Henkisenkasvun selfiet

Muutama päivä sitten sain käsiini Sielunpeili lehden, jonka kannessa yllätti omat kasvoni. Välittömästi muistin, että olin ollut henkisen lehden kannessa aikaisemminkin, 11-vuotta sitten. Vuonna 2007 olin tuore äiti, asuin edelleen kahden mantereen välillä, kolme vuotta aikaisemmin olin saanut henkisen nimeni ja vaatetukseni oli valkoinen turbaania myöten. En käyttänyt meikkiä, en juonut kahvia, en koskenut alkoholiin, elin todella nuhteetonta joogin elämää heräten klo 04:00 aamu Sadhanaan.

Kuvaus Ananda-lehden kanteen tehtiin Eirassa, kerrostalon viileässä portaikossa. Tuntui hyvältä saada tämänlaista huomiota. Meitä kundaliinijoogeja kun ei vielä tuolloin ollut kuin muutama Suomessa. Oli hienoa päästä edustamaan uutukaiseen joogalehteen omaa suuntaustani, jonka opit olin ottanut omakseni asuessani Yhdysvalloissa. Kun vihdoin lehti ilmestyi ja kävelin Stockan lehtiosastolle ostamaan sitä, jännitystä kuplien, niin olin järkyttyä kauhusta! Tämä suuri hetki elämässäni, kun sain ensimmäistä kertaa komeilla lehden kannessa oli katastrofi. Edes näyttelijänä en ollut koskaan saanut tämänlaista tilaisuutta. Ja nyt kun se tilaisuus oli tullut niin halusin paeta maanrakoon! Näytin kuvassa uupuneelta, ilman minkäänlaista henkistä hehkua, jota olin kuvaustilanteessa pyrkinyt kanavoimaan. Olin suuresti pettynyt itseeni sekä lehden kanteen. Muistan, että painelin suoraan Life kauppaan ja kulutin 100€ Dr. Hauschkan meikkeihin. Päätin, että nyt tämä riittää. Näytän aivan kammottavalta!

Häpeäni jatkui niin pitkään kuin lehti oli myyntipisteissä, mutta nyt 11-vuoden jälkeen kaivoin innolla tämän kuvan Googlesta. Kun vertaan näitä kahta kuvaa toisiinsa niin tuo nuori Inderjit saa kaiken sympatiani. Olin polkuni alussa, valmis tekemään kaikkeni sen eteen, että jonakin päivänä voisin olla oikea opettaja. Aikaa kului melkein 15-vuotta ennen kuin tunsin, että nyt vihdoin olen saavuttanut jotakin. En enää seiso opetusten tiellä vaan osaan siirtyä sivuun, antaa valon virrata sen alkulähteestä ilman, että laitan omiani siihen väliin. Olen innoissani tästä uudesta vapauden tunteesta ja samaan aikaan helpottunut koska oma rajallinen ymmärrys kaikkeudesta on riittämätön siihen työhön, jonka olen ottanut omakseni. Opettaja on kanava, jonka kautta ikuisuuden valo, viisaus ja tieto virtaavat.

Omakuvat ovat tärkeitä. Selfiet ovat tärkeä osa henkistä kasvua. Se mitä tunnemme sisällä on meidän voima. Kuvissa näemme onko tuon voiman tiellä esteitä. Kun oma sisäinen valo ulottuu kameraan asti niin sydämen kirkkaus tavoittaa katsojan. Kuvan säteilyllä ei ole mitään tekemistä kauneuden kanssa, koska kauneus on tosiaankin aina jokaisen omassa silmässä.

Yhtälailla kun keskitymme itseen sisältä käsin niin kuvien avulla näemme itsemme myös ulkoa päin. Kuvat ovat meille arvokas lahja. Enää en tietenkään häpeile tuota 11-vuotta vanhaa kansikuvaa. Henkisen kasvun merkki on myös se, etteivät ulkoiset asiat painosta mieltä. Sisäinen valo sammuttaa negatiivisen tulvan tulee se sitten omasta mielestä, ympäristöstä tai toisilta ihmisiltä. Tärkeintä on olla aina uskollinen itselleen ja omalle valolle. Ei ole mitään merkitystä sillä mitä toiset meistä ajattelevat, sillä on merkitystä mitä itse itsestämme ajattelemme. Nykyään käytän meikkiä vaikka vain vähän, juon aivan liikaa kahvia ja viiniä nautin mielelläni ruoan kanssa. Oma fundamentaalivaiheeni jatkui viisi vuotta, jonka jälkeen vähitellen rentouduin. Nyt nautin elämästä ja kaikista sen tuomista hetkistä pakottomasti ja vapaasti. Olen henkisempi nyt kahvikuppi kädessä kuin olin tuolloin omien sääntöjeni valtameressä. Vaan ilman tuota uintimatkaa sääntöjeni seassa en olisi se ihminen joka nyt olen. Se oli oikein hyvä matka.