Kiinni pitävät nurkat ja lentävä tanssi

Aina joogatunnin jälkeen jäämme keskustelemaan oppilaiden kanssa pitkäksi aikaa. Juomme Yogi Teetä ja turisemme. Olen lähdössä pian Alanyasta ja palaamassa Suomeen. Keskustelumme pyöri tämän aiheen ympärillä kun eräs hollantilainen vanhempi nainen kysyi mitä aion tehdä asunnolleni. Vastasin, ettei se ole minun että olen vuokralla siinä. Naisen suu loksahti auki ’Mitä, etkö omista tätä?’ Vastasin etten voisi kuvitella omistavani mitään joka sitoo minua yhteen paikkaan. Kerroin, että minulla on yhdeksän matkalaukkua, kaksi kissaa ja poika jotka otan mukaani kun jatkamme matkaa. Vastaukseksi hän sanoi, ettei voisi kuvitella elävänsä kuten minä elän.

Tällä viikolla norjalainen ystäväni Inger Lise tuli käymään luonani, hän tekee kiinnostavaa työtä näkijänä/lukijana ja olimme sopineet, että hän lukee minulle. Istuimme vastakkain tuoleilla olohuoneessa hän sulki silmänsä ja minä pidin omani auki. Lukeminen toimii niin, että jollakin toisella tajunnan tasolla minä syötän hänelle kuvia, jotka liittyvät aiheeseen josta haluan tietää lisää. Hän kertoo minulle mitä näkee. Joskus ne ovat symboleita ja joskus tarinoita, joita sitten itse tulkitsen. Ensin hän näki minut pienessä huoneessa juoksemassa paikoillani. Nilkkojeni ympärillä oli ohuesta kultalangasta kudotut rihmat jotka pitivät minusta kiinni ja estivät liikkumasta eteenpäin. Nuo rihmat kulkivat huoneen kahteen terävään nurkkaan. Rihmat olivat hentoiset vaikkakin niiden voima oli vahva, ja ne olisi voinut helposti repäistä rikki. En kuitenkaan tehnyt niin koska nurkat edustivat läheisiä, minulla rakkaita ihmisiä joita en halunnut loukata, vaan yritin juosta paikoillani kuten minun kuuluikin heidän järjestelmässään, jotta minua olisi helpompi ymmärtää, lokeroida ja paketoida.

ahmad-odeh-460173-unsplash.jpg

Me määritämme itsemme, otamme roolin ja elämme sen roolin mukaan. Vaan mitä jos meillä onkin monta roolia ja haluamme elää niistä jokaisen, olla monta eri tarinaa yhtä aikaa? Tiedän mitä nuo terävät nurkat ovat omalla kohdallani. Siellä on heitä jotka pelkäävät puolestani koska elän arvaamatonta elämää, mutta siellä on myös heitä jotka haluavat pistää minut yhteen laatikkoon joka määrittää olenko joogaopettaja vai elokuvaohjaaja, vai kenties kirjailija tai yrittäjä. Laatikot ovat olemassa jotta järjestys säilyisi, vaan laatikossakin sisältö voi olla hujan hajan. Minä taas rakastan järjestystä ja olen mielummin monessa laatikossa yhtä aikaa kuin vain yhdessä joka tuppaa menemään sekaisin.

christian-fregnan-776613-unsplash.jpg

Luenta jatkui. Seuraavassa kuvassa irrotin varovaisesti nuo kultaiset rihmat ja ne muuttuivat balettitanssijan kenkien vaaleanpunaisiksi silkkinauhoiksi. Sidoin nauhat nilkkojeni ympärille. Äkkiä hypin iloisena ja leikkimielisenä ympäri vitivalkoista tanssisalia balettitossut aika-ajoin lattian pintaa hipoen, mutta suurimman osan aikaa vietin ilmassa leijuen, tanssien ja vapaana terävistä nurkista.

Mikään tai kukaan ei pidä meistä kiinni kuin me itse. Vapaus on meissä jokaisessa. Kun tunnistamme omat henkilökohtaiset nurkat ja rihmat ja päästämme irti niistä kauneimmistakin kahleista, otamme elämän todella haltuun sellaisena kuin sen haluamme olevan. Silloin on vain itsestämme kiinni mitä pystymme tekemään. Kun rihmat eivät enää sido meitä niin muiden mielipiteillä ei ole merkitystä. On vain onnellinen lentävä tanssi, joka vie meitä eteenpäin yksi Grande Jeté kerrallaan, laatikosta toiseen ilman, että sulkeudumme yhteen meitä määrittävään tarinaan.

Happy Dancing!

Inderjit

 

 

 

Vasara ja naula – henkisyyden työkalut

Täysikuu valvotti minua viime yönä. Tuijotin tuota isoa taivaan kappaletta sälekaihtimen raosta ja mietin aikaisemmin lukemiani Facebook kommentteja. Molemmat liittyivät kundaliinijoogaan, Yogi Bhajaniin ja tiettyihin mantroihin. Vilpittömässä hengessä kirjoitetuissa kysymyksissä pyydettiin neuvoa kuinka taloon juuttuneet henget saadaan lähetetyksi eteenpäin eli löytyisikö siihen kundaliinijoogasta mantraa. Toisessa taas kysyttiin kuinka voisi parhaiten oppia Gurmukhin kieltä, jotta pääsisi syvemmälle mantrojen saloihin. Molemmat kysymykset olivat joogien omilla sivustoilla. Kulutin aikaa lukemalla vastauksia samalla kun kuu piti huolen ettei uni tule. Oli paljon asiallisia vastauksia mutta olin hämmentynyt joidenkin vastausten sävystä. Tunsin kuinka kiukku nousi pintaani niitä lukiessa ja mietin, että hyvänen aika joogit missä on kunnioitus toisianne kohtaan? Vastauksissa nostettiin itseä kaikkitietävän oraakkelin tasolle kun on hetken aikaa asunut Intiassa, tai lukenut Yogi Bhajanista tekstiä joka on yhdellä klikkauksella kenen tahansa saatavilla ja jonka luettuaan voi saada hänestä aivan uudenlaisen kuvan, ei ehkä kovin kiiltävää.

Yritin nukahtaa ja vaikka kuu olikin jo siirtynyt tuijottamaan suoraan jonkun toisen ikkunasta sisään niin nyt minua piti hereillä kiukku. Sitten löysin vastauksen ja kiukkuni alkoi laantua. Mieleeni nousi kuva vasarasta ja naulasta.

tr-veler-671730-unsplash.jpg

Kundaliinijooga on työkalu aivan kuten vasara. Se ei ole päämäärä tai tila joka saavutetaan istumalla hiljaa paikallaan tuntikausia. Kundaliinijooga on vasara, sillä tehdään töitä. Jos minulla on taulu jonka haluan laittaa seinälle ja naula ripustamista varten, niin hankin jostakin vasaran, jonka kanssa hakkaan naulan seinään. Kun saan homman vihdoin tehtyä ja taulu roikkuu mukavasti naulassa ihailen sitä, enkä mieti kuka keksi vasaran? Onko vasaran kehittäjä todellakin tiennyt mitä teki? Vai onko meille vain kerrottu tarinaa vasaran historiasta. En kyseenalaista vasaran voimaa hakatessani naulaa seinään sen vuoksi, etten tunne mistä se on peräisin, miltä vuosisadalta tai vuosituhannelta.

Olen käyttänyt kundaliinijoogaa työkaluna jo lähes 20-vuotta. Olen opettanut lukuisia oppilaita hakkaamaan nauloja seinälle, jotta niihin voisi ripustaa kauniita kuvia katseltavaksi, jotta voisi nauttia elämän kauneudesta. Jos jooga toimii niin ei ole mitään merkitystä sillä mistä se on tullut, kuinka vanha traditio se on, valehteliko Yogi Bhajan oppilailleen? Kenties. Ehkä elettiin aikaa jolloin oppilaat tarvitsivat tarinoita voidakseen omaksua uuden tavan elää? Kenties tarinoiden keksimiseen oli jokin syy?

Absoluuttista totuutta ei ole, on vain tarinoita johon joko päätämme uskoa tai emme usko. Tarinat elävät elämäänsä siitä huolimatta. Niitä kumpuaa lisää jokainen elämän hetki eikä niiden olemassaolo ole riippuvainen meidän uskosta niihin.

anthony-garand-504429-unsplash.jpg

Toivon joogeilta kuten kaikilta muiltakin kunnioitusta sekä toisen arvostusta ja myötätuntoa asioidessamme sosiaalisen sivuston palstoilla. Ja samalla kiitän kuuta siitä, että piti minut hereillä viime yönä jotta voisin tarkentaa itselleni mihin tarinaan minä uskon. Uskon tarinaan jossa rakkaus ja myötätunto ovat läsnä, uskon tarinaan joka auttaa toisia ihmisiä löytämään oman totuutensa tässä kerrostuneessa maailmassamme, uskon tarinaan joka kumpuaa itseni sisältä ymmärtäen samalla, että jokaisella on oma tarinansa jota elää ja jota rakentaa. Uskon toisen tarinan kunnioittamiseen yhtä lailla kuin kunnioitan omaani. Uskon toiseen ihmiseen, hänen kykyynsä olla se joka on, yhtä lailla kun uskon itseeni ja omaan kykyyni olla se joka olen.

Sat Nam!

Ps. Uteliaisuus voitti ja googlasin! Vasara on keksitty 3,3 miljoonaa vuotta sitten ja aikojen saatossa siitä on syntynyt lukuisia variaatioita ennen kuin se on saanut muodon jota me nyt käytämme. Siitä huolimatta vaikka vasara noudattaa yhtä universaalia muotoa sen variaatiot ovat monet aivan kuin joogan eri lajeissa sekä totuuksissa joihin uskomme.

Rakkaudella ja kunnioituksella!

Inderjit

 

Elämä on yhtä yksinkertaista kuin kirjan valitseminen kirjahyllystä

Olen muutaman kuukauden aikana työstänyt seuraavaa kirjaani, jonka aiheena on elämän ja kuoleman selitys. Suurin oivallus, jonka olen kirjoittamieni sivujen aikana saanut on elämän kallisarvoisuus, hetkessä eläminen ja NYT hetken mahdollisuus. Ja mahdollisuuksien lukematon määrä.

Kuinka paljon aikaa käytämmekään aivan turhaan jäpätykseen, valittamiseen, kinaamiseen, kiusaamiseen, mustasukkaisuuteen, riitelyyn ja samaan aikaan kierrämme kehää näiden samojen aiheiden kanssa. Se on ikään kuin tanssi, jonka aloitamme. Ei siinä mitään jos nautimme tanssista emmekä vahingoita sillä ketään, mutta jo pelkästään todellinen nauttiminen vaikeuksista alkaa kääntää tanssin sykettä toiseen suuntaan. Siihen toiseen kehään, jonka voimme valita eli kiittäminen, ylistäminen, arvostus, nauru, nautinto, ilo, hymy ja valo.

ahmad-odeh-734337-unsplash.jpg

Ei kumpikaan näistä ole hyvä tai paha. Kukaan ei tule tuomitsemaan meitä valinnastamme myöhemmin. Koska maailman yksi tehtävä on erilaisuuden kokemus, niin koko systeemi on suunniteltu niin, ettei kahta samanlaista kokemusta ole, kuten ei ole kahta samanlaista lumihiutalettakaan. Erilaisuus on ainoa yhteinen kokemuksemme ja senkin koemme kaikki eri tavalla.

Me etsimme mielenrauhaa, rauhoittumista ja tasapainoa. Etsimme kovasti. Meditoimme, joogaamme, käymme luennoilla, etsimme Jumalaa eri paikoista, etsimme itseämme. Olemme unohtaneet, ettei meidän tarvitse etsiä yhtään mitään koska kaikki on tässä NYT. Emme ole matkalla menossa mihinkään koska olemme jo perillä. Elämä on aikatunneli (Time/Space Reality). Koska aikaa ei ole niin maailma tarjoaa meille työkaluksi kokemuksen ajasta ja sen kulumisesta. Aika on siis vain kokemuksemme tässä tunnelissa matkustettavasta matkasta eli muutoksesta erilaisuuden sisällä.

timo-volz-1536014-unsplash.jpg

Kuljemme tässä aikatunnelissa, jonka seiniä me maalaamme ja kuvitamme yksi ajatus, sana ja teko kerrallaan. Unelmat, toiveet ja jo koetut kokemukset muuttuvat siis tunnelimme seinille tarinoiksi, kuviksi, kirjoiksi. Voimme milloin tahansa palata jo koetun ajatuksen tai teon äärelle. Jos kuvat tai tarinat eivät miellytä, niin meillä on monta suuntaa mihin kääntyä ja ALOITTAA ALUSTA ilman, että lähdemme pois kehosta ja mielestä. Meillä on monta ulottuvuutta apunamme juuri tällä hetkellä. Voimme kulkea eteen ja taakse, molemmille sivuille, ylös ja alas sekä paikallaan ympäri molempiin suuntiin. Siinä on jo neljä ulottuvuutta, lisääkin on mutta niistä ei tarvitse välittää nyt. Joka kerta kun liikahdamme niin katsomme aikatunnelin maalausta hieman eri kulmasta tai silmiimme osuu nide jota emme muistaneet siellä olevankaan.

Vaihtamalla katsantokulmaa huomioimme eri asioita seinien kuvituksessa, tarinoissa. Voimme siis valita katsommeko harmaata vai keltaista ihan samoin kuin kirjastossa voimme valita luemmeko seuraavaksi dekkarin vain romanttisen novellin. Elämä ei ole mitään sen monimutkaisempaa kuin kirjan valitseminen. Jos on tyytymätön ja tuntee, ettei saa kiinni ilosta, niin suunnan voi aina muuttaa. Seuraavan askeleen voi tanssia toiseen suuntaan. Ei ole olemassa mitään muuta kuin NYT ja tällä hetkellä tehty valinta.

ashley-knedler-108482-unsplash.jpg

Mitä sinä valitset? Mitä väriä sinä katselet? Minkälaisia kokemuksia sinä rakennat itsellesi tulevaksi tässä NYT hetkessä?

Jos et tiedä mitä tulisi tehdä niin juo iso lasillinen vettä, istu sen jälkeen paikoillasi muutamasta minuutista 15 minuuttiin ja hengitä pitkään ja syvään. Pidä silmät suljettuina. Älä mieti mitään muuta kuin hengitystä niin suunta alkaa avautua kuin itsestään. Ei ole mitään hätää. Kaikki on hyvin. Olet täydellinen sellaisena kuin olet. Sinun pitää vain muistaa se!

In Love and Light!

Inderjit

www.inderjitkaurkhalsa.com

 

Pieni ihminen suuressa maailmassa

Tänään koin nostalgisen hetken kun ystäväni Facebook seinältä luin Olli Lindhomin kuolleen. Olin 13-vuotias, saman ikäinen kuin oma poikani on nyt, kun kuulin ensimmäisen kerran -yhtyeestä ja heidän juuri ilmestyneestä Varietee levystään. Toivoin levyä joululahjaksi ja kun sain sen muistan miettineeni, että se oli ehkä arvokkain lahja jonka sinä jouluna sain, levy oli maksanut 52 markkaa. Oli vuosi 1983.

Kuuntelin levyn ensimmäistä kappaletta uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Vielä nytkin kun kuulen tuon kappaleen 36-vuoden jälkeen pakenen tunnemuistissa omaan huoneeseeni Somerolle missä haaveilin elämästä ja minkälaiseksi se muodostuisi. Kappaleen sanat totuudesta ja vapaudesta upposivat minuun hyvin syvälle. Jo tuolloin etsin totuutta ja tarkoitusta. Halusin olla vapaa koulusta, vaatimuksista ja vain paeta suoraan kohti elämää, vajota sen syliin ja antaa sen viedä minut tuohon salaperäiseen ja mystiseen totuuteen.

”Pieni ihminen suuressa maailmassa, laulaa lauluaan tukkihumalassa, hän etsii suuressa vankilassa tietään totuuteen. Hän seisoo joukossa miljoonien, hän pelkää kuolemaa ja miettii, miten ihminen nostaisi vapauden patsaan jaloilleen.”

IMG_1365.jpg

Nyt olen täällä maailman laidalla ja katson kohti vuoria joiden solasta valuu sadepilviä kaupunkiin päin. Olen edelleen kiinni totuuden mysteerissä ja kuoleman selityksessä. Tie tasapainoon on teoksistani kaikista lähinnä sitä. n aikojen jälkeen olen oppinut, että meillä jokaisella on oma totuus, jonka perässä juoksemme kukin omalla tavallamme. Ja löydämme sen aina. Kukaan meistä ei lähde maailmasta ennen kuin on siihen valmis ja ennen kuin maailma on valmis päästämään meistä irti. Me sulaudumme maailmaan ja maailma sulautuu meihin. Me olemme maailma, aika ja ikuisuus.

”Hän on jäänyt aina varjoon suurten ihmisten. Hän on taistellut etulinjassa vierellä sankareiden. Joskus suuresta arkistosta hänet esiin kaivetaan. Silloin meidät yhteen sulatetaan.”

Hyvää matkaa Olli Lindholm. Kiitos sanoistasi, jotka kutsuivat ja avasivat minulle tien jota lähdin kulkemaan.

Ilossa, valossa, totuudessa!

Inderjit

Näkemisen taide

Viikonloppuisin ehdin nukkua hieman pidempään ja herään vasta kun luonto minut herättää. Eilen lauantaina päädyin siis parvekkeelle joogaamaan vasta kun aurinko teki nousuaan eli hieman ennen klo 8:00. Olen tehnyt samaa aamu harjoitusta jo pitkään. Meditaation aikana joka kestää noin 15 minuuttia, muistin homeopaattini viestin auringon voimasta näkökyvyn parantajana.

Minulla on ollut silmälasit 10-vuotiaasta lähtien mutta olen aina toivonut voivani nähdä kaiken kirkkaasti ilman apuvälineitä. 15-vuotta sitten ostin Aldous Huxleyn kirjan The Art of Seeing ja toivoin sen olevan vastaus ongelmaani. Vaan en edelleenkään ole edennyt kirjassa alkua pidemmälle vaikka otin sen mukaani jopa tänne Alanyaan.

Sekä Huxley että suomalainen homeopaattini ovat molemmat sitä mieltä, että silmät ovat hyvinkin helposti parannettavissa ja näkökyvyn voi palauttaa mm. auringon suoralla valolla. Nämä ohjeet muistin eilen kesken meditaation ja vaikka meditaationi ohjeissa kehotetaan pitämään silmät suljettuina päätin kyllästää näkökenttäni nousevan auringon voimakkailla säteillä, pidin siis silmäni avoinna.

IMG_0246

Tätä tehdessäni yllätyin kahdesta asiasta jotka aurinko ja valo saivat aikaan. Ensimmäinen oli se kuinka tunsin ilon kohoavan ensin kasvoilleni ja sen jälkeen valuvan jokaiseen soluuni kyllästäen minut tunteella, että kaikki on hyvin, ei ole mitään hätää. Tätä samaa opetan kursseillani missä hengityksen avulla saamme tuon valon lähteen eli sisäisen auringon hehkumaan. Toinen yllättävä ilmiö jonka koin oli auringon varjon tunnistaminen. Aurinko ei heitä varjoa itsensä taakse kuten olemme tottuneet sen tekemään kaikelle muulle vaan auringon varjo on auringossa itsessään, sen sisällä. Tämän voi nähdä kun riittävän pitkään katsoo auringon suuntaan, sen lähelle mutta ei suoraan aurinkoon. Aurinko muuttuu mustaksi palloksi. Valo sisältää varjon, aivan samoin kuin yö sisältää päivän ja suru sisältää ilon.

Tehtävänämme on vastakohtien oikea tuntemus, ensiksi vastakohtina mutta sen jälkeen kokonaisuuden vastakkaisina napoina.’ -Hermann Hesse Lasihelmipeli

Todellinen ymmärrys syntyy kun näemme saman asian kaksi vastakkaista puolta. Meditoidessani oivalsin, että en ymmärtäisi lainkaan mitä on nähdä kaikki kirkkaasti ja selkeästi jos en olisi likinäköinen ja ellei minulla olisi kykyä nähdä epätarkasti. Vähitellen ymmärsin kuinka suuri lahja onkaan kun voi valita nähdäkö tarkasti vai sumeasti. Äkkiä kylvettäessäni silmiä nousevan auringon kirkkaudessa hyväksyin silmäni ja kykyni nähdä kaikki sellaisena kuin ne nyt näen. Ajoittain tarkasti ja toisinaan epätarkasti. En enää halunnutkaan muuttaa näkökykyäni ’paremmaksi’. Koska tuo parempi saattaisi lopulta olla kuitenkin se huonompi vaihtoehto. Hyväksymällä saavutamme ilon tunteen. Hyväksymällä, ongelmat eivät enää ole ongelmia vaan uusia mahdollisuuksia nähdä entistäkin selkeämmin.

IMG_9644.jpg

Näkemisen taide on siis tavassa nähdä se, mikä on itselle totta, eli oma totuus samalla kuitenkin hyväksyen toisen tapa nähdä asiat ja ymmärtää, että ne ovat yhtä paljon totta kuin oma näkemykseni vaikka ero olisi kuinka suuri.

Sat Nam!

Ilossa ja valossa, auringon kylvettäessä meitä viisaudessaan!

Inderjit

Aika – muutoksen mittatikku

Aikaa ei oikeasti ole koska on vain tämä hetki. Menneisyyttä ei enää ole ja voimme siis kertoa siitä minkälaista tarinaa haluamme, tulevaisuuttakaan ei ole ja siksi voimme rakentaa sen juuri sellaiseksi minkälaista tarinaa haluamme elää. On siis vain tarina, jota me elämme juuri tällä hetkellä. Jokainen meistä kirjoittaa oman tarinansa sekä menneisyydestä että tulevaisuudesta. Tuo ohut hetki menneisyyden ja tulevaisuuden välissä virtaa meidän lävitsemme ilman, että milloinkaan saamme sitä kiinni. Todellista viisautta on siis hypätä virran mukaan ja antaa sen uittaa meitä eteenpäin.

Ajan käsite on kuitenkin tärkeä, koska ajan avulla pystymme hahmottamaan sen mitä emme halua ja mitä taas haluamme. Elämä on jatkuvaa spiraalia ylöspäin kohti kotia jossa olemme, josta olemme ja johon matkaamme. Tahto ja toive ovat tärkeät koska ne pitävät meidät liikkeessä ja sysäävät eteenpäin. Kun toivo hiipuu myös tahto taivaltaa kohti korkeuksia hiipuu ja elämä pysähtyy. Vaan ajan saa pysähtymään ainoastaan ilo, onni ja kiitollisuus tässä hetkessä, tästä hetkestä.

natalya-letunova-537492-unsplash.jpg

Vuonna 2004 opetin ensimmäisen joogatuntini Helsingissä. Sitä ennen olin opettanut jo muutaman vuoden ajan Long Islandilla, New Yorkissa. Olin vuokrannut Astangajoogakoulun Eerikinkadun salin ja kutsunut paikalle Teatterikorkeakoulun aikaiset ystäväni. Tuohon aikaan ei ollut Facebookia mutta olin ilmoittanut kurssista meditaatio.fi sivulla ja paikalle saapui myös itselleni tuntemattomia oppilaita, joista kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan kundaliinijoogasta Yogi Bhjanin mukaan. Koko joogalaji oli Suomessa vieras. Aluksi meitä opettajia oli vain muutama. Sadhu Kaur (Taina Isotalo) Tampereella, Jivan Mukta Singh (Chile) ja Sat Darshan Kaur Helsingissä, sekä minä ja Kuldip Singh, joka ajoittain vieraili Suomessa Yhdysvalloista. Merjam Auraskari opetti Tukholmassa ja Irene Hopkins asui Floridassa eikä enää tuolloin opettanut joogaa.

7ef17b5e60b643f69eb4a20e153953d2.jpg

15-vuotta myöhemmin Suomessa on varmasti pitkälle yli sata kundaliinijoogaopettajaa, kouluja löytyy kaikista suurista kaupungeista ja kundaliinijoogaa harjoittavia on tuhansia. Kiitos tästä kuuluu opettajakouluttajille, joista ensimmäisenä aloitti Yoga Lafontaine, sen jälkeen tuli Kehto koulun koulutus ja myöhemmin koulutuksia on tullut niin paljon ympäri Suomen, etten enää pysy laskuissa mukana. Kundaliinijooga on aina ollut hieman marginaalijoogaa ja sen vuoksi tämä hiljainen mutta vakaasti noussut suosio lämmittää sydäntäni.

Nyt asun Alanyassa, Turkissa. Olen oppinut elämään tuossa ajan syleilemässä virrassa ja sen vuoksi irrottautuminen vanhasta ja uuteen tarttuminen ei ollut vaikeaa. Suosittelen kaikille 😉 Täällä kundaliinijooga on aivan vieras käsite kuten aikoinaan se oli myös Suomessa. Jooga ylipäänsä on vasta rantautumassa kaupunkiin ja sen vuoksi tunnen suurta iloa ja tarvetta olla täällä juuri nyt. Ystäväni Minna Rautianen-Cimrinin kanssa olemme avaamassa kaupungin ensimmäistä kundaliinijoogakoulua, samalla myös ensimmäistä virallista joogasalia. Teemme siis historiaa. On jälleen suuri kunnia saada olla aloittamassa jotakin joka tulee muuttamaan niin monen ihmisen elämää ja antamaan suuntaa kulkea sydän auki kohti valoa. Ilossa, rauhassa, rakkaudessa kohti omaa sisäistä viisautta, omaa totuutta.

IMG_0789.jpg

Aikaa ei oikeasti ole, mutta jos en ymmärtäisi sen käsitettä en pystyisi hahmottamaan mitä on ollut, mitä on nyt ja mitä haluan tulevan huomenna. Aika on työkalu mutta se on myös opettaja. Ilman aikaa en voisi verrata spiraalin kerroksia vaan kiertäisin samaa kehää yhä uudestaan ja uudestaan. Nyt kierrän toki samaa kehää mutta aika antaa sille ulottuvuuden. Ulottuvuus taas antaa ymmärryksen muutoksesta.

Tervetuloa helmikuussa avautuvaan joogakouluumme Turkin Alanyaan! Järjestämme täällä kursseja, viikkotunteja sekä opettajakoulutusta yhdessä Yoga Lafontainen kanssa. Ensimmäinen koulutus alkaa marraskuussa 2019.

Lisätietoa kursseistani.

Valossa, ilossa, rakkaudessa!

Inderjit

 

Opas joogiseen elämään 4/4

Joogisen elämän harjoittelu kääntyy nyt viimeiselle neljännekselle. Olemme matkanneet 30 päivää ja vielä on 10 päivää jäljellä. Nämä seuraavat päivät pohdimme valon ja pimeyden merkitystä. Olemme oppineet arvottamaan valoa pimeyttä tärkeämpänä. Joogaamme, jotta pääsemme eroon sisäisestä pimeydestä. Opettelemme kääntämään katseen kohti valoa, iloa ja hyvää oloa. Vaan tästä huolimatta pimeys on aina mukanamme, se on ystävämme, opettajamme, ja tien näyttäjä vaikka usein tahdomme kieltää sen. Pimeyden ymmärtäminen osana itseämme on tärkeä osa joogista taivalta.

Vain muutama päivä sitten koimme vuoden pimeimmän päivän 21.12. Juhannuksesta lähtien olemme kulkeneet sitä kohti ja nyt olemme jälleen suuntaamassa kohti uutta kesää valon lisääntyessä päivä päivältä. Tasapaino on tärkeä. Meillä on yhtä monta pimeää hetkeä kuin valon hetkeä tässä elämässä. Kun opimme ymmärtämään pimeyden arvon ja rakastamaan sitä itsessämme niin kärsimys katoaa. Annamme huonolle ololle luvan olla, viettää hetken aikaa kanssamme tietäen, että valon aika on pian. Tällöin pimeys ei tuhoa meitä vaan antaa meille voimaa kääntää katse kohti valoa. Se on pimeyden tehtävä. Kun tuon pimeyden aikana opimme suuntaamaan ajatukset siihen mikä meidän mieltä painaa, mikä ahdistaa, mikä tuottaa pahan olon niin osumme asian ytimeen, ymmärrämme miksi pimeys on sillä hetkellä luonamme. Hämärän, epätoivon hetken ja huonon olon tarkoitus on näyttää meille se mitä emme halua, jotta osaamme määrittää itsellemme sen mitä haluamme! Jos tämä on se mitä EN halua, niin mitä minä sitten HALUAN? Valo löytyy tästä kysymyksestä. Kun alamme unelmoida, toivoa, rakentamaan pilvilinnoja, niin elämme hetken aikaa noissa unelmissa, jolloin ilon tunne meissä kasvaa. Ilo poistaa esteitä valon tieltä.

Tarkkaile olotilaasi nämä seuraavat 10 päivää. Jos pimeys tai itsesyytökset valtaavat mielesi niin löydä armo itseäsi kohtaan. Katso pimeyttä suoraan silmiin ja mieti haluatko sitä vai kenties jotain muuta? Valinta on aina sinun.

marcus-dall-col-63805-unsplash.jpg

PÄIVÄT 31-40

AAMU

  1. Olet jo aikaisemmilla viikoilla harjoitellut kuinka herätään tietoisesti uuteen aamuun, otetaan kylmä suihku ja harjataan nielusta bakteerit pois. Jatka siis samaa tuttua rutiinia.
  2. Tee harjoitus jota olet tehnyt jo 30 päivää. Päätä jooga ja meditaatio sessio omaan henkilökohtaiseen kiitokseen maailmankaikkeudelle, Jumalalla, kenelle tahansa jota haluat kiittää kaikesta siitä mitä sinulla on.
  3. Nauti aamupalaksi marjainen raikas pirtelö.

PÄIVÄ

  1. Käy kävelyllä, lepää, lue kirjaa, nauti rauhasta, jonka olet luonut ympärillesi näiden joogisen elämän harjoittelun päivinä.
  2. Tutkaile mielialaasi, kuinka se vaihtelee. Naisten on hyvä muistaa, että meidän mieliala ja emootiot vaihtelevat 2,5 päivän välein, kun taas miehet ovat luonnostaan tasaisia. Tämä on hyvä myös miesten pitää mielessä, koska silloin naista on helpompi ymmärtää.
  3. Syö lounaaksi ravitseva salaatti.

ILTA

  1. Sulje laitteet varhain ja keskity viettämään aikaa perheen, ystävien tai vain omassa seurassasi. Joskus on hyvä olla tekemättä mitään. Usein me täytämme aikaa turhalla tekemisellä. Mielenrauhan yksi perussääntö on se, että osaa olla tekemättä yhtään mitään. Harjoittele tätä.
  2. Tee vielä ennen nukkumaanmenoa yksinkertainen meditaatio. Istu selkä suorana joko lattialla risti-istunnassa tai tuolilla. Suljen silmät ja keskity seuraamaan hengitystä. Keskity vain ja ainoastaan sisään- sekä uloshengitykseen. Jos huomaat, että ajatukset lähtevät harhilemaan niin palauta ne lempeästi takaisin seuraamaan hengitystä. Jatka tätä 3-15 min. Voit aloittaa 3 minuutilla päivässä ja lisätä aina yhden minuutin joko joka päivä, tai jos haluat jatkaa meditaatiota pidempään, niin voit lisätä yhden minuutin joka viikko.milan-popovic-674483-unsplash.jpg

Joogisen tien kulkijoille:

  • Muista sanoa läheisillesi, että rakastat heitä.
  • Muista tervehtiä ventovierasta vastaantulijaa kadulla kun molemmat kiirehditte omiin suuntiinne.
  • Kun kuljet kaupan, pankin, koulun, työpaikan tai mistä tahansa ovesta, niin muista katsoa tuleeko joku jäljessäsi, jotta voit pitää ovea auki myös hänelle.
  • Huomioi tuntemattomia ympärilläsi ystävällisellä hymyllä.
  • Kun näet pienen vauvan tai lapsen niin kohtaa hänet aina hymyllä.
  • Jos seisot jonossa niin muista, että se on sinulle annettu lahja pysähtyä, tarkkailla mitä ympärilläsi tapahtuu ja olla hetken aikaa aivan rauhassa. Nauti jonottamisesta.
  • Jos huomaat, että joku kaipaa apuasi niin auta.
  • Jos sinulta pyydetään apua niin auta, mutta jos sinulta ei pyydetä apua ja huomaat, ettei sitä kaivata, vaikka sinun mielestäsi se olisi tarpeen, niin odota kunnes sinulta tullaan pyytämään apua. Jos autat ilman, että sitä halutaan hukkaat vain omaa energiaasi ja saat toisen etääntymään itsestäsi.
  • Ole läsnä kaikille, kuuntele ja näe valo jokaisen sydämessä. Katso tuohon valoon vaikka näkisit hetkellisen pimeyden. Mitä enemmän näemme valoa niin sitä helpompaa elämämme on. Pimeyden tehtävä on osoittaa meille valo!

Kun olet harjoitellut joogista elämää nämä 40 päivää, niin jatka vielä 90 päivään asti, tai 120 tai jopa 1000 päivään asti, ja katso mitä tapahtuu.

Tunnista pimeys itsessäsi, mutta elä rakkaudessa, valossa, ilossa ja armossa!

Hyvää uutta vuotta 2019!

Sat Nam!

Inderjit

Opas joogiseen elämään 3/4

Jos aloitit ohjelman 20-päivää sitten niin nyt olet puolivälissä matkaa. Me aloitimme opettelemalla kunnioittamaan itseä, omia toiveita, unelmia ja päämääriä elämässä. Sen jälkeen opettelimme kunnioittamaan tilaa meidän ympärillämme, siivosimme ja poistimme paakkuuntunutta energiaa itsessämme sekä ympäristössämme jotta uusi, raikas ja vapaa energia pääsisi virtaamaan kanssamme ja kauttamme kaikkialle. Nyt seuraavien 10-päivän aikana kierrokset kovenevat koska edessämme on joogisen elämän suurin haaste. Sen selättämiseen voi mennä vuosia, jopa vuosikymmeniä, mutta se on aloitettava joskus. Me aloitamme nyt.

Toisen ihmisen, eläimen ja koko luomakunnan kunnioittaminen tuntuisi olevan itsestäänselvyys erityisesti joogisen tien kulkijoille. Vaan suurin yllätys itselleni oli oman polkuni alkuvaiheessa se, kuinka valtavan suuria egoja henkisessä maailmassa liikkuukaan. Mitä syvemmälle oppien sisään sukelsin niin sitä suuremmaksi kasvoi myöskin oma egoni. Henkisen tien kulkijan suurin haaste onkin siis kitkeä irti rikkaruohon lailla kasvava kaikkitietävä, kaikki ymmärtävä, kaikki osaava henkinen ego.

specphotops-563427-unsplash.jpg

Aluksi kun astumme joogiselle polulle tunnemme suurta kiitollisuutta sen löytämisestä, annamme vuolaasti kiitosta opettajallemme, joka on ohjannut meidät pimeydestä valoon. Vaan äkkiä tuo valon kirkkaus meissä itsessämme, joka on olemuksemme ydin, se joka me olemme, alkaakin häikäistä meitä. Kun jatkamme uintia tuossa ihanassa kirkkaudessa ympärillämme niin he, jotka eivät vielä ole tavoittaneet tuota valoa, tuntuvatkin vähäpätöisiltä jopa hieman tyhmiltä meidän silmissämme.  Äkkiä olemmekin heidän kaikkien yläpuolellaan koska meillä on tieto ja viisaus ja vain meillä on avaimet oikeaan tapaan olla ja elää, vain me tiedämme kuinka elää JOOGISESTI OIKEIN! Tämä vaihe jatkuu niin pitkään kunnes joku pudottaa meidät alas jalustaltamme ja pudotessa tuo meidän sisäinen, häikäisevä kirkkaus himmenee. Enää emme tunnista valoa vaan saatamme jopa kieltää sen olemassaolon, koemme että meitä on huijattu. Tässä vaiheessa alamme huutaa henkisiä vastalauseita ja kuinka suurta puppua koko henkisyys onkaan. Kunnes väsymme kailottamaan ja annamme asian olla. Sitten täysin odottamatta, kuin vahingossa päädymme jälleen tilanteeseen missä tuo sisäinen valo avaa meille uudelleen ovensa. Astumme sisälle vain huomataksemme, että olemme jälleen kotona, olemme olleet kotona omassa valossa koko ajan vain tiedostamatta sitä!

Tämä väsyttävä matka on siis edessä myöskin sinulla, mutta lupaan, että kun vihdoin pääset läpi tuon vaivalloisen vaiheen, olet kuin uudesti syntynyt. Vasta silloin todella tunnet oman valosi, osaat käyttää sitä etkä enää aseta itseäsi toisten yläpuolelle tai alapuolelle, vaan ymmärrät että olemme kaikki yhtä samaa valoa, eri muodossa, oppimassa eri asioita, opettamassa eri vaiheita toisillemme. Ja kaiken tämän jälkeen ei ole muuta kuin YKSI ja se yksi olemme ME.

Näiden seuraavien 10-päivän aikana keskitymme näkemään valon kaikissa, joita kohtaamme. Keskitymme hengityksen avulla avaamaan sydämen rakkaudelle.

jonas-weckschmied-117633-unsplash kopio

PÄIVÄT 21-30

AAMU

  1. Herää kuten aikaisemmin, eli riittävän ajoissa jotta ehdit tehdä aamun harjoituksen. Jatka askelten tunnustelua kun nouset ylös sängystä. Harjaa hampaat sekä kieli, erityisesti kielen takaosa, jonne bakteerit mielellään pesiytyvät yön aikana.
  2. Ota jääkylmä suihku. Kastele ensin käsivarret, sitten jalat, sen jälkeen vatsa, rinnat ja selkä. Hankaa voimakkaasti ihon pintaa, kun kylmä vesi osuu siihen. Näin laitat veren kiertämään ja puhdistumaan. Käytä jokainen jäsen veden alla kolme kertaa. Jätä kuitenkin hiukset kastelematta, mutta kastele kasvot. Suihkun jälkeen ota karhea pyyhe ja kuivaa iho voimakkaasti hangaten. Näin tehostat veren virtausta suonissa ja huomaat kuinka lämmön tunne hiipii kaikkialle kehoon.
  3. Tee aamun joogaharjoitus jatkaen edelleen samaa harjoitussarjaa, jonka aloitit 20-päivää sitten. On hyvä pysyä yhdessä harjoituksessa aina vähintään 40-päivän ajan, jotta harjoitus alkaa todella vaikuttaa.
  4. Aamiaiseksi voit juoda pirtelön. Nyt osaat jo rakentaa itsellesi oman mieluisan maun. Käytä banaania ja maitoa pohjana (myös kaura-, kookos- tai mantelimaito sopivat hyvin) ja lisää niihin marjoja tai vihreitä lehteviä kasviksia oman maun mukaan.

rawpixel-722818-unsplash.jpg

PÄIVÄ

  1. Päivän tärkein tehtävä on muistaa hengittää. Toinen tärkeä asia muistaa on veden juonti ja tällä viikolla kolmas asia, jonka olemme jo omaksuneet on järjestyksen ylläpito. Kun saavut töihin ja ennen kuin aloitat työn teon, niin tarkasta että ympäristösi on siinä kunnossa, ettei mikään ärsytä. Jos jokin asia on huonosti niin laita se ojennukseen. Jos se ei ole mahdollista, niin sitten etsi siitä jotakin hyvää, kaikessa on aina myös hyvä puolensa. Kun olet löytänyt sen mikä on hyvin niin keskity siihen. Mitä enemmän iloa sydämesi tuntee sellaisessakin paikassa tai tilanteessa missä et viihdy, niin sitä nopeammin pääset sanomaan tuolle tilanteelle hyvästit ja jatkamaan suuntaan jota sydän janoaa. Kiitollisuus ja ilo ovat avain pois epämiellyttävästä tilanteesta.
  2. Lounaalla syö jälleen ravitseva salaatti.
  3. Kun puhut ihmisten kanssa, tuttujen sekä tuntemattomien, niin etsi aina jotakin kaunista heidän piirteissään, tavassaan puhua tai kehon liikkeessä. Vaikka ihminen tuntuisi kuinka ärsyttävältä aluksi niin meissä jokaisessa on myös paljon kaunista. Etsi kauneutta, etsi tuota sisäistä kirkkautta ja valoa toisessa henkilössä. Kurkota ulkoisesta sisäiseen ja näe sama valo joka ympäröi sinua, näe se tuossa toisessa ihmisessä. On se sitten ärsyttävä työkaveri, päsmäröivä pomo tai kiukutteleva esikoinen, niin etsi ja löydä valo hänessä. Katso suoraan silmiin, hengitä ja huomaat kuinka nopeasti tuo henkilö palaa kierroksiltaan ja asettuu kanssasi samaan rauhan olotilaan. Läsnäolo tuota toista varten on pysäyttävää. Kiistatilanteissa jos et kiukuttele mukana, tai vihastu niin huomaat kuinka nopeasti tuo toinen henkilökin lopettaa tai poistuu hieman nolona paikalta, koska kukaan ei kovin pitkään jaksa tapella itsensä kanssa. Tappelu etsii vastustusta, jos sitä ei löydy niin ei ole tappeluakaan.
  4. Kulje rintakehä avoinna uusiin tilanteisiin, hengitä vatsa, pallea ja keuhkot täyteen voimaa, joka kantaa sinua pitkin päivää.

freestocks-org-547542-unsplash.jpg

ILTA

  1. Valmista ateria rakkaudella, esitä kiitoksesi sipulille, joka ravitsee sinua, riisille, perunalle, kukkakaalille ym. Kiitä uunia ja hellaa siitä kuinka helppoa ruoanlaitto meille nykyään on. Elä kiitos sydämessäsi nämä seuraavat 10-päivää.
  2. Ennen nukkumaanmenoa voit jälleen tehdä Shabad Kriya meditaation, se auttaa rauhallisen levon saavuttamiseen.
  3. Vietä iltaa joko omassa rauhassa tai rakkaittesi kanssa tehden jotakin yhdessä. Yhteinen aika puolison, lasten, ystävien tai lemmikkien kanssa on arvokkaampaa kuin ruutuaika. Vähennä ruudun käyttöä iltaisin.
  4. Vielä ennen nukahtamista kirja ylös päivän tunnelmia, ajatuksia tai huomispäivän to do-listaa. Näin tyhjennät mielesi ja olet valmis rauhalliseen lepoon ennen uutta päivää.

kevin-delvecchio-273275-unsplash.jpg

Jatka tätä joogista harjoittelua seuraavat 10-päivää. Tämän oppaan viimeinen osa ilmestyy juuri ennen Joulua eli aaton aattona 23.12. Lahjaksi sinulle!

Sat Nam!

t. Inderjit

Opas joogiseen elämään osa 2/4

Jos aloitit 10 päivää sitten joogisen elämän harjoittelun niin olet jo saattanut käydä läpi monenlaisia tunteita innostumisesta turhautumiseen ja takaisin. Tämä kuuluu asiaan. Muutos vaatii aikaa, sitoutumista, päättäväisyyttä ja periksiantamattomuutta. Seuraavien 10 päivän aikana, matkallamme kohti 40-päivän maalia, keskitymme maadoittumiseen, jalkoihin ja maassa kiinni pysymiseen, sekä virtaukseen ja kontrollista irti päästämiseen. Joskus jooginen elämäntapa ymmärretään niin, että on avattava itsensä ylöspäin kohti korkeuksia, vaikka tosiasissa nuo korkeudet avautuvat meille vasta kun ensin tartumme lujasti kiinni maahan ja sitten heittäydymme mukaan elämän virtaan. Vaikka maa on Suomessa jo routainen, kylmä ja talvinen niin aina kuin mahdollista kaiva varpaat esille sukista tallustele paljain jaloin sisällä. Toki voit kävellä paljain jaloin myös ulkona aina hetken aikaa kerrallaan. Kosketus maahan ja ymmärrys jalkojemme kantavasta voimasta on osa joogista elämäntapaa.

joshua-earle-133254-unsplash.jpg

Toinen jota harjoittelemme tällä viikolla on tietoisuus tekemisessä. Joskus ihmettelen sitä, kun joogaoppilaat, jotka tekevät harjoitukset juuri kuten pitääkin, ja ovat mahdollisesti harjoittaneet joogaa jo usean vuoden ajan, vaan sitten, kun tulee aika rullata joogamatto ja asettaa se takaisin sinne minne se kuuluu niin huomaan kuinka matto vikkelästi rullataan jonkinlaisella rullalle ja viskataan kiiressä muiden mattojen joukkoon. On hyvä muistaa, ettemme joogaa joogan vuoksi vaan siksi, että oppisimme olemaan läsnä ja tietoisia myös silloin, kun on aika rullata matto ja asettaa se rauhassa omalle paikalleen siistiin riviin muiden mattojen kanssa.

Mitä vähemmän tavaraa meillä on niin sitä helpompi on pitää ympäristö tietoisesti järjestyksessä. Kaaos lisää kaaosta, selkeys lisää selkeyttä. Samalla kun päästämme irti kaaoksesta tyhjentämällä ja poistamalla me luomme järjestystä omaan mieleen ja rauhaa sydämeen. Jooginen tehtäväsi seuraaville 10 päivälle on siivoaminen. Näin Joulun alla se voi olla vaikka Joulusiivous! Käy läpi tavaroita pieni alue kerrallaan ja lahjoita / kierrätä / heitä pois kaikki sellainen mikä ei enää tuo sinulle iloa ja jonka on aika lähteä, joka on täyttänyt tehtävänsä elämässäsi, ja jota et enää tarvitse. Näin teet tilaa ja lisäksi luot itsellesi aikaa olla rauhassa, kun jokainen vapaa hetki ei mene tavaroiden järjestämiseen tai sen murehtimiseen, että pitäisi siivota mutta kun ei jaksa tai ei halua. Sitoudu tähän tehtävään yhtä lailla kun sitoudut päivittäiseen joogaharjoitukseen. Siivoaminen on meditaatiota käytännössä. Siivoamisen jälkeen voit vielä sytyttää suitsukkeen tai polttaa valkoista salviaa (White Sage) puhdistaaksesi energiaa huoneista.

amelia-bartlett-78174-unsplash.jpg

PÄIVÄT 11-20

AAMU

  1. Kun heräät ja nouset ylös sängystä niin tunnustele hetken aikaa miltä jalkapohjat tuntuvat lattiaa vasten. Kun nouset ja kävelet niin ole tietoinen jaloistasi. Miltä ne tuntuvat yön jälkeen?
  2. Huuhtele jalat jääkylmällä vedellä, tee sama käsille ranteesta kyynärtaipeeseen sekä kasvoille. Pyyhi jalat ja kädet kuivaksi karhealla pyyhkeellä niin, että tunnet kuinka veri lähtee kiertämään.
  3. Harjaa hampaat ja kieli kuten aikaisemmissa ohjeissa.
  4. Tee sama joogaharjoitus, jonka jo aloitit 10 päivää sitten. Jatka samaa harjoitusta, meditaatiota ja rentoutumista nämä kaikki 40-päivää.
  5. Aamupalaksi suosittelen jälleen pirtelöä. Toinen suosikkini on tämä vihersmoothie. Reseptin löydät täältä. Tai voit luoda itse oman suosikkisi.wp-20160709-003_orig

PÄIVÄ

  1. Muista edelleen hengittää ja juoda riittävästi vettä päivän mittaan. Kummallista, että pitää mainita tämä erikseen, mutta kiireessä me helposti unohdamme nämä molemmat.
  2. Syö lounaaksi ravitseva salaatti.
  3. Ota yksi alue päivässä, joko työpaikalla tai kotona jonka aiot järjestää loppuun asti. Poista kaikki mitä et enää tarvitse, tavara kuluttaa energiaamme. Joihinkin esineisiin sitoutuu muistoja joita emme halua muistaa, silloin on hyvä päästää niistä irti rakkaudella. Kiitollisuus on avain muutokseen. Pidä vain ne esineet joita tarvitset tai jotka tuovat sinulle iloa, joista nautit. Ilo ja nautinto ovat myös avaimia muutokseen.
  4. Ole tietoinen siitä mitä kulloinkin teet. Mieli saa joskus sellaisen vauhdin, että unohdamme tarkkailla mitä meidän ympärillämme tapahtuu. Saatamme kritisoida ja olla vihaisia ohikulkijoille ilman, että he antavat siihen mitään syytä. Mieli on jatkuvassa dialogissa itsensä kanssa. Kun keskitymme hengitykseen sekä hetkeen niin mielikin rauhoittuu havainnoimaan, ei kritisoimaan. Oppiminen syntyy havainnoista. Me opimme jatkuvasti toisiltamme ja ympäristöstämme. Kukaan meistä ei ole milloinkaan valmis.

j-a-n-u-p-r-a-s-a-d-328158-unsplash

ILTA

  1. Jälleen kun valmistat illan ateriaa tee se rauhassa, rakkaudella ja hyvällä energialla. Näin ateria ravitsee kehon lisäksi myös sielua.
  2. Muista rauhoittua hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa mieluiten ilman laitteita. Hyvä keino rauhoittua on ottaa jalkakylpy. Laita vatiin sopivan kuumaa vettä ja lisää veteen merisuolaa tai Epson suolaa. Liota jalkoja vedessä kunnes vesi viilenee. Kuivaa jalat ja hiero niitä luonnonöljyllä (esim. kookosöljy, manteliöljy ym.) ja laita sitten villasukat jalkaan.
  3. Voit vielä halutessasi tehdä iltameditaation ennen nukkumaan menoa. Shabad Kriya eli sama meditaatio kuin aikaisemminkin on hyvä valinta, se auttaa hengitystä rauhoittumaan niin, että on helpompaa saada unen päästä kiinni.
  4. Kirjaa vielä ylös päivän tapahtumia tai asioita joita sinun tarvitsee muistaa seuraavana päivänä. Tyhjennä mieli paperille ja olet valmis nukahtamaan levolliseen ja energisoivaan uneen.

rune-enstad-571590-unsplash

Jatka tätä ohjelmaa seuraavat 10 päivää. 40-päivän jaksossa nyt ovat vuorossa päivät 11-20. Seuraavien 10-päivän ohjeet ilmestyvät 15.12.

Rakkaudella, valossa!

t. Inderjit

Opas joogiseen elämään

Törmään usein kysymykseen, että mitä on jooginen elämäntapa, mitä siihen kuuluu ja kuinka sen voisi aloittaa. Päätin antaa kaikille teille, joita tämä kiinnostaa ja jotka haluatte kokeilla elää 40-päivää joogisesti, yksinkertaiset ohjeet tätä varten. Olkoon tämä opas joogiseen elämään. Jaan sen neljään 10 päivän osioon. Tänään julkaisen niistä ensimmäisen ja 10 päivän kuluttua on vuorossa ohjeet seuraaville 10 päivälle. Kundaliinijoogassa ja monessa muussakin traditiossa 40 päivää pidetään toiston vahvistamisen lukuna. Kun 40 päivän ajan teet yhtä harjoitusta päivittäin olet onnistunut aktivoimaan uuden tavan ja tottumuksen. Jos jatkat 90 päivään asti olet tehnyt tästä uudesta tottumuksesta elämäntavan vähän samoin kuin hampaiden pesu tai suihkussa käynti. Jos jatkat 120 päivään asti niin muut ympärilläsi huomaavat sinussa tapahtuneen muutoksen. Jos jatkat aina 1000 päivään asti niin tuo muutos sinussa on pysyvä. Siispä aloitamme!

PÄIVÄT 1-10

zwaddi-116-unsplash.jpg

AAMU 

Herää riittävän aikaisin, jotta ehdit rauhassa tehdä joogaharjoituksen ja muut aamutoimet.

  1. Pese hampaat ja harjaa kielestä irti yön aikana siihen kiinnittyneet bakteerit.
  2. Juo iso lasillinen sitruunavettä.
  3. Asetu rauhalliseen paikkaan missä voit tehdä aamun joogaharjoitukset. 40-päivän ajan tee yhtä ja samaa harjoitusta. Voit valita harjoituksen itse jos jo tunnet kundaliinijoogaa mutta jos tämä joogalaji on sinulle uusi, niin suosittelen aloittamaan Energiaa kohottavalla sarjalla, se löytyy Voiman tie kirjan sivuilta 54-59 sekä Rauhallisen sydämen meditaatio saman kirjan sivuilta 60-61. Löydät molemmat myös englanninkielellä googlaamalla: Kriya for Elevation sekä Meditation for Calm Heart. Voiman tie, Chakrapolku sekä Tie tasapainoon kirjoista löydät hyvät ohjeet harjoituksen aloittamiseen. Myös Noora Lintukankaan Viihdy omassa arjessasi ohjeistaa sinua tähän.
  4. Rentoudu hetki harjoituksen jälkeen. Harjoitukseen voi kulua 20-60 min, voit siis vähentää annettuja aikoja 1 min tai jos jo olet kokenut kundaliinijoogi niin voit tehdä maksimi ajoilla.
  5. Aamupalaksi suosittelen pirtelöä. Reseptin löydät täältä, tai voit kehittää itse oman suosikkipirtelösi.

Pirtelö

PÄIVÄ 

  1. Muista hengittää päivän mittaan. Jos huomaat, että tunteet kiihtyvät arjessa lasten, puolison tai työympäristön kanssa, niin ennen kuin reagoit muista ottaa muutama syvä hengitys aivan vatsan pohjaan asti. Hengitys tasaa emootiot. Sen jälkeen juo iso lasillinen vettä ja vasta sitten ilmaise mielipiteesi.
  2. Juo muutenkin riittävästi vettä päivän mittaan, jotta emootiot eivät lähde ailahtelemaan.
  3. Muista pitää taukoja työskentelyn lomassa. Taukoja ilman sosiaalista mediaa! Ota vaikka kuppi vihreää teetä (tai kahvia) ja istu aivan rauhassa ikkunasta ulos tuijotellen. Mitä pidemmälle pystyt katsomaan omasta ikkunasta niin sen parempi. Horisontti auttaa ottamaan etäisyyttä mielessä pyöriviin asioihin.
  4. Lounastauolla syö iso ja ravitseva salaatti.
  5. Käy kävelyllä ulkona. Jos mahdollista niin kävele töihin tai kouluun tai kävele ainakin osa matkastasi.

aaron-burden-160095-unsplash.jpg

ILTA

  1. Valmista ateria ajatuksella, ole läsnä kun leikkaat vihanneksia, keität riisiä tai annat kasvisten hautua. Muista, että rauhan tunne ruokaa laittaessa välittyy valmiin ruoan välityksellä sinulle itsellesi sekä heille joille aterian tarjoilet. Keskity myös syömiseen samalla tietoisuudella ja läsnäololla sekä rauhalliseen keskusteluun läheistesi kanssa. Aterioinnin yhteydessä on myös hyvä välttää sosiaalista media ja laitteita. Yhdessäolo on korvaamatonta.
  2. Jos haluat rauhoittua vielä meditaation parissa niin Voiman tie kirjasta löytyy hyvä meditaatio ennen nukkumaan menoa s. 86-87. Tai englannin kielellä googlaamalla Shabad Kriya. 
  3. Ennen kuin menet nukkumaan kirjaa päiväkirjaan tai muistikirjaan tunnelmia ja ajatuksia päivän varrelta tai asioita joita sinun tulisi muistaa seuraavana päivänä. Kun tyhjennät näin mielesi kirjoittamalla niin saat helpommin unen päästä kiinni ja nukut levollisemmin.
  4. Mene nukkumaan ajoissa, jotta jaksat herätä aikaisin aamun joogaharjoitukseen.

sage-friedman-608071-unsplash.jpg

Jatka tätä ohjelmaa 10 päivän ajan.

Huom! Jos juot kahvia, poltat tupakkaa tai olet tottunut siemailemaan viiniä iltaisin voit siitä huolimatta aloittaa joogisen elämäntavan. Sinun ei tarvitse pyyhkiä pois tai vaihtaa totuttuja tapoja heti yhdellä kertaa. Kun jatkat tietoista hengittämistä, joogaharjoituksia ja meditaatiota niin huomaat kuinka vähitellen tavat ja tottumukset, jotka eivät enää palvele hyvän olon tunnetta sinussa alkavat pikkuhiljaa varista pois. Kun pysyt uskollisena sille mitä kohti olet elämässä menossa, kohti omaa unelmaasi parhaasta mahdollisesta tulevaisuudesta, niin keho ja mieli muokkautuvat juuri sellaiseksi kuin mitä tarvitset toteuttaaksesi itseäsi ja tehtävääsi. Ole kärsivällinen, etene rauhassa ja nauti kaikesta mitä teet!

5.12. saat uudet ohjeet seuraavalle 10 päivän jaksolle.

Onnea matkaan!

t. Inderjit