyttää aika tässä jatkuvassa, mutta huomaamattomassa liikkeessä?

14-vuotta on kulunut kuin silmänräpäys. Tietyllä tasolla se on ollut juuri se yksi ajaton hetki. Aika on mittatikku joka seisoo paikoillaan ja jota aurinko kiertää. Muutos on spiraali, jota elämme tuon mittatikun ympärillä.

IMG_8344

6.10.2018 Yogi Bhajanin kuolemasta tuli kuluneeksi 14-vuotta, pidimme täällä Alanyassa joogakurssia tuolloin. Seuraavan päivän aamuna eli 7.10. olimme lopettelemassa joogatuntia laiturilla kun päämme päällä lenteli musta varis. Kun olimme saaneet loppumantran laulettua niin lintu laskeutui vierelleni jääden seisomaan laiturin aidan tolppaan. Päivälleen 7.10.2004 minulla oli ensimmäinen ja tähän asti viimeinen näin merkityksellinen kohtaaminen variksen kanssa. Tietenkään tuo ei ollut sama varis mutta energia, jota lintu kantoi mukanaan mitä ilmeisemmin oli.

IMG_8008

Yogi Bhajan kuoli illalla 6.10.2004. Sain tietää kuolemasta vasta seuraavana aamuna. 7.10.2004 olin herännyt siihen kun Kalliovuorilta puhaltava syystuuli pyyhki talomme lävitse, yön aikana mystisesti avautuneesta ulko-ovesta. Asuin tuolloin Coloradossa. Myöhemmin sain kuulla Yogi Bhajanin ilmoittaneen, että kuolemansa hetkellä hän tulee vierailemaan kaikkien oppilaidensa luona. Vain viisi viikkoa aikaisemmin hän oli ohjannut meille opettajakoulutettavilleen, Master’s Touch kurssilla New Mexicossa, meditaation omasta sängystään käsin. Me oppilaat istuimme hänen ikkunansa alla ja meditoimme. Hän oli jo tuolloin huonossa kunnossa pitkään kestäneen sairauden jälkeen.

Aamulla 7.10.2004 Kalliovuoret olivat kokonaan sumun peitossa, tunnelma oli mystinen jopa aavemainen, kun lähdin kävelylle peltojen halki. Olemukseni rikkoi sumuverhoa edessäni kun kuljin eteenpäin pitkin hiekkatietä. Kun saavuin tienristeykseen niin kohtasin yksinäisen mustan variksen, joka istui puussa ja rääkyi. Myöhemmin sama varis seurasi minua pellolle. Se lensi kolme kierrosta ympärilläni keskellä sumua, laskeutuen sitten tielle eteeni ja jäi pää vinossa tuijottamaan minua. Pysähyin säikähtäen. Yogi Bhajan oli sanonut ilmestyvänsä variksen muodossa.

14-vuotta myöhemmin, kun rullasin mattoani laiturilla aamujoogan jälkeen löysin tämän pienen aarteen. Se oli keskellä mattoani. Tuo samainen köydenpätkä oli herättänyt meissä ihmetystä, kun katselimme varista tolpan nokassa. Lentäessään pois mattoni yli se oli ilmeisesti pudottanut köyden pätkän siihen. Kiitos Yogi Bhajan viestistä, se on vastaanotettu.

IMG_8347

Luon parhaillaan uutta kurssia joka yhdistää joogan ja luonnon, vuodenajat ja kaiken mitä luonnolliseen maailmaamme sekä luonnonkiertoon kuuluu. Kurssin tarkoitus on palauttaa meidät takaisin yhteyteen ympäristön, eläinten sekä itsemme kanssa osana tätä suurta kokonaisuutta. Me olemme maailman suojelijoita. Meidän tehtävämme on pitää yllä luonnon tasapainoa yhdessä koko luomakunnan kanssa. Suuressa osassa maailmaa ihmiskunta on eksynyt tehtävästään ja nyt meidän on aika palata takaisin siihen mikä on todellista.

Aurinko on jo korkealla kun lopettelen tätä kirjoitusta. Niin se aika kiertää meitä, me olemme tuo ajan mittatikku, jota valo kiertää. Muutos on syksyn lehdissä, kaupungin rakenteissa, ihmisen kasvussa, elämässä, kuolemassa. Muutos on ikuinen, se on kuin syke kohti kukoistusta ja kohti hajoamista. Tasapaino on siinä kuinka suhtaudumme muutokseen. Hyväksymmekö sen vai taistelemmeko vastaan?

IMG_8345

Maailma on rakkauden, oikeudenmukaisuuden ja myötätunnon oppikoulu. Spiraalimme lennättää meidät tänne yhä uudestaan kunnes nämä kaikki kolme todentuvat meissä. Sen jälkeen voimme jatkaa eteenpäin valossa.

t. Inderjit

Jooga ja luontoyhteys kurssi 8.12. klo 10:00-14:00 Helsingissä.

Yksi ajatus artikkelista “Huomaamaton vauhti ja toinen kohtaaminen variksen kanssa”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s