Mervi Enqvist (Inderjit Kaur Khalsa)

Kirjoitan tätä Alanyassa, missä on parhaillaan menossa ensimmäinen Tie tasapainoon -kurssi. Olemme kolmannessa päivässä ja tänään on vuorossa mieli, sen eri vaiheet sekä luottaminen. Eilen käsittelimme sielua, joka sijaitsee sydämen alueella. Myös ’mielen hermo’ paikannetaan samalle alueelle ja koska ne ovat niin lähellä toisiaan, emme aina tiedä kumpi meitä johtaa mieli vai sydän.

Mieli on työkalu. Sillä on aika, se syntyy ja kuolee. Sielu taas on ikuinen. Elämä eksyttää meitä joskus, lähettää poluille, jotka eivät tunnu oikeilta mutta siitä huolimatta nuo polut vievät mukanaan, yhä syvemmälle epätoivoon. Silloin on helppo tarrautua mihin tahansa oljenkorteen, roikkua siinä ja toivoa, ettei sekin katkea. Tuntuu kuin olisimme tuon hennon oljen varassa, sen armoilla.

Vaikka metsä olisi kuinka synkkä, ryteikkö tiheä ja suo upottava, niin sieltä löytyy aina reitti ulos. Olemmeko valmiit luottamaan ja astumaan sieltä pois? Joskun pelon ja tuskan tunne on suoja. Olemme eläneet näissä tunteissa niin pitkään, että kaikki muu tuntuu vieraalta ja herättää turvattomuuden tunteen. Valoon astuminen vaatii rohkeutta, päättäväisyyttä ja suurta luottamista.

Kun mieli luisuu kaaokseen, pysähdy, hengitä ja kiitä siitä mitä sinulla on. Olet elossa, hengität. Jokainen hetki me luomme oman pelimme säännöt yhä uudestaan ja uudestaan. Elämme jatkuvassa kierrossa tämän elämän ja tulevien sekä menneiden elämien kanssa. Kun mieli kuoritaan ytimeen asti tyhjäksi, siitä poistetaan kaikki määreet, jotka olemme itsellemme antaneet, tai olemme hyväksyneet ne toisten suusta. Kun näemme itsemme ytimeen ja tunnistamme kipupisteemme, niin uudistuminen ja jälleenrakennus voi alkaa. Voimme luoda itsemme uudelleen juuri sellaisena kuin haluamme olla. Totuus on meidän sisällä, ei ulkopuolella. Oma totuus on turvapaikka ja se rakentuu joka hetki uudenlaiseksi, jokainen valinta määrittää sen yhä uudelleen. Kukaan meistä ei ole koskaan valmis, elämien kierto on iäti jatkuva spiraali.

Hengitys tekee tilaa toivolle, toivo ohjaa meidät valoon. Totuus on se miten sinä sen näet, totuus on voimapaikkasi.

 

 

Sat Nam,

Wahe Guru!

t. Inderjit

Sain käsiini kirjan, jota parhaillaan luen ja joka äkkiä antaa minulle vastaukset kaikkiin niihin kysymyksiin joita viimeisen vuoden ajan olen pyöritellyt mielessäni. Kirja, jonka olemassaolosta en vielä muutama viikko sitten tiennyt mitään. Hymyilen kun käännän sivuja eteenpäin ja ymmärrän, että tässä kirjassa on vahvistukset kaikelle sille mitä olen epäillyt, mistä olen kirjoittanut ja mitä olen opettanut. Minulta on puuttunut itseni ulkopuolelta tuleva tieto, vahvistus sille että en vain keksi näitä asioita. Se, että tämä tieto elämästä sekä kuolemasta, pelosta ja siitä vapautumisesta ovat nyt painettuina silmieni edessä toisen ihmisen kirjoittamana antavat minulle vahvistuksen tunteen. Kirja puhuu samoista teemoista kuin Tie tasapainoon.

Se mikä tässä on mielenkiintoisinta on se kuinka kirja päätyi käsiini. Aloin miettiä tapahtumien ketjua taaksepäin ja tunnistin kuinka oma valintani muokkaa joka hetki todellisuuttani. Voin jatkaa ketjua aina syntymääni asti, mutta jätän sen siihen hetkeen kun tammikuussa tein päätökseni muuttaa Alanyaan. Samaan aikaan luin Tie tasapainoon kirjani käsikirjoitusta ja tein korjauksia. Olin yllättynyt asioista joita luin koska en aina tunnistanut, että olin kirjoittanut ne. Kuten jo aikaisemmin kerroin niin kirjan teksti syntyi kuin itsestään. Suuri osa siitä syntyi nimenomaan Alanyassa hotellihuoneessa erään opettamani kurssin aikana. Lukiessani tekstiä läpi epäilykseni heräsi ja aloin toivoa vahvistusta asioille joista kirjoitin. Se saapui vasta nyt, kun kirjani on menossa painoon.

Siitä syystä, että päätin muuttaa Alanyaan aloin tyhjentää kotiani, myydä ja antaa pois tavaroita joita emme enää tarvitse. Kävin läpi DVD elokuvia, vein niitä antikvariaattiin ja myin ne pois. Yksi elokuva kuitenkin tarttui käteeni josta en pystynyt luopumaan. Mietin, että haluan antaa elokuvan jollekin enkä keksinyt kenelle. Jätin sen odottamaan. Sitten eräänä perjantaina ystäväni tuli käymään ja jostakin syystä puhuimme koko illan Jumalasta. Edustamme eri näkökulmaa tähän samaan aiheeseen mutta löysimme ymmärryksen ja yhteisen tietoisuuden. Silloin muistin tuon DVD elokuvan ja kaivoin sen esille. Elokuvan nimi on The Conversations with God ja se pohjautuu saman nimiseen Neale Donald Walschin kirjoittamaan kirjaan. Tarina kertoo elämässään alas vajonneesta alkoholisti miehestä, joka äkkiä alkaa kuulla Jumalan äänen ja siitä syntyy elämän pituinen keskustelu.

Ystäväni otti elokuvan mukaansa ja nähtyään sen hän kirjoitti lyhyen Instagram päivityksen. Tuon päivityksen näki englantilainen mies, joka kirjotti viestiketjuun lukeneensa saman kirjailijan muitakin kirjoja. Vastasin, että en tiennyt että hänellä on muita kirjoja, johon tuo minulle tuntematon mies vastasi että erityisesti Home With God on jäänyt hänen mieleensä. Tilasin tuon kirjan välittömästi. Nyt kun selailen sen sivuja mieleni täyttyy kiitollisuudesta koska jokainen kirjan kappale ja teema on vastaus sille mitä olen epäillyt.

Ei ole yhtä objektiivista totuutta, on lukuisia subjektiivisia totuuksia. Jokainen valitsee omansa. Totuus on siis AINA oma valinta. Ei ole syyllisiä tai uhreja on vain valintoja. Aikaa ei ole. Myös ajan kokeminen on oma valinta. Kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu juuri nyt tällä hetkellä. Jokainen valinta elää ja jatkaa elämäänsä yhtä lailla kuin jokainen valinta jota emme tehneet jatkaa elämäänsä tällä hetkellä. Kuolemaa ei ole se on vain siirtymistä, olomuodon vaihdos. Kuolema ja mitä sen jälkeen tapahtuu on jokaiselle erilainen kokemus, jos ajattelemme että se on pelkkä pimeys ja kaiken loppu niin sellaisena me sen koemme, jos taas koemme kuoleman vapautumisena kohti valoa niin se on meille juuri sitä. Myös kuoleman kokemus on siis oma valinta joka ei aina ole tietoinen. Emme tarvitse opettajia koska kaikki tieto on jo meissä. Tarvitsemme suunnan näyttäjiä ja opastajia, jotka auttavat meitä muistamaan.

’You are different from God, but you are not divided from God. That is why you can never die.’ (Home with God)

Tammikuussa pyysin vastauksia ja alkoi tapahtumien ketju, joka toi vastaukset minulle kirjan muodossa, jonka olemassaolosta en ollut kuullutkaan. Jos en olisi päättänyt kirjoittaa Tie tasapainoon kirjaa, en olisi ehkä osannut pyytää vastauksia kysymyksiini elämästä, kuolemasta ja pelon tunteen ymmärtämisestä. Tunnen suurta lohtua lukiessani tätä kirjaa. Toivon, että sama lohdun tunne välittyy tulevasta omasta kirjastani.

 

 

Rakkaudella, valossa!

Inderjit

 

’Tasapaino tarkoittaa yleisesti tilaa, jossa eri suuntiin vaikuttavat muutosta aiheuttavat tekijät kumoavat toisensa.’ – Wikipedia

Koska maailmamme rakentuu polariteeteista niin yksi ihmiskunnan tehtävistä on etsiä tasapaino kahden vastavoiman välille eli pimeyden sekä valon. Meidän ei tarvitse muuttaa maailmaa, se on täydellinen juuri sellaisena kuin se on, mutta itsemme me voimme muuttaa. Kun löydämme tasapainon meissä olevan pimeyden sekä valon välillä niin koko ihmiskunta on askeleen lähempänä yhteisöllistä tasapainoa. Tasapaino on ihmiskunnan selviytymisen toivo. Jokainen olemme vastuussa siitä.

Meissä kaikissa on pala yötä sekä päivää, tummaa pimeyttä sekä kirkasta valoa. Nämä voimat palvelevat meitä. Hengitys on työkalu, jonka avulla otamme nämä ikuiset voimat haltuun, johdamme niitä ja löydämme oman tasapainon niiden välillä. Pimeys on opettaja yhtälailla kuin valo opettaa meitä. Jos meissä on liikaa pimeyttä, elämä on raskasta, viha, kateus, inho, loputon väsymys ja huono olo täyttävät jokaisen hetken, horjumme ja lopulta kaadumme. Jos meissä taas on liikaa valoa niin leijumme pilvissä ilman kosketusta maahan, kiepumme ja huojumme, valahtaen lopulta alas kuin tyhjiin kuihtunut heliumpallo.

Tärkeintä mitä voimme elämässä tehdä on etsiä oma tasapaino niin, että varpaat tuntevat mullan jalkojen alla, keho on täynnä voimaa ja tahtoa nähdä syvälle tähän läsnä olevaan  hetkeen, sydän on auki ja valmis ottamaan vastaan elämän sellaisena kuin se meille esittäytyy, äänemme kumpuaa omasta totuudesta voimalla, mutta samalla täynnä kunnioitusta ja rakkautta tiedostaen, että jokaisessa meissä elää syvä tieto ja viisaus, vaikka sitä ei juuri sillä hetkellä voisikaan nähdä. Me olemme toinen toisemme opettajia ja oppilaita.

Tasapaino löytyy syvän hengityksen avulla.

Reitti, tie, polku ja kartta ilmestyvät eteemme kun valon ja pimeyden tasapaino, sekä yhteys siihen energiaan joka olemme ja josta ammennamme, on jälleen palautettu. Elämä on alusta loppuun asti yksi pitkä intuitiokävely.

Jos et tiedä mihin suuntaan kulkea, pysähdy hetkeksi, tunnustele ilmaa, hengitä, katsele ympärillesi, näe. Kun yksi suunta lähtee kutsumaan voimakkaammin kuin toiset, niin ota askel ja kävele. Elämä täyttyy hetki hetkeltä. Nauti näistä hetkistä!

 
Sat nam!

Inderjit

Kun olin pieni, äitini kantoi kirjastosta kotiin kirjoja joiden hyllymerkintä oli paranormaali kirjallisuus. Ymmärsin mitä tarkoittaa normaali mutta tuo para -etuliite hämmensi minua. Kirjat kertoivat toisinaan ufoista, joskus taas enkeleistä, kuolemanjälkeisistä kokemuksista tai kohtaamisista epänormaalien ilmiöiden kanssa. Minäkin kiinnostuin näistä kirjoista ja koska muutenkin ihailin äitiäni niin aloin tutkia näitä jännittäviä kirjoja myös itse.

Parapsykologiset ilmiöt: ilmiöitä, jotka ovat paranormaaleja ja joissa ilmenee jonkinlaisia tietoisuuden piirteitä… Ihme tai vahvasti paranormaali ilmiö, joka ei ole periaatteessakaan selitettävissä. – Wikipedia-

Siitä huolimatta, vaikka olin jo sinut näiden epätavallisten asioiden kanssa, kun opettajani Dyal Singh Khalsa kutsui minut ja silloisen aviomieheni Espanolaan, Uuteen Meksikoon kulkemaan kolme kertaa aidattomalla alueella sijainneen portin läpi ilman mitään selitystä, olin hämilläni. Oikeastaan jopa hieman nolona. Tuo portti sijaitsi Yogi Bhajanin henkilökohtaisen temppelin takana pienessä rinteessä kolmen porrasaskelman päässä. Yogi Bhajan oli poistunut keskuudestamme vain noin kuukautta aikaisemmin ja olimme saapuneet paikalle hänen muistotilaisuutensa. Opettajallamme oli avaimet Yogijin yksityiseen temppeliin ja hän vei meidät ensin vierailulle sinne. Jo temppelin ilmapiiri tuntui epätavalliselta, kohottuneelta. Tunnelma, jonka siellä koin ei ollut ’periaatteessakaan selitettävissä’. 

Temppelivierailun jälkeen kiersimme rakennuksen taakse. Dyal Singh osoitti meille tuon mystisen portin ja kehotti meitä kävelemään siitä läpi. Tottelin kyseenalaistamatta, kuten kuuliainen kisälli. Tähän mennessä olin jo oppinut, että henkisellä tiellä opiskellaan ilman vastaväitteitä. Se osoittaa täydellistä luottamusta opettajaan. Ilman tätä tietoisuutta ja sen kunnioittamista en olisi koskaan päässyt henkilökohtaiseen opetukseen. Nousin kolme askelmaa ja avasin portin, vaikka olisin aivan yhtä hyvin voinut kiertää sen koska mitään aitoja ei ollut. Opettajani kehoituksesta suljin portin perässäni. Kun olin sen toisella puolella käännyin katsomaan, että seuraako hän meitä, mutta hän seisoi edelleen porrasaskelmien alla ja sanoi ’uudestaan’. Hän osoitti, että tulisimme alas sieltä missä kaiken järjen mukaan pitäisi olla aidat jotta portilla olisi jokin todellinen merkitys. Teimme kuten pyydettiin ja päädyimme kävelemään tuon paranormaalin portin läpi yhteensä kolme kertaa. Avaten, sulkien, kiertäen, avaten, sulkien, kiertäen. Ihmisiä kulki meidän ohitsemme kulmakarvojaan nostelleen, ihmetellen mitä oikein puuhastelimme. Opettajamme ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota. Myöhemmin odotin selitystä portille ja sen läpi kulkemiselle, jota en koskaan saanut.

Unohdin koko tapahtuman. Portti sekä useat muut paranormaalit tilanteet, joita kisällinä sain kokea tipahtivat pois mielestäni, kunnes eräänä keväisenä päivänä Helsingissä vuosien jälkeen ne nousivat tajuntaani kuin hyökyaalto. Äkkiä kaikki loksahti paikoilleen, muistin lauseita ja sanoja jotka olivat tuntuneet irrallisilta ’sinulle on tehtävä’, ’olette silta’, ’kaikella on tarkoitus’.  Vasta kun opettajani oli kuollut traagisesti auto-onnettomuudessa sain vastauksen kysymyksiini. Ymmärsin miksi olimme kävelleet tuon portin läpi, ymmärsin miksi en koskaan saanut tavata Yogi Bhajania henkilökohtaisesti, vaikka niin usein olin aivan hänen lähellään, vain seinän toisella puolella hänen maatessaan sairasvuoteellaan, tai viikatessani hänen vaatteitaan, puhdistaessani hänen jäämistöään, tai vuorilla silloin kun hänen poikansa laski helikopterista Yogijin tuhkat tämän vanhimpien oppilaidensa joukkoon. Minä, vasta tuore oppilas, sain kunnian olla yksi heistä joiden päälle tuhkat satoivat.  Olin siis saanut valtavan arvokkaan lahjan, jota kohti olin kulkenut elämäni alusta asti ja nyt oli aika laittaa se täytäntöön. Nämä kaikki pienet tapahtumat matkan varrella olivat tuntuneet vähäpätöisiltä, mutta äkkiä olinkin ymmärtänyt niiden suuruuden.

Kirjoittaessani ensimmäistä kirjaani Voiman tie, tutkin, opiskelin, hain tietoa ja lainauksia aivan kuten normaali kirjailija. Vaikkakin kirja syntyi kohtuullisen helposti, kolmevuotiaan poikani nukkuessa päiväunia, niin sen kirjoittaminen oli vielä hieman työlästä. Kun asetuin kirjoittamaan Chakrapolkua huomasin ensimmäistä kertaa, että teksti pulppuaa jostakin aivan uudenlaisesta lähteestä. Kirja ikään kuin kirjoitti itse itsensä ja minä ihastelin lopputulosta, jonka kanteen sain kunnian laittaa oman nimeni. Tie tasapainoon syntyikin sitten aivan uudenlaisella voimalla. Tätä kirjaa varten en tutkinut lähdemateriaalia lainkaan paitsi numerologian osalta, joka on tärkeä osa kirjaa ja halusin sen olevan juuri kuten Yogi Bhajan oli opettanut. Muutoin en etsinyt tietoa. Jos kirjaa varten tarvitsin jonkin informaation, niin tieto tuli itse minun luokseni meditaatiossa, uniin, tai saatoin intuitiivisesti kävellä antikvariaatin takahuoneeseen, hyllyrivin eteen, jota en aikaisemmin ollut tutkinut ja napata hyllystä yhden tietyn kirjan, kääntää esille aukeaman, joka johdatti minut oman kirjani seuraavan kappaleen teemaan. Tie tasapainoon -kirja on tavallaan virtaus, joka kulki minun kauttani tähän maailmaan, se on ikuisuuden kirjoittama työkalu niin itselleni kuin kaikille jotka kirjan saavat käsiinsä. Kirja auttaa pääsemään irti pelon tunteesta, joka kahlitsee ja estää kulkemasta eteenpäin kohti omaa parasta mahdollista tulevaisuutta, täyttääksemme tehtävän jonka vuoksi olemme täällä.

Se tulevaisuus on tässä juuri nyt.

Paranormaali ilmiö on nimestään huolimatta aivan normaali. Se, ettei sitä voida tieteellisesti selittää, mitata, arvioida ei tee siitä vähemmän normaalia. Kaikki on siis normaalia vaikka mieli toisinaan haluaakin väittää jotain ihan muuta. Mieli pitää itseään täydellisenä, kokonaisena ja viisaana, vaikka sekin on vain työkalu aivan kuten hengitys.

 

Valolla, ilolla, rauhalla!

Sat Nam!

Inderjit

Kolme kertaa olen sanonut voimakkaan, äkkipikaisen, ihonpintaan nousevan EI:n ja todennut myöhemmin kuinka väärässä olinkaan. Tuo sana on tärkeä ja se kertoo meille paljon. On kaksi tapaa lähestyä tuota elämän suuntaa muuttavaa sanaa. Toinen tie vie syvälle itseen ja toinen taas viitoittaa meille uutta suuntaa.

Kun EI kumpuaa syvältä, harkittuna ja mietittynä ja siinä on mukana oma voima, viisaus, intuitio ja tieto korkeammasta totuudesta, niin silloin sanassa on vahvuus joka vaatii kunnioitusta. Joissain tilanteissa on tärkeää antaa ajatuksen vajota kuohuvaa pintakerrosta syvemmälle aivan seesteisiin pohjamutiin asti missä mikään ei tunnu liikkuvan, jotta tiedämme mikä on meille oikein. Täältä syvyyksistä kumpuava EI on lyhyt ja varma. Se on harkittu ja siinä lepää ikuinen viisaus.

Tuo elämän ja kokemuksen suodattama EI vaatii kunnioitusta, mutta nyt puhun toisenlaisesta EI sanasta, sellaisesta joka nousee pintaan hätäisesti, jopa kiukkuisesti, joka saa ärsyyntymään ja vastustamaan muutosta. Tämä on sellainen EI, jonka mielellämme sivuutamme, koska se saattaa aiheuttaa jopa häpeän tunteen, erityisesti jos reagoinnin voima on ylimitoitettu.

Ensimmäisen kerran, kun tunsin lähes hyökkäävän EI:n ihoni pinnassa, olin kundaliinijoogan kesäkurssilla vuonna 2010, jonka olin järjestänyt Lapinjärvellä. Ensimmäinen joogakirjani Voiman tie oli ilmestynyt edellisenä vuonna. Muistan selvästi, että olimme retriittirakennuksen ruokasalissa ja odotimme lounasta, kun tamperelainen joogaopettaja Sadhu Kaur kiitteli kirjaani ja ehdotti, että seuraavaksi kirjoittaisin kirjan chakroista. Muistan kuinka lähes sylkäisin suustani sanan EI sitä itsekin säikähtäen. Selittelin, etten tosiaankaan kirjoittaisi chakroista kirjaa koska en tiennyt niistä yhtään mitään. Samaan aikaan tunsin häpeää, sillä koko kundaliinijooga pohjautuu chakroihin enkä vieläkään kymmenen vuoden harjoittelun jälkeen oikeasti tuntenut chakroja ja niiden merkitystä. Miten siis ylipäänsä pystyin opettamaan tätä joogamuotoa, kun sen perusta ja pohja oli minulle vieras?

Tuo hetki jäi soimaan mieleeni, erityisesti oma voimakas reaktioni ehdotukseen. Olisin halunnut luistaa pois päin chakroista, joita tavallaan pelkäsin koska ne olivat minulle vieraita, mutta lähdinkin itsepintaisesti niitä kohti yrittäen ymmärtää mitä ne ovat. En opiskellut sitä kirjoista vaan hain tiedon oman kokemukseni kautta. Vähitellen chakrat alkoivat avautua minulle, ikään kuin itse kertoen mikä niiden tehtävä on ja miksi niiden ymmärtäminen on meille usein avain muutokseen. Sitten eräänä päivänä keitin ystävälleni teetä meidän keittössä. Hän ei harrasta joogaa eikä ole siitä lainkaan kiinnostunut mutta hänen vuodattaessa pelkoaan siitä, ettei hän tiennyt mitä hänen pitäisi elämässään tehdä, sain äkkiä oivalluksen kuinka chkarojen ymmärtäminen voisi auttaa häntä. Siitä hetkestä alkoi rakentua Chakrapolku, joka muutti oman elämäni ja on antanut uutta suuntaa sadoille polkulaisille.

Toinen voimakas EI tuli suustani kun eräs toinen kollegani ehdotti että perustaisin Helsinkiin kundaliinijoogakoulun. Jälleen EI nousi pintaan sellaisella voimalla että tiesin, sen vaativan hieman lähempää tarkastelua. Vastasin hänelle etten ole valmis, se on liian suuri vastuu, enkä edes tiedä miten ollaan yrittäjiä. Silloin seisoimme Laivurinkadun ja Tehtaankadun kulmassa Helsingin Eirassa. Noin vuoden kuluttua kävelin Laivurinkatua alaspäin ja näin, että katutason liiketilassa numerossa 33 nousi ihmisiä joogamatto kainalossa ylös kellarista kierreportaita pitkin. Kyseessä oli kampaamo eikä joogakoulu. Olin ihmeissäni. Kului kuukausia ennen kuin uskalsin astua kampaamon ovesta sisään ja kysäistä onko alakerrassa kenties jokin isompi tila missä mahtuisi joogaamaan. Ilmeni, että siellä on sali joka on lähes tyhjillään. Sovimme, että alan pitää kellarissa omia joogatunteja. Siitä on nyt noin kuusi vuotta. Viimeiset kolme vuotta tila on toiminut Kundaliinijoogakouluna, joka sijaitsee noin 30m päässä siitä kohtaa tien toisella puolella missä minulle ensi kertaa ehdotettiin, että perustaisin oman koulun, ja johon vastasin EI, en ikinä, en ole siihen valmis.Kolmannen kerran kun sanoin voimakkaan EI:n, se tapahtui yhä uudestaan ja uudestaan aina kun asetin itseni  kapealle alignment hoitopöydälle. Joka kerta sanoin itselleni, etten enää ikinä asettuisi tähän, mutta jokaisen hoitokerran jälkeen olo oli ihmeellinen ja kiitin itseäni rohkeudesta astua pelkoni yli. Vähitellen hoitojen seurauksena sydämeni alkoi avautua, tunsin sen aivan fyysisesti. Siihen liittyi naurua ja itkua mutta se kaikista voimakkain kouraisu, joka kesti vain lyhyen hetken sai pelon tunteen häviämään taka-alalle.

Suurin pelkoni oli siis kontrollista irti päästäminen. Alignment pöydällä se oli aivan konkreettinen kokemus koska asetin itseni toisen henkilön käsiin. Heittäytyminen tuntemattomaan, luottaminen elämään ja elämän jatkumiseen pelosta huolimatta, ovat elämää muuttavia hetkiä. Voimakas, toisinaan jopa aggressiivinen EI saattaakin olla se, joka johtaa kohti kaivattua muutosta.

Kolme EI sanaa ovat muuttaneet elämäni. Nyt ymmärrän kuinka tärkeää on kuunnella tuota lyhyttä mutta voimakasta ilmaisua ja ymmärtää mitä se minulle merkitsee. Siinä sanassa on voima sekä muutos.

 

Sat Nam!

t. Inderjit

Muutoksen ja tuntemattoman pelko ovat usein esteinä kun kuljemme omaa tietä eteenpäin. Pelko kahlitsee, toisinaan se ajaa mielen kaaokseen ja lopulta emme uskalla tarttua kiinni elämään vaan jäämme jatkuvaan odotuksen tilaan.

’Sitten joskus minä teen sen.’

Tie tasapainoon on kolmas henkisen kasvun kirjani ja olen tietoisesti välttänyt laittamasta itseäni henkilönä kahteen aikaisempaan kirjaani Voiman tie ja Chakrapolku. Myös tähän uuteen kirjaan mietin pitkään keitä löytäisin kuvattavaksi teokseeni kunnes totesin, että nyt on aika minun itseni voittaa omat pelkoni ja astua esille sanojeni takaa. Tämä blogi on paikka jossa avaan omaa tarinaani, henkistä matkaani, käsittämättömiä valintoja joita olen tehnyt, joissa ei ole ollut mukana hitustakaan pelkoa, vaikka pelko ja sen jatkuva selättäminen ovatkin olleet polttoaineeni lapsuudesta asti. Toivon, että voin antaa esimerkin omien kokemusteni ja tarinoiden kautta kaikille jotka epäilevät omaa voimaansa, rohkeutta kulkea eteenpäin ja tehdä hulluja valintoja, jotka tuntuvat itsestä oikeilta vaikka ympäriltä kaikuukin vastustus.

Tervetuloa mukaan riisumaan pelko pois harteilta, jotta voimme kulkea elämän matkaa juuri kuten sen suunnittelimme ennen kuin ympäristön vaikutteet iskivät meihin ja uskoimme niihin enemmän kuin itseemme.

Sielu valaistuu hengityksen avulla. Valaistuminen tarkoittaa yhteyden uudelleen löytämistä omaan itseen, siihen mikä meissä on totta. — Inderjit Kaur Khalsa

Tammikuussa kun Tie tasapainoon kirjan käsikirjoitus oli valmis päätin ensin tehdä matkan itse. Se kestäisi viisi viikkoa ja samalla saisin testata toimiiko konsepti. Se oli jännittävää, koska mitä jos se ei toimisikaan? Epäilys ja pelko olivat mukana kun aloitin. Kun myöhemmin tässä blogissa kerron teille kuinka nämä kirjat syntyvät niin ymmärrätte, että pelko oli täysin turha. Siitä huolimatta pelkäsin epäonnistuneeni.

Maanantaina asetin lampaantaljan olohuoneen lattialle kotonani Espoossa. Ulkona oli pimeää ja kylmää. Saisin odottaa vielä monta kuukautta ennen kuin pääsisin takaisin parvekkeelle joogaamaan. Tein lämmittelyt ja ensimmäisen viikon harjoitukset, jonka jälkeen avasin käsikirjoituksen ja luin kirjoitustehtävät tälle viikolle. Niitä oli kaksi. Toinen kysymyksistä kuului: Mitä sinä oikeasti haluat? Pysähdyin ja mietin. Mitä minä oikeasti haluan? Äkkiä tuntui kuin olisin herännyt pitkästä unesta. Näin silmieni edessä meren, oli kesä ja istuin parvekkeella katse merelle päin. Edessäni oli tietokone ja kirjoitin, vieressä oli pieni pöytä jonka päällä höyryävän kuuma kahvikuppi. Olin jossakin aivan toisaalla, tunsin että kotonani on kaksi kerrosta, paljon tilaa. Silloin havahduin takaisin Espooseen, oli edelleen talvi ja ikkunasta näkyi pelkkä pimeys.

Ymmärsin, että visio, jonka kysymys minussa herätti oli sama jota olin kantanut mukanani jo 20-vuotta, vaan edelleen minulta puuttui meri ja parveke jolla kirjoitan. Tunnistin kuinka olin vuosikaudet uskonut, että jonakin päivänä tulee mies joka vie minut tähän unelmieni kuvaan, ajattelematta lainkaan, että kenties voisin itse viedä itseni tuohon kuvaan! Vain muutamaa päivää aikaisemmin olin vaihtanut kännykkääni kuvan Alanyan rannalta, paikka joka oli tuntunut kodilta ensi hetkestä lähtien.

Katsoessani tätä kuvaa ymmärsin vihdoin, että nyt oli aika ottaa ohjat omiin käsiini. Olin asunut Yhdysvalloissa seitsemän vuotta ja poikani synnyttyä olin palannut takaisin Suomeen vain muutamaksi kuukaudeksi. Siitä oli nyt 12-vuotta ja olin edelleen Suomessa. Lähetin ystävälleni viestin Alanyaan, että nyt olisin valmis muuttamaan. Hän oli asunut Turkissa jo 2000-luvun alusta alkaen ja perustanut sinne perheen, kotiutunut uuteen maahan. Olimme leikitelleet ajatuksella, että jonakin päivänä avaisimme kaupunkiin yhteisen joogakoulun.

Kun yhteytemme intuitioon on auki ja toimimme sen ohjaamina niin asiat alkavat tapahtua nopeasti ja tuntuu kuin kaikki menisi kuten on suunniteltukin. Kun maanantaina ilmoitin ystävälleni päätöksestä muuttaa Alanyaan ja että nyt olisin valmis perustamaan kaupunkiin joogakoulun, niin keskiviikkoon menessä minulla oli asunto sekä tilat koulullemme. Hauskaa oli myös se, että ainoa soveltuva asunto joka löytyi, sijaitsee kahdessa kerroksessa joista molemmista on näkymä merelle. Visioni on siis toteutumassa. Muutto tapahtuu elokuun lopulla. Nyt rakennamme tulevaisuutta ihan konkreettisesti seiniä kaataen ja niitä uudelleen muokaten.

Tein viiden viikon ohjelmani loppuun ja voin todeta, että kirja toimii. Tai ainakin se toimi minulle. Kirja julkaistaan elokuussa 2018, toivon kuulevani kuinka se vaikuttaa sinuun! Mitä muutoksia se saa aikaan sinussa, vaikka vain ihan pieniä ajatuksia ja oivalluksia. Auttaako kirja sinua irrottautumaan odotuksen tilasta ja heittäytymään elämään omaa elämääsi juuri kuten olit suunnitellutkin? Näinä kirjan ilmestymistä edeltävinä kuukausina kirjoitan tässä blogissa teemoista, joita kirja pitää sisällään.

 

Ja vähitellen ajan kanssa, uskallan tulla esiin näiden hiusteni takaa ja varjoista.

Much Love,

Inderjit