Tekijä: Mervi Enqvist

Loin Chakrapolun sekä Tie tasapainoon kurssit muutosvaiheen työkaluiksi, avuksi silloin kun ei tiedä mitä tulisi tehdä, mihin suuntaan kulkea, tai vastaavasti jos on uuden aikakauden alussa ja vielä hieman epävarma siitä mitä edessä odottaa. Nämä kurssit auttavat ymmärtämään vallitsevaa tilannetta, hyväksymään sen sellaisena kuin se on ja opettavat meitä suuntaamaan ajatukset tässä hetkessä kohti valoa ja iloa.

Päätin itse aloittaa 13 päivän harjoituksen, valmistautuessani Suomesta tulevia 16 joogia varten joiden kanssa pidämme Tie tasapainoon kurssin täällä Alanyassa Sunprime C-Lounge hotellin joogalaiturilla, sekä uudella kundaliinijooga studiollamme kadun toisella puolella. Huomasin myös, että en enää mahdu viimevuotisiin vaatteisiini, joten haluan testata auttaako 13 päivän henkinen sekä fyysinen puhdistautuminen asiaan. Kurssien tueksi palaan takaisin vegaani ruokavalioon nähdäkseni voisivatko nämä kaksi toimia toisiaan tukien näinkin lyhyessä ajassa.

Tänään 23.9. on 13-päivän ensimmäinen päivä, aloitan 1-chakran harjoitteilla ja tämän päivän teema on HYVÄKSYMINEN. Etenen siis ensin 8-päivän ajan yksi chakra per päivä. Sen jälkeen jatkan Tie tasapainoon kirjan mukaan käyden yhden osion kirjasta aina yhtenä päivänä. Koska kirjassa on viisi osaa, harjoitusajaksi tulee 13-päivää.

Eräs oppilas, joka parhaillaan tekee 8-viikon Chakrapolkua verkkokurssina, kertoi aina ennen harjoitusta lukevansa kappaleen kysymykset mutta vastaavansa niihin vasta harjoituksen jälkeen. Näin siis kysymys soi mielessä harjoitusta tehdessä ja vastaukset nousevat esiin kuin itsestään, hiljaa kutsuttuna. Päätin tänä aamuna tehdä juuri näin. Koska on sunnuntai niin aurinko oli jo nousemassa kun heräsin. Olin kyllä kuullut rukouskutsun jo ennen puoli kuutta, mutta jatkoin unia seitsemään asti. Kun asettauduin matolle aurinko oli jo nousemassa.

Ennen joogaa aloitin päivän sitruunavedellä. Sen elimistöä puhdistava vaikutus heti aamulla ensimmäisenä juomana tukee myös henkistä virittäytymistä ja energiakanavien tasapainottamista.

Ennen joogaharjoituksen aloittamista kysyin siis itseltäni kysymyksen:

Kun harjoitukseni oli ohi, aurinko oli jo noussut korkealle. Lisäsin ensimmäisen chakran harjoitteluun vielä Auran vahvistussarjan jota olen tehnyt lähes 500 päivää, matkallani 1000 päivään asti. Opettajani sanoi, että jos jotakin tiettyä harjoitusta tekee 1000 päivää niin sen vaikutus sinussa on pysyvä loppuelämän ajan. Vahvistan siis auraani nämä 1000 päivää, jotta se on hoidossa sitten loppuelämäksi 🙂

Sain myös vastauksia kysymykseeni ja kirjoitin ne itselleni ylös päiväkirjaan. Koska jokainen haaste elämässä on opettajamme, niin tällä hetkellä oma suurin haasteeni ja hyväksymistä opettava tekijä on internet yhteys. Turkissa se on ajoittain haaste kaikkialla, mutta me satumme asumaan katvealueella, jossa se on erityinen haaste juuri meille. Tilannetta ollaan korjaamassa, mutta turkkilaiseen tapaan kaikki tapahtuu verkkaisesti, hiljalleen, ei mitään kiirettä. Tämäkin on hyväksymisen opettelua minulle suomalaiselle, joka olen tottunut siihen että asiat hoidetaan nopeasti ja jos netti hidastuu hankitaan nopeampi yhteys. Arki on koulu, josta ei valmistuta milloinkaan. Mutta sen kanssa voi opetella elämään hyväksyvästi, ilolla, tässä hetkessä suunnaten katse kohti valoa.

Ensimmäisen chakran päivänä keskitymme maadoittumiseen, menneisyyden hyväksymiseen, itsemme hyväksymiseen juuri sellaisena kuin nyt olemme. Tämä hetki on tärkeä, tämän hetken ajatukset, sanat, teot ja tunteet luovat tulevaisuutemme itsensä näköiseksi. Pysähdy hetkeksi, kosketa maata paljain varpain, ole läsnä ja suuntaa katse kohti valoa. Ilo on menestyksen avain, iloa seuraa kiitollisuuden tunne. Kiitollisuuden tunne poistaa esteet tieltämme.

Iloista sunnuntaita!

t. Inderjit

Kutsuuko polku? TÄSTÄ linkistä pääset mukaan kurssille huikeaan TARJOUS hintaan 49€ (norm. 149€). Tarjous on voimassa vain tämän viikon sunnuntaihin asti.

Kun mielessä syttyy palo, halu, tahto lähteä kulkemaan jotakin tiettyä tavoitetta kohti, niin se ei ole sattumaa vaan sitä on alustettu jo pitkään. Vuosia, vuosikymmeniä, vuosisatoja, vuosituhansia ja paljon sitäkin pidempään. Kun tahto saavuttaa jotakin sytyttää meissä ilon kipinän, niin tiedämme, että kyseessä on juuri oikea siirto. Syytä sille on turha vielä siinä vaiheessa kysyä, se selviää aikanaan. On kuin suostuisi tanssiin elämän kanssa luottaen, toivoen ja odottaen.

En ollut ajatellut sen enempää kundaliinijoogakoulun perustamista Helsinkiin kunnes täydellinen paikka heitettiin syliini. En ollut ajatellut, että kevyt puheemme ystäväni Minnan kanssa joogakoulun perustamisesta Alanyaan koskaan muuttuisi puhetta todemmaksi, kunnes viime tammikuussa ymmärsin, että ei ole muuta vaihtoehtoa. Päätöksen tehtyäni täydellinen paikka heitettiin jälleen syliini.

Se, mikä näitä kahta joogakoulua yhdistää, on niiden tasapainoinen vastakkaisuus. Toinen sijaitsee kellarissa maan uumenissa ja toinen kattojen yläpuolella lähellä taivasta. Toisen tunnelma on hämyinen, kynttilöiden valaisema ja toinen on täynnä sisälle tulvivaa valoa. Helsingin joogakoululla kierreportaan vievät vastapäivään alaspäin tutkimaan itseämme, mistä olemme tulleet, kuinka hyvin tunnemme itsemme? Alanyassa taas portaat kaartavat ylöspäin kohti unelmia, toiveita, oman todellisuuden luomista. Tähtiin suuntaavissa portaissa on kuitenkin mukana hipaus maadoittumista. Niiden marmoripinta on iältään niin vanhaa, että tarkasti tutkimalla voi niistä löytää fossiileja.

Nämä kaksi erilaista mutta saman tunnelman omaavaa koulua edustavat ensimmäistä sekä seitsemättä chakraa. Kellarissa on helpompi katsoa omaan menneisyyteen ja etsiä hyväksymisen tunnetta, olla hetken aikaa äiti-maan sylissä, suojassa, kun taas lähellä taivasta, valossa kylpien on helppoa voimaantua ja lähteä kulkemaan kohti omia unelmia. Niiden toteutuminen tuntuu itsestäänselvyydeltä.

Nämä kaksi kundaliinijoogakoulua täydentävät toinen toistaan. Keskenään ne ovat jo itsessään Chakrapolku tiellä tasapainoon. Oma unelmani toteutui, saan vihdoin asua meren äärellä, lämmössä keskellä ikivanhaa kulttuuria, joka edelleen näkyy ja tuntuu täällä. Maaperä huokailee ikuisista ajoista, vuorten takaa nouseva aurinko antaa voimaa kolmannelle chakralle ja horisonttiin pehmenevä meri pitää luovuuden virtaa yllä.

Much Love,

t. Inderjit

Jokainen ajatus on matka, jokainen askel jonka otamme on matka, jokainen kohtaaminen uuden ihmisen kanssa on uuden matkan alku. Meillä jokaisella on lukematon määrä matkoja takana, parhaillaan menossa sekä edessä. Jokainen hengitys antaa tuolle matkalle voiman, tarkoituksen sekä suunnan. Hengitys on kaikki mikä on.

Miksi siis väheksymme sen merkitystä? Miksi emme tietoisesti ota hengitystä käyttöömme täydellä kapasiteetillaan? Miksi emme kuule kun kehomme kertoo mistä meidän ongelmat, tyytymättömyys sekä pelot johtuvat ja kuinka helposti pystyisimme päästämään niistä irti?

Hengitys on jotakin jolle ei ole annettu sen ansaitsemaa arvoa meidän yhteiskunnassamme koska se on itsestäänselvyys. Hengitys ei ole kauppatavaraa, sille ei voi laittaa hintalappua. Hengityksen tarjonta ja kysyntä ovat täydellisen tasapainossa, joten sitä ei voi tuotteistaa. Jokainen joka elää, hengittää.

Kun tulemme tietoiseksi hengityksen voimasta, pelot, epävarmuus, tyytymättömyys ja ilottomuus väistyvät. Hengityksen avulla saamme elämän takaisin omaan kontrolliin, eivätkä maailman uutisoinnit pidä meitä varpaillaan pelottelullaan, tai aikakausilehtien ihanneihmiset edustamallaan täydellisyydellään, tai tunne siitä että jatkuvasti puuttuu jotakin johda meitä ilottomuuteen.

Elämä on valinta, hengitys on valinta, oma tulevaisuus on valinta. Muista, että juuri tällä hetkellä sinä valitset oman matkasi, suuntaat itsesi kohti seuraavaa kohtaamista. Pidä mielessä, että seuraava askel polullasi on kaikista tärkein. Ja ennen kuin otat sen hengitä syvään aivan vatsan pohjaan asti ja tuosta pelottomasta, varmuutta täynnä olevasta, tyytyväisestä ja iloisesta olotilasta astu askel eteenpäin tietäen, että kaikki on hyvin. Ei ole mitään hätää.

Terveiset omalta matkaltani täältä! t. Mervi (Inderjit)

Jos haluat tutustua kundaliinijoogaan kanssani, niin tämän linkin kautta pääset tutustumaan Kundaliinijoogan perusteet verkkokurssiini tutustumishintaan 49€ (norm. 79€). 

Tänään päättyi viimeinen joogaleirimme Lapinjärvellä. Kesäinen retriittimme vieraili Leppolan ihanassa maalaistalossa jo 14:ttä kertaa. Kurssimme teemana olivat numerot sekä oma voima ja rauha. Kundaliinijoogan hienous on juuri siinä, että hengityksen avulla etsimme omaa voimaa sekä rauhaa. Löydämme tasapainon näiden välille, jotta osaamme toimia, kun tunnemme itsemme uhatuiksi ja osaamme rauhoittua kun elämä vie meitä mukanaan liian lujaa vauhtia.

Viimeiset vuodet Lapinjärven kurssilla olen pitänyt itse jokaisen workshopin sekä kello viiden aamu Sadhanan. Tänä vuonna osasin olla kaukaa viisas ja olin pyytänyt kahta hienoa, pitkän linjan, tamperelaista opettajaa Sadhu Kaur sekä Jagdev Kaur pitämään Sadhanat. Viikonloppu sujui aivan kuten olin sen suunnitellutkin aina lauantai iltaan asti. Usein ajattelemme, että joogakurssit ovat ihanan leppoisia ja että siellä voi levätä ja rauhoittua kuten rentouttavassa spa-hoidossa. No, tämä mielikuva ei voisi olla enempää hakoteillä. Henkinen työ jos mikä vaatii meiltä voimia, sisukkuutta jaksaa selvittää umpisolmuun kiertyneitä elämäntilanteita ja valintoja. Vapauden ja rauhan tunne vaatii siis työtä, turhan poistamista, tilan luomista uudelle, ja se jos mikä on ajoittain raskasta. Vaan palkinto on sen arvoinen, aina!

Johtuiko kuumuudesta, seisovasta ilmasta, ukkosen enteilystä vaiko siitä, että oli minun itsenikin aika välillä levätä, niin kurssin toisena päivänä eli eilen sain valtavan migreeni päänsäryn ja tiesin jo illalla, että seuraavan aamun Sadhana olisi pakko jättää väliin, epäilin jopa pystynkö pitämään sunnuntain workshopin aamupäivällä. Mutta onneksi tiesin, että Sadhu Kaur hoitaa Sadhanan, saisin siis itse levätä. Illalla katsoin läpi seuraavan päivän opetussuunnitelmaa ja totesin, että en mitenkään voi opettaa niitä sarjoja jotka olin valinnut tai puhua niistä asioista joista olin päättänyt puhua. Heitin koko ohjelman roskiin ja nukahdin klo 21:00 tietämättä mitä seuraavana päivänä tekisin. Nukuin Sadhanan yli vaikka heräsinkin kilkuttelemaan kellolla muut hereille, mutta pakenin suoraan takaisin petiin. En yksinkertaisesti pystynyt pakottamaan itseäni olemaan hereillä, joten annoin olla, hyväksyin tilanteen ja totesin, että nyt on tärkeämpää kuunnella intuitiota kuin mieltä. Heräsin klo 08:00.

Workshopin oli määrä alkaa 09:30 ja vihdoin klo 09:00 olin löytänyt harjoituksen sekä meditaation joka tuntui oikealta, vaan vieläkään en tiennyt mitä muuta opettaisin. Oppilaat olivat matkanneet kaukaa, jokainen etsi jotakin, halusi syventää itsessään omaa tietoa ja viisautta. He odottivat minun antavan siihen sysäyksen omilla sanoillani, koska sehän on opettajan tehtävä.

Vielä silloin kun aloitimme tunnin ONG NAMO GURU DEV NAMO mantralla en tiennyt yhtään mitä olisi tulossa. Olin kuitenkin päässyt mielessäni siihen tilaan, että hyväksyin tietämättömyyteni ja heittäydyin hetkeen, luottaen, koska en voinut muutakaan. Mietin henkisen opettajan vastuuta sekä velvollisuutta. Annoin ajatusten vapaasti tulvia mieleeni ja istuessani lampaantaljalla ja johdattaessani oppilaat mantran kautta yhteiseen, kollegtiiviseen hengitykseen mieleeni tuli tarina jonka olin lukenut jo vuosia aikaisemmin. Se oli Nikos Kazantzakisin teoksesta ’Viimeinen kiusaus’. Tarinassa Jumala puhuu Jeesukselle, kun tämä on paennut kaupungista aavikolle meditoimaan 40 päiväksi. Jeesus on kauhuissaan koska hän tietää, että hänen odotetaan olevan se, joka puhuu kaikelle kansalle, mutta hän on ujo eikä koe, että hänellä on mitään sanottavaa kenellekään. Hän haluaa viimeiseen asti välttää tehtävän hyväksymistä ja juuri siitä syystä hän on paennut aavikolle. Silloin Jumala sanoo Jeesukselle, että sinun tehtäväsi on ainoastaan avata suu ja minä hoidan loput.

Tänään sain siis todellisen kokemuksen siitä kuinka minun sekä muiden, jotka olemme valinneet työksemme olla henkisiä opettajia, ainoa tehtävä on avata suu ja antaa kaikkeuden hoitaa loput. Meidän on vain ylläpidettävä kanavan puhtautta, jotta kaikkeus pääsee kaikumaan kauttamme.

Mantran sekä alkulämmittelyjen jälkeen minulle tuli voimakas tunne, että minun pitää kertoa tarina siitä kuinka tapasin Yogi Bhajanin. Tiesin, että jonkun läsnäolevista tarvitsi kuulla tuo tarina, en tiennyt miksi tai kenen, mutta jos se kosketti edes yhtä oppilasta niin sen kertominen oli tehnyt tehtävänsä. Kerroin siis Coloradosta, alkuperäiskansan riittitantereesta, missä asuin kun Yogi Bhajan kuoli, kerroin avoimesta ovesta seuraavana aamuna kun Yogiji oli poistunut fyysisestä kehostaan ja ilmoittanut jo vuosia aikaisemmin, että tulee vierailemaan kaikkien oppilaidensa luona lähdön hetkellä. Kerroin maailman hiljentäneestä sumusta seuraavana päivänä ja variksesta joka säikäytti minut kävelyretkelläni sumun keskellä. Tuo lintu suhahti lähes äänettömästi minun ympäri kolme kierrosta ennen kuin laskeutui alas, nappasi jotain suuhunsa ja katosi lentäen takaisin sumuun. Kerroin muutostani New Mexicoon Yogi Bhajanin kuoleman jälkeen. Tarinani oli paljon tätä pidempi mutta uskon sen piirtäneen jonkinlaisen kuvan ajasta 14-vuotta sitten.

Kun Workshop vieri eteenpäin jokainen askel oli minulle ennestään tuntematon, luotin siihen, että riittää kun avaan suuni. Uskon siis, että tämä viikonloppu oli suuri kokemus minulle itselleni ja haluankin kiittää kaikkia teitä, jotka olitte mukana ja mahdollistitte tämän läsnäolollanne. Kiitos myös kaikille, jotka olette vierailleet Lapinjärvellä kanssamme viimeisten 14-vuoden aikana. Nyt on aika vihdoin hyvästellä tuo kaunis maalaistalo ja jatkaa eteenpäin uusissa maisemissa.

Kerroin myös unestani tänä aamuna johon heräsin klo 08:00. Se oli ensimmäinen uneni koskaan missä Yogi Bhajan oli mukana. Unessa tarvitsin apua ja Yogi Bhajan sattui olemaan kulmilla ja ilmoitti puhelimessa, että toki hän voi auttaa minua. Pyysin häntä odottamaan, tulisin hänen luokseen aivan kohta. Näin hänen valkoisen turbaaninsa jo kaukaa, kun hurautin punaisella avo-Ferrarillani hänen eteensä. Parkkeerasin vähän miten sattuu. Yogi Bhanjan halusi korjata autoni asentoa, jolloin se suistui pieneen kuoppaan ja kaatui kyljelleen. Olin kauhuissani, ettei se vain saisi naarmuja kylkeen, ja pyysin Yogijia nostamaan sen kanssani takaisin. Heräsin, kun auto oli taas pystyssä eikä yhtään naarmua ollut sen kiiltävän punaisessa kyljessä.

Oli siis onni, että annoin itselleni luvan nukkua juuri tänä aamuna koska viesti oli selkeä, kun emme itse osaa hoitaa hommaa, niin ei hätää meitä autetaan jatkuvasti eteenpäin. Meidän pitää vain luottaa!

Kuin vahvistuksena tämän päivän opetuksille, kotimatkallani metrossa istui minua vastapäätä tyttö jolla oli kaunis ’intiaanimiehen’ kuva paidassaan, siinä luki isoin kirjaimin New Mexico. Kun astuin Saunalahdessa ulos bussista niin minua vastaan ajoi kirkkaan punainen avo-Ferrari. Hymyilin kiitollisena näistä merkeistä ja vahvistuksista.

Sat Nam! t. Inderjit

Hiljattain opin, että aika on tunneli jonka läpi kuljemme kohti itsemme ydintä. Matkaamme kuin mato omenan sisällä pitkin kapeaa käytävää päämääränä siemenkota. Tuon siemenkodan ulkopuolella on ovi missä lukee KUOLEMA. Kun astumme tuosta ovesta sisään aloitamme matkan kolmen vaiheen läpi.

Ensimmäisen vaiheen aikana luovumme fyysisestä kehosta. Toisen vaiheen aikana hyvästelemme mielen, kun olemme ensin ottaneet mukaamme sen mitä elämän matkalta siihen on tarttunut. Kolmannessa vaiheessa jätämme taakse myös sielun. Chakrapolun käyneet muistavat valopallot, joista olen kertonut. Tuohon kolmanteen vaiheeseen jää myös rakas pallomme sekä oma palloheimomme. Viivymme näissä kolmessa vaiheessa juuri niin pitkään kuin haluamme. Mitä tietoisempia olemme elämän ja kuoleman jatkumosta niin sitä nopeammin kuljemme näiden vaiheiden läpi kohti seuraavaa ovea, jossa on lukee HENKINEN TODELLISUUS. Tuon oven takana sulaudumme jälleen yhteen samaan energiaan kaiken kanssa, olemme yksi. Tuota tilaa kuvaa lause Kaikki mikä on.  Voisi kuvitella, että tuo tila on päämäärä, vaan niin ei ole. Opin, että kukaan meistä ei halua viipyä siellä pitkään koska syntymän ovi kutsuu meitä jatkamaan. Energia on jatkuvassa liikkeessä, se ei pysähdy. Ei ole mitään muuta kuin energia. Energia on kaikki mikä on.

Palaamme siis takaisin kohti ydintä ja nyt, tällä ytimen vastakkaisella puolella, ovessa lukee SYNTYMÄ. Astumme ovesta takaisin ytimeen. Kuljemme kolmen vaiheen läpi nyt vastakkaiseen suuntaan kuin viime kerralla. Puemme energiamme valopallon sisälle, etsimme itsllemme heimon, joka on sama kuin aikaisemmin tai uusi. Valopallomme jää tänne ytimen kolmanteen vaiheeseen, mutta se jakautuu. Jakautunut osa meistä ottaa itselleen sielun, mielen ja fyysisen kehon. Kun prosessi on valmis voimme astua ulos ytimestä ovesta jossa lukee FYYSINEN MAAILMA. Näin synnymme uudelleen.

Olemme siis jälleen kapeassa tunnelissa, jota kuljemme kohti itsemme ydintä, uutta kuolemaa ja uudelleen sulautumista yhteiseen enegia-aaltoon. Jo syntymän hetkestä alkaen lähdemme piirtämään itsellemme uutta elämää. Ajatukset heijastuvat käytävän seinille kuvina. Jokainen sana, teko ja tunne saa fyysisen muodon meitä ympäröivän tunnelin seinillä. Samaan aikaan kuvat syttyvät valopallomme sisäpinnalla. Kuvat joita katselemme, muovautuvat meidän todellisuudeksi. Se mihin kiinnitämme huomion sitä me elämme. Valitsemme itse elämän värit, kuvat, ajatukset, sanat, teot ja tunteet.

Vaikka mieli haluaa tehdä kaikesta monimutkaista niin todellisuudessa meillä on vain kaksi vaihtoehtoa mistä valita. Toinen on pimeys ja toinen valo. Toinen johtaa painavaan ja huonoon oloon ja toinen iloon ja keveyteen. Itsestämme riippuu minkälaista todellisuutta elämme, minkälaista muraalia maalaamme matkamme varrella.

Tämä seinämaalaus aukeaa meille kun olemme jälleen itsemme ytimessä, siemenkodassa. Kuoleman jälkeen toisessa vaiheessa, kun olemme jälleen vaihtamassa fyysisen todellisuuden henkiseen ja riisumassa meitä rajoittavat määreet kuin vanhat vaatteet, eteemme avautuu filminauha, elämämme seinämaalaus. Kukaan ei tuomitse tekojamme, ainoastaan itse olemme itsemme tuomari.

Maailma on rakkauden ja oikeudenmukaisuuden oppikoulu. On siis tärkeää maalata omat seinät näiden kahden kaltaisilla väreillä.

Tämä selitys on vain osa sitä mistä kaikessa on kysymys. Sanoissa on raja, niiden kautta on mahdoton piirtää täydellistä kuvaa. Vain sinä itse pystyt piirtämään sen oman aikatunnelisi seinille. Elämä muodostuu niiden kuvien kaltaiseksi joita katselemme.

Minkälaisia kuvia sinä katselet?

Valossa, rakkaudessa!

Inderjit

PS. Kiitän tästä tiedosta Neale Donald Walschia, joka on välittänyt ikuisen viisauden sanoja ja ajatuksia meidän aikaamme lukuisten kirjojensa kautta.

Koska Alanyaan muuttoon on enää 65 päivää, päätin viettää Juhannuksen pyhät kellarissa. Muutaman päivän ajan olen purkanut, selvittänyt, arkistoinut, siirrellyt ja hävittänyt suuren osan menneisyyttä. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, olen tehnyt näin jo monta kertaa aikaisemminkin, joten tällä kerralla tavaraa oli lähinnä enää viimeiseltä 11-vuodelta. Vuonna 2007 palasin Suomeen Yhdysvalloista vain muutamaksi viikoksi. Se vierähti 11-vuodeksi, joten on jo korkea aika jatkaa matkaa.

Siivotessani löysin jonkun verran jo aikaisemmilta tyhjennys kerroilta säästyneitä tavaroita kuten kalentereita ja päiväkirjoja. Uppouduin niihin hetkeksi. Vuonna 2000 vietin Juhannusta ystävieni kanssa Vihdissä. Teimme taikoja. Aamulla, kun muut vielä nukkuivat juoksin paljain varpain heinäpellon läpi laiturille meditoimaan. Matkalla törmäsin käärmeeseen, kuin enteenä tulevasta kundaliinienergia matkastani. Ja nyt ymmärrän kuinka suuren arvon myös laituri on saanut elämässäni. Mikään ei tapahdu vain sattumalta, jokaisella pienellä kohtaamisella ja tilanteella on meille viesti. Kun opimme lukemaan näitä viestejä elämä muuttuu jännittäväksi leikiksi.

Kun eilen kannoin menneisyyden painolastia kellarista roskikseen myrsky raivosi ympärillä, mäntyjen latvat tavoittelivat pohjoista taivaan sijaan ja peltikatto enteili irtoamista. Ohuessa t-paidassani tunsin kuinka koko sielu puhdistui. Menneisyys pakeni muistojen joukkoon ja kellari tyhjeni. Kirpputorit hakevat kaiken sen millä voi olla vielä jotakin iloa jollekin toiselle.

Aamulla herättyäni, istuin parvekkeella joogamatolla katsellen auringon kirkastamaa maisemaa, puiden latvat tanssivat vielä vähän mutta se iloinen raivo, joka niitä eilen ravisteli oli poissa. Tunsin valtavan suurta onnea. Tunsin kuinka sieluni puhtaus levittäytyi kaikkeen mitä näin. Koin puhdasta kiitollisuutta jokaisesta raastavastakin kokemuksesta, joita matkani aikana olin kohdannut.

Mietin, että tällä kertaa en enää haali muistoja tavaran muodossa. Annan sielun imeä itseensä kaiken sen mitä tarvitsen ja pidän kantamukseni niin kevyenä kuin mahdollista. On aika aloittaa uusi aika, puhtaalta pöydältä. Nyt kun menneisyys on kiitelty ja kauniisti hyvästelty myös taivas tyyntyy hetki hetkeltä.

Sat Nam!

Hyvää Juhannusta!

Kirjoitan tätä Alanyassa, missä on parhaillaan menossa ensimmäinen Tie tasapainoon -kurssi. Olemme kolmannessa päivässä ja tänään on vuorossa mieli, sen eri vaiheet sekä luottaminen. Eilen käsittelimme sielua, joka sijaitsee sydämen alueella. Myös ’mielen hermo’ paikannetaan samalle alueelle ja koska ne ovat niin lähellä toisiaan, emme aina tiedä kumpi meitä johtaa mieli vai sydän.

Mieli on työkalu. Sillä on aika, se syntyy ja kuolee. Sielu taas on ikuinen. Elämä eksyttää meitä joskus, lähettää poluille, jotka eivät tunnu oikeilta mutta siitä huolimatta nuo polut vievät mukanaan, yhä syvemmälle epätoivoon. Silloin on helppo tarrautua mihin tahansa oljenkorteen, roikkua siinä ja toivoa, ettei sekin katkea. Tuntuu kuin olisimme tuon hennon oljen varassa, sen armoilla.

Vaikka metsä olisi kuinka synkkä, ryteikkö tiheä ja suo upottava, niin sieltä löytyy aina reitti ulos. Olemmeko valmiit luottamaan ja astumaan sieltä pois? Joskun pelon ja tuskan tunne on suoja. Olemme eläneet näissä tunteissa niin pitkään, että kaikki muu tuntuu vieraalta ja herättää turvattomuuden tunteen. Valoon astuminen vaatii rohkeutta, päättäväisyyttä ja suurta luottamista.

Kun mieli luisuu kaaokseen, pysähdy, hengitä ja kiitä siitä mitä sinulla on. Olet elossa, hengität. Jokainen hetki me luomme oman pelimme säännöt yhä uudestaan ja uudestaan. Elämme jatkuvassa kierrossa tämän elämän ja tulevien sekä menneiden elämien kanssa. Kun mieli kuoritaan ytimeen asti tyhjäksi, siitä poistetaan kaikki määreet, jotka olemme itsellemme antaneet, tai olemme hyväksyneet ne toisten suusta. Kun näemme itsemme ytimeen ja tunnistamme kipupisteemme, niin uudistuminen ja jälleenrakennus voi alkaa. Voimme luoda itsemme uudelleen juuri sellaisena kuin haluamme olla. Totuus on meidän sisällä, ei ulkopuolella. Oma totuus on turvapaikka ja se rakentuu joka hetki uudenlaiseksi, jokainen valinta määrittää sen yhä uudelleen. Kukaan meistä ei ole koskaan valmis, elämien kierto on iäti jatkuva spiraali.

Hengitys tekee tilaa toivolle, toivo ohjaa meidät valoon. Totuus on se miten sinä sen näet, totuus on voimapaikkasi.

Sat Nam,

Wahe Guru!

t. Inderjit

Sain käsiini kirjan, jota parhaillaan luen ja joka äkkiä antaa minulle vastaukset kaikkiin niihin kysymyksiin joita viimeisen vuoden ajan olen pyöritellyt mielessäni. Kirja, jonka olemassaolosta en vielä muutama viikko sitten tiennyt mitään. Hymyilen kun käännän sivuja eteenpäin ja ymmärrän, että tässä kirjassa on vahvistukset kaikelle sille mitä olen epäillyt, mistä olen kirjoittanut ja mitä olen opettanut. Minulta on puuttunut itseni ulkopuolelta tuleva tieto, vahvistus sille että en vain keksi näitä asioita. Se, että tämä tieto elämästä sekä kuolemasta, pelosta ja siitä vapautumisesta ovat nyt painettuina silmieni edessä toisen ihmisen kirjoittamana antavat minulle vahvistuksen tunteen. Kirja puhuu samoista teemoista kuin Tie tasapainoon.

Se mikä tässä on mielenkiintoisinta on se kuinka kirja päätyi käsiini. Aloin miettiä tapahtumien ketjua taaksepäin ja tunnistin kuinka oma valintani muokkaa joka hetki todellisuuttani. Voin jatkaa ketjua aina syntymääni asti, mutta jätän sen siihen hetkeen kun tammikuussa tein päätökseni muuttaa Alanyaan. Samaan aikaan luin Tie tasapainoon kirjani käsikirjoitusta ja tein korjauksia. Olin yllättynyt asioista joita luin koska en aina tunnistanut, että olin kirjoittanut ne. Kuten jo aikaisemmin kerroin niin kirjan teksti syntyi kuin itsestään. Suuri osa siitä syntyi nimenomaan Alanyassa hotellihuoneessa erään opettamani kurssin aikana. Lukiessani tekstiä läpi epäilykseni heräsi ja aloin toivoa vahvistusta asioille joista kirjoitin. Se saapui vasta nyt, kun kirjani on menossa painoon.

Siitä syystä, että päätin muuttaa Alanyaan aloin tyhjentää kotiani, myydä ja antaa pois tavaroita joita emme enää tarvitse. Kävin läpi DVD elokuvia, vein niitä antikvariaattiin ja myin ne pois. Yksi elokuva kuitenkin tarttui käteeni josta en pystynyt luopumaan. Mietin, että haluan antaa elokuvan jollekin enkä keksinyt kenelle. Jätin sen odottamaan. Sitten eräänä perjantaina ystäväni tuli käymään ja jostakin syystä puhuimme koko illan Jumalasta. Edustamme eri näkökulmaa tähän samaan aiheeseen mutta löysimme ymmärryksen ja yhteisen tietoisuuden. Silloin muistin tuon DVD elokuvan ja kaivoin sen esille. Elokuvan nimi on The Conversations with God ja se pohjautuu saman nimiseen Neale Donald Walschin kirjoittamaan kirjaan. Tarina kertoo elämässään alas vajonneesta alkoholisti miehestä, joka äkkiä alkaa kuulla Jumalan äänen ja siitä syntyy elämän pituinen keskustelu.

Ystäväni otti elokuvan mukaansa ja nähtyään sen hän kirjoitti lyhyen Instagram päivityksen. Tuon päivityksen näki englantilainen mies, joka kirjotti viestiketjuun lukeneensa saman kirjailijan muitakin kirjoja. Vastasin, että en tiennyt että hänellä on muita kirjoja, johon tuo minulle tuntematon mies vastasi että erityisesti Home With God on jäänyt hänen mieleensä. Tilasin tuon kirjan välittömästi. Nyt kun selailen sen sivuja mieleni täyttyy kiitollisuudesta koska jokainen kirjan kappale ja teema on vastaus sille mitä olen epäillyt.

Ei ole yhtä objektiivista totuutta, on lukuisia subjektiivisia totuuksia. Jokainen valitsee omansa. Totuus on siis AINA oma valinta. Ei ole syyllisiä tai uhreja on vain valintoja. Aikaa ei ole. Myös ajan kokeminen on oma valinta. Kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu juuri nyt tällä hetkellä. Jokainen valinta elää ja jatkaa elämäänsä yhtä lailla kuin jokainen valinta jota emme tehneet jatkaa elämäänsä tällä hetkellä. Kuolemaa ei ole se on vain siirtymistä, olomuodon vaihdos. Kuolema ja mitä sen jälkeen tapahtuu on jokaiselle erilainen kokemus, jos ajattelemme että se on pelkkä pimeys ja kaiken loppu niin sellaisena me sen koemme, jos taas koemme kuoleman vapautumisena kohti valoa niin se on meille juuri sitä. Myös kuoleman kokemus on siis oma valinta joka ei aina ole tietoinen. Emme tarvitse opettajia koska kaikki tieto on jo meissä. Tarvitsemme suunnan näyttäjiä ja opastajia, jotka auttavat meitä muistamaan.

’You are different from God, but you are not divided from God. That is why you can never die.’ (Home with God)

Tammikuussa pyysin vastauksia ja alkoi tapahtumien ketju, joka toi vastaukset minulle kirjan muodossa, jonka olemassaolosta en ollut kuullutkaan. Jos en olisi päättänyt kirjoittaa Tie tasapainoon kirjaa, en olisi ehkä osannut pyytää vastauksia kysymyksiini elämästä, kuolemasta ja pelon tunteen ymmärtämisestä. Tunnen suurta lohtua lukiessani tätä kirjaa. Toivon, että sama lohdun tunne välittyy tulevasta omasta kirjastani.

Rakkaudella, valossa!

Inderjit

’Tasapaino tarkoittaa yleisesti tilaa, jossa eri suuntiin vaikuttavat muutosta aiheuttavat tekijät kumoavat toisensa.’ – Wikipedia

Koska maailmamme rakentuu polariteeteista niin yksi ihmiskunnan tehtävistä on etsiä tasapaino kahden vastavoiman välille eli pimeyden sekä valon. Meidän ei tarvitse muuttaa maailmaa, se on täydellinen juuri sellaisena kuin se on, mutta itsemme me voimme muuttaa. Kun löydämme tasapainon meissä olevan pimeyden sekä valon välillä niin koko ihmiskunta on askeleen lähempänä yhteisöllistä tasapainoa. Tasapaino on ihmiskunnan selviytymisen toivo. Jokainen olemme vastuussa siitä.

Meissä kaikissa on pala yötä sekä päivää, tummaa pimeyttä sekä kirkasta valoa. Nämä voimat palvelevat meitä. Hengitys on työkalu, jonka avulla otamme nämä ikuiset voimat haltuun, johdamme niitä ja löydämme oman tasapainon niiden välillä. Pimeys on opettaja yhtälailla kuin valo opettaa meitä. Jos meissä on liikaa pimeyttä, elämä on raskasta, viha, kateus, inho, loputon väsymys ja huono olo täyttävät jokaisen hetken, horjumme ja lopulta kaadumme. Jos meissä taas on liikaa valoa niin leijumme pilvissä ilman kosketusta maahan, kiepumme ja huojumme, valahtaen lopulta alas kuin tyhjiin kuihtunut heliumpallo.

Tärkeintä mitä voimme elämässä tehdä on etsiä oma tasapaino niin, että varpaat tuntevat mullan jalkojen alla, keho on täynnä voimaa ja tahtoa nähdä syvälle tähän läsnä olevaan  hetkeen, sydän on auki ja valmis ottamaan vastaan elämän sellaisena kuin se meille esittäytyy, äänemme kumpuaa omasta totuudesta voimalla, mutta samalla täynnä kunnioitusta ja rakkautta tiedostaen, että jokaisessa meissä elää syvä tieto ja viisaus, vaikka sitä ei juuri sillä hetkellä voisikaan nähdä. Me olemme toinen toisemme opettajia ja oppilaita.

Tasapaino löytyy syvän hengityksen avulla.

Reitti, tie, polku ja kartta ilmestyvät eteemme kun valon ja pimeyden tasapaino, sekä yhteys siihen energiaan joka olemme ja josta ammennamme, on jälleen palautettu. Elämä on alusta loppuun asti yksi pitkä intuitiokävely.

Jos et tiedä mihin suuntaan kulkea, pysähdy hetkeksi, tunnustele ilmaa, hengitä, katsele ympärillesi, näe. Kun yksi suunta lähtee kutsumaan voimakkaammin kuin toiset, niin ota askel ja kävele. Elämä täyttyy hetki hetkeltä. Nauti näistä hetkistä!

 
Sat nam!

Inderjit

Kun olin pieni, äitini kantoi kirjastosta kotiin kirjoja joiden hyllymerkintä oli paranormaali kirjallisuus. Ymmärsin mitä tarkoittaa normaali mutta tuo para -etuliite hämmensi minua. Kirjat kertoivat toisinaan ufoista, joskus taas enkeleistä, kuolemanjälkeisistä kokemuksista tai kohtaamisista epänormaalien ilmiöiden kanssa. Minäkin kiinnostuin näistä kirjoista ja koska muutenkin ihailin äitiäni niin aloin tutkia näitä jännittäviä kirjoja myös itse.

Parapsykologiset ilmiöt: ilmiöitä, jotka ovat paranormaaleja ja joissa ilmenee jonkinlaisia tietoisuuden piirteitä… Ihme tai vahvasti paranormaali ilmiö, joka ei ole periaatteessakaan selitettävissä. – Wikipedia-

Siitä huolimatta, vaikka olin jo sinut näiden epätavallisten asioiden kanssa, kun opettajani Dyal Singh Khalsa kutsui minut ja silloisen aviomieheni Espanolaan, Uuteen Meksikoon kulkemaan kolme kertaa aidattomalla alueella sijainneen portin läpi ilman mitään selitystä, olin hämilläni. Oikeastaan jopa hieman nolona. Tuo portti sijaitsi Yogi Bhajanin henkilökohtaisen temppelin takana pienessä rinteessä kolmen porrasaskelman päässä. Yogi Bhajan oli poistunut keskuudestamme vain noin kuukautta aikaisemmin ja olimme saapuneet paikalle hänen muistotilaisuutensa. Opettajallamme oli avaimet Yogijin yksityiseen temppeliin ja hän vei meidät ensin vierailulle sinne. Jo temppelin ilmapiiri tuntui epätavalliselta, kohottuneelta. Tunnelma, jonka siellä koin ei ollut ’periaatteessakaan selitettävissä’. 

Temppelivierailun jälkeen kiersimme rakennuksen taakse. Dyal Singh osoitti meille tuon mystisen portin ja kehotti meitä kävelemään siitä läpi. Tottelin kyseenalaistamatta, kuten kuuliainen kisälli. Tähän mennessä olin jo oppinut, että henkisellä tiellä opiskellaan ilman vastaväitteitä. Se osoittaa täydellistä luottamusta opettajaan. Ilman tätä tietoisuutta ja sen kunnioittamista en olisi koskaan päässyt henkilökohtaiseen opetukseen. Nousin kolme askelmaa ja avasin portin, vaikka olisin aivan yhtä hyvin voinut kiertää sen koska mitään aitoja ei ollut. Opettajani kehoituksesta suljin portin perässäni. Kun olin sen toisella puolella käännyin katsomaan, että seuraako hän meitä, mutta hän seisoi edelleen porrasaskelmien alla ja sanoi ’uudestaan’. Hän osoitti, että tulisimme alas sieltä missä kaiken järjen mukaan pitäisi olla aidat jotta portilla olisi jokin todellinen merkitys. Teimme kuten pyydettiin ja päädyimme kävelemään tuon paranormaalin portin läpi yhteensä kolme kertaa. Avaten, sulkien, kiertäen, avaten, sulkien, kiertäen. Ihmisiä kulki meidän ohitsemme kulmakarvojaan nostelleen, ihmetellen mitä oikein puuhastelimme. Opettajamme ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota. Myöhemmin odotin selitystä portille ja sen läpi kulkemiselle, jota en koskaan saanut.

Unohdin koko tapahtuman. Portti sekä useat muut paranormaalit tilanteet, joita kisällinä sain kokea tipahtivat pois mielestäni, kunnes eräänä keväisenä päivänä Helsingissä vuosien jälkeen ne nousivat tajuntaani kuin hyökyaalto. Äkkiä kaikki loksahti paikoilleen, muistin lauseita ja sanoja jotka olivat tuntuneet irrallisilta ’sinulle on tehtävä’, ’olette silta’, ’kaikella on tarkoitus’.  Vasta kun opettajani oli kuollut traagisesti auto-onnettomuudessa sain vastauksen kysymyksiini. Ymmärsin miksi olimme kävelleet tuon portin läpi, ymmärsin miksi en koskaan saanut tavata Yogi Bhajania henkilökohtaisesti, vaikka niin usein olin aivan hänen lähellään, vain seinän toisella puolella hänen maatessaan sairasvuoteellaan, tai viikatessani hänen vaatteitaan, puhdistaessani hänen jäämistöään, tai vuorilla silloin kun hänen poikansa laski helikopterista Yogijin tuhkat tämän vanhimpien oppilaidensa joukkoon. Minä, vasta tuore oppilas, sain kunnian olla yksi heistä joiden päälle tuhkat satoivat.  Olin siis saanut valtavan arvokkaan lahjan, jota kohti olin kulkenut elämäni alusta asti ja nyt oli aika laittaa se täytäntöön. Nämä kaikki pienet tapahtumat matkan varrella olivat tuntuneet vähäpätöisiltä, mutta äkkiä olinkin ymmärtänyt niiden suuruuden.

Kirjoittaessani ensimmäistä kirjaani Voiman tie, tutkin, opiskelin, hain tietoa ja lainauksia aivan kuten normaali kirjailija. Vaikkakin kirja syntyi kohtuullisen helposti, kolmevuotiaan poikani nukkuessa päiväunia, niin sen kirjoittaminen oli vielä hieman työlästä. Kun asetuin kirjoittamaan Chakrapolkua huomasin ensimmäistä kertaa, että teksti pulppuaa jostakin aivan uudenlaisesta lähteestä. Kirja ikään kuin kirjoitti itse itsensä ja minä ihastelin lopputulosta, jonka kanteen sain kunnian laittaa oman nimeni. Tie tasapainoon syntyikin sitten aivan uudenlaisella voimalla. Tätä kirjaa varten en tutkinut lähdemateriaalia lainkaan paitsi numerologian osalta, joka on tärkeä osa kirjaa ja halusin sen olevan juuri kuten Yogi Bhajan oli opettanut. Muutoin en etsinyt tietoa. Jos kirjaa varten tarvitsin jonkin informaation, niin tieto tuli itse minun luokseni meditaatiossa, uniin, tai saatoin intuitiivisesti kävellä antikvariaatin takahuoneeseen, hyllyrivin eteen, jota en aikaisemmin ollut tutkinut ja napata hyllystä yhden tietyn kirjan, kääntää esille aukeaman, joka johdatti minut oman kirjani seuraavan kappaleen teemaan. Tie tasapainoon -kirja on tavallaan virtaus, joka kulki minun kauttani tähän maailmaan, se on ikuisuuden kirjoittama työkalu niin itselleni kuin kaikille jotka kirjan saavat käsiinsä. Kirja auttaa pääsemään irti pelon tunteesta, joka kahlitsee ja estää kulkemasta eteenpäin kohti omaa parasta mahdollista tulevaisuutta, täyttääksemme tehtävän jonka vuoksi olemme täällä.

Se tulevaisuus on tässä juuri nyt.

Paranormaali ilmiö on nimestään huolimatta aivan normaali. Se, ettei sitä voida tieteellisesti selittää, mitata, arvioida ei tee siitä vähemmän normaalia. Kaikki on siis normaalia vaikka mieli toisinaan haluaakin väittää jotain ihan muuta. Mieli pitää itseään täydellisenä, kokonaisena ja viisaana, vaikka sekin on vain työkalu aivan kuten hengitys.

Valolla, ilolla, rauhalla!

Sat Nam!

Inderjit